sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Se on varma et tänään lähtee, ne ei pysty pysäyttää meit!

Harrasteluokan kouluohjelma 68,45%, ja ihan ensimmäinen K.N. Special 63,40%

Fiilis oli hyvä. Siksi päivän biisi on tämä. Hyvältä näyttää niinku kuuluuki!


"Tottelevainen hevonen, voisi olla rehellisemmin pohkeen edessä. Siirtymisissä alaspäin helposi hieman etupainoinen. Ratsastat ajatuksella ja jännittämättä, mikä on hyvä, koska silloin pääset korjaamaan."
"Paikoitellen ei oikein pyri eteen. Muuten myös paljon hviä sujuvia kohtia. Ratsasta kiemurat pituushalkaisijalle asti i-pisteeseen."

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Seuraavana vuorossa K.N. Special

Viimeinen treeni ennen koulurataharjoitusta meni täydellisesti. Tintti oli niin hyvä, ettei ollut mitään jakoa. Ei virheen virhetta, ei stiplun stiplua. Nyt ei saa ajatella, että sama flow säilyisi itsestään, vaikka toki tämä lisää itseluottamusta.

Se, että hevonen tuntuu hyvältä, on aina ratsastuksen tulos. Ja joka kerta on päivä uus.

Kun tämän saa onnistumaan lyhyen kouluradan diagonaalilla, voi olla tyytyväinen.

En tiedä teistä, mutta minun mielestäni kouluradalla tapahtuu aina enemmän kuin esteradalla. Iso ero on myös se, että kouluradalla hevosen oma-aloitteisuus tai ennakointi johtavat lähes poikkeuksetta virheisiin, kun taas esteradalla ne voivat pelastaa koko suorituksen. K. N. Specialissa tapahtuu paljon, se takia yllä olevan harjoituksen kaltaiset reagointiharjoitukset ovat tarpeellisia.

Kouluratsastus vaatii jo helpolla tasolla sellaista kärsivällisyyttä, mitä esteratsastus ei vaadi ennen kuin oikeasti jo hypätään isoja. Siksi kärsimättömän ja nopeita tuloksia haluavan onkin helppoa tykätä hyppäämisestä, etenkin jos alla on osaava ja hyppyhaluinen hevonen; eihän se nyt ole niin tarkkaa, kunhan yli päästään. Samalla asenteella ei kouluradalla pärjää.

Nuoria kouluratsastajia onkin paljon vähemmän kuin nuoria esteratsastajia. Kouluradalle hevonen pitää sitä paitsi saada oikeasti peräänantoon, koska gramaanit eivät ole sallittuja.

"Oikeakätinen" hevoseni ei muuten taivu yhtä kauniisti vasemmalle. Siksipä on syytä kerätä asetus-taivutus -pisteet oikeassa kierroksessa. Vasemmassa kierroksessa on tästä syystä myös varottava, ettei takapää jää ulos. Tintti kääntyisi mielellään kuin laiva.

Entä se pysyvä peräänanto? Kokeillaan.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lääkitys kohdallaan - ehkä

Tintin lääkitys tuntuu tehoavan, eikä vain minun mielestäni. Viikko sitten estetunnilla Tintti innostui jumppasarjoista eikä olisi malttanut keskittyä. Hetimullekaikkitännenopeasti. Tintti on kyllä mielestäni aina ollut jumppasarjafani. Se tykkää tehtävistä, joissa se joutuu keskittymään. Muuten se on helposti vähn laiska kavaleteilla.

Keskiviikkona koulutunnilla Tintti ravasi todella upeasti ja jaksoi liikkua peräänannossa pidempään kuin koskaan aikaisemmin. Teimme nopean reagoinnin tehtäviä: ratsastin käynissö neliötä, taivutin kulmissa kunnolla, ja jokaisella suoralla sivulla ratsastin kaksi laukka-askelta. Sitten teimme tehtävää niin, että laukka-askeleet olivat raviaskeleita. Tavoitteena pehmeä siirtyminen.

Se ei ole helppo tehtävä, jos sen haluaa tehdä hyvin.
- Vetämiseen tarvitaan aina kaksi. Jos se tunttu painavan kädelle, sä olet liian kova kädestä.

K.N. Specialin alku, jossa ratsastetaan loiva kiemura ja sitten 10 Metrin voltti, on Tintille mieluisaa jumppaa. Minulle siinä on tuplasti enemmän työtä. Raviaskeleet pitäisi saada pienemmiksi, sillä kesällä innolla treenattu eteenratsastaminen alkaa näkyä siten, ettemme meinaa mahtua kouluradan mittoihin emmekä tehtäviin.

Aseta. Taivuta. Suorista. Pohjetuki. Kevyt käsi. Älä vedä. Ulkopohje varmistaa, ettei takapää jää voltissa ulos.

Ensi viikolla pitäisi taas klipata. Vastahan vähän yli kuukausi sitten klipattiin viimeksi. Pergolidilla tuntuu olevan toistaiseksi vain positiivisia vaikutuksia. Ainoa kurja puoli on se, että jalat keräävät nestettä. Turvotus onneksi laskee liikutuksessa ja ainakin tällä hetkellä olen toiveikas, että tämä on ohimenevää. Vaikutusten pitäisi oikeastaan alkaa näkyä kuukauden sisällä.

Turvotus voi toisaalta johtua siitäkin, että tarhat ovat sateen takia olleet melko märkiä, ja fiksuna hevosena Tintti välttää liikuskelua liukkaalla.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sano se runoellen...

Joku keksi joskus, että jos jotain vähän kiusallista täytyy sanoa, se kannattaa kirjoittaa runomuotoon. Silloin se on kepeä ja kiva kuin kesäpäivä.

"Häälahjan kanssa ei tarvitse huokailla, sillä häälahjakassamme tahtoisi ruokailla", oli ideoitu erääseen hääkutsuun. Tämä oli riimittelymielessä kutsun parasta antia. Jatko kulki tyyliin "meillä on mielessä Thaimaan- matka, se on varmasti todella mukava." Että hyvä alku, mutta ei sitten ihan toiminutkaan.

Pinken päiväkodin pesuhuoneen altaan yläpuolella lukee "Pyyhi peppu ja allas, ettei seuraava kakkaan tallais." Eteisen naulakoiden luona kepeillään seuraavasti: "Teillä on huoli, meillä on huoli: tuo vaatteiden merkkaamispuoli." Kyllä se olisikin oleellisesti ilkeämpää sanoa, että merkatkaa lapsenne vaatteet, pliis, että ei me voida muistaa, mikä kiva lila pusero on juuri Senjan uniikki.

Maailmassa on kuulkaa niin paljon pahoinvointia, että pitää päiväkodin tavoin ymmärtää, että ei saa käskeä, ohjeistaa, komentaa ja puuttua ihmisten asioihin. Mutta koska aikuiset ihmiset eivät kestä työstressin ja muun pahoinvoinnin keskellä kestä kuulla ohjeita, asia pitää sanoa söpösti, ettei tule paha mieli. Ja kas - me voimme sanoa sen runoellen!

Silloin kun runoillaan, maailma hymyilee kuin Anna Ystävämme. Jos teillä on tallilla vähän kireää eivätkö kaikki ymmmärrä ohjeita, kokeilkaa muutamaa kivaa runoa. Jo kuulkaa muuttuu arki juhlaksi ja ikävät asiat mukaviksi.

*

"Kylläpä tallityöntekijää harmittaa, jos loimea aamulla etsiä saa
Tästä on meillä edessä meillä tulos, että pollesi ei ehkä ehdikään ulos
Tulee siitä meille ilo poveen, kun laitat loimesi valmiiksi boksin oveen."

*

"Kivahan se ois, jos kaikki hiekkatarhoissa tarhata vois
Lilleri- lei
Joudumme kuitenkin miettimään, ken ei maatarhan jälkeen kykenisi elämään
Tulleri-tui
Tästä syystä tarhat on nyt jaettu näin, vaikka ne kaikkien mielestä varmasti ole oikein päin.
Otetaan yhdessä muutama keksi, muuttuu maailma iloiseksi."

*

"Hihnassa koirasi saa tallille tulla. 
Jos koira on vielä irti, tulee pian suru puseroon sulla."

************

Ja nyt on sinun vuorosi
Päästä irti ohjeistuskuorosi
Kuka parhaimman ohjerunon tähän keksii
Saa viikonlopun kunniaksi vähän keksii

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Väärä annos

- Kyyppari, täällä ei ole porkkanoita, jotain pelkkää melassia!

- Nää on nyt täällä ympäri karsinaa, kun yritin etsiä porkkanoitani, mutta ei täällä kyllä ole! HEEEI!

- Älä nyt vain ramppaa siinä pesemässä suojia, tuo minulle porkkanoita! En aio syödä tätä ilman porkkanoita!

- Mihin sinä menet? Nyt oikeesti, pienellä hevosella on hätä! TÄMÄ ON VÄÄRÄ ANNOS!

- Ei, en halua kauraa, älä laita siihen kauraa. Minä tilasin porkkanoita! Onko vika kuulossa vai ymmärryksessä?

- Okei, ei tajua, minä huudan sitten! EN HALUA TÄTÄ PÖPERÖÄ, HALUAN PORKKANOITA!

- Porkkanoitaaa.... Pork- ka- noi- ta. Tiedän, että niitä on listalla. Tuo niitä.

- EN HALUA OMENAA! PASKA OMENA!

- Idiootti, etkö sinä kaikkien näiden vuosien jälkeen tiedä, mistä minä pidän?

- Hö-hö-hö. HÖ-HÖ-HÖ-HÖ!

- No, ehkä maistan tätä ilman porkkanoita, mutta huutelen sinulle täältä varmuuden vuoksi koko ajan, koska sinun on syytä tietää, että olet tehnyt virheen ja väärin minua kohtaan. Täällä on väärä annos.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Rouvat no 47.

Kun kesällä päätin osallistua kenttäkisoihin, sanoin, että jos en mene nyt, en ehkä mene koskaan. En kuitenkaan ajatellut sitä sellaisena ennustuksena, millaisena se juuri tällä hetkellä näyttäytyy.

Juuri äsken sain haltuuni kuvan minusta ja Tintistä Alavuden maastoradan viimeisellä esteellä. Sillä sinisellä, josta mentiin yli tahdonvoimalla ja sisulla yhden kiellon jälkeen. Tämä kuva tulee olemaan minulle rakas.

Tuskan näkee minun kasvoistani. Tintti tietysti onnistuu näyttämään siltä, kuin se olisi tehnyt tätä aina. Ketale.

Kuva: Sonja Riihikangas

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Heikosti positiivinen

Tintillä on Cushingin tauti.

Vaikka hevovakuutuksilla on totutusti tapana jättää enemmän korvaamatta kuin korvata, tämä lääkitys ainakin toistaiseksi korvataan. Tintin jokainen päivä tulee jatkossa maksamaan euron verran enemmän. Se on oleellisesti vähemmän kuin ilman vakuutusta, jolloin kustannukset kasvaisivat 4 euroa päivässä.

Lääkitys saadaan aloitettua jo tällä viikolla. Nyt on todella helpottunut olo, koska enää ei tarvitse miettiä, milloin olisi sopiva aika uusia testausta ja pelätä hoitamattoman Cushingin taudin sivuvaikutuksia, kuten kaviokuumetta.

Väsyttää...
Tästä alkaa toivottavasti uusi elämä. Jokaisella on oikeus vaihdevuosilääkitykseen, vaikka se sitten veisikin meiltä mahdollisuuden kilpailla edes pikkukisoja.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hevoselle pitää jäädä tunne, että hyppääminen kannattaa aina

Kaksi viikkoa sitten kävimme Nuuksiossa hyppäämässä. Tintti taisi tajuta olevansa kotona heti, kun se otettiin traikusta ulos.
- Muista hengittää, sanoi seuraksi lähtenyt estevalmentajani Muusa.

Hokkihommissa
Cajus kehotti laittamaan hokit. Suurella vaivalla hokkireikiin äheltämistäni hokkireikätulpista ei ollut mitään hyötyä, vaan jouduin siinä kentän laidalla tekemään koko työn uudelleen. Bootsit eteen.

Ohjeistusta siitä, miten hokit pysäyttävät luontaisen liukuvan liikkeen ja siten hevosen vauhdin kuin seinään. Että niitä pidetään vain, kun niitä tarvitaan. Keskustelua jalustinten sopivasta lyhyydestä ja miksi niiden pitää kenttäratsastuksessa olla lyhyet.
- Lyhyet jalustimet ovat kuin pienempi vaihde ylämäessä. Takapuolen on pysyttävä ilmassa, jos aiot olla nopein. Jockey menettää pelin, jos sen takapuoli hipaiseekin satulaa.

Tahti. Tie. Muoto.
Lyhyt verryttely.
- Taivuta, vanhemmiten hevonenkin tarvitsee enemmän taivuttelua, jottei se jäykisty. Sama kuin ihmisillä.
- Mutta älä verryttele liikaa. Kisoissakin vain pari hyppyä. Hevosta ei saa väsyttää jo kättelyssä.

Ensimmäiset tehtävät olivat kentän laidalla. Pikkuruinen banketti käynnissä ylös ja alas. Tintti käveli Cajuksen perässä kuin koira, minun tuskin olisi tarvinnut ohjata. Sitten ravissa, ja perään tukkieste laukassa. Lopulta kaikki laukassa.
- Älä tee niin paljon. Et saa kysyä siltä, hypätäänkö vai ei.

Edessä pieni tukki.

Tukkiesteeltä vinosti toiselle tukille.
- Laukassa pitää olla tahti ja esteelle pitää tulla suoraan, ei kiemurrellen. Kun tulet hyvässä tahdissa ja vinossa linjassa suoraan kohti estettä, voit johtamalla ohjata hevosen hyppäämään paremmasta paikasta. Mutta et saa antaa tahdin rikkoutua.

Hyvin tulee.
Sitten banketille. Ylös. Alas.
- Kaiken, minkä ne menevät käynnissä, ne menevät myös ravissa ja laukassa.

Sitten alas. Ensin käynnissä, sitten ravissa.
-Ajattele, että hyppäät jaloillesi. On paljon luontaisempaa hypätä jalat kuin pää edellä.

Hyp!
Kun lähimme kävelemään pellolle päin, alkoi jo hiukan jännittää.

- Tää on aika korkea, sanoin yhdestä hiukan epäröiden
- Tuttaritasoa, Cajus sanoi.
- Oon mennyt harrastetta.
- Sitten se varmaan tuntuu korkealta.

Nyt alkoi jo jännittää...
 Yhdelle esteelle Tintti törisi jo kaukaa. Kävelimme lähemmäs. Cajus taputti Tinttiä rohkaisevasti,
- Kyllä sä Tintti voit tänne tulla, tule vain.
Tintti lähti kävelemään estettä kohti Cajuksen perässä kuin koira. Cajus hyppäsi esteen päälle istumaan ja yhtäkkiä tuntui siltä kuin Tinttikin olisi aikonut lähteä kiipeämään esteen päälle.  Minä jarrutin äänellä
- Joo Tintti, ei tarvitse vielä tulla, tulet kohta sitten, sanoi Cajus.

Ja Tintti tuli rohkeasti puskaan.

Vesitankki. Sitä edelsi pieni hauta ja hautaa puiden katveessa oleva tukki. (edellinen kuva) Tämä oli oikeasti vaikea linja eikä tahti meinannut säilyä tankille.
Mutta sitten Tintti ei mennyt.
- Sattuiko? Näytti että tulit jalkasi päälle, Cajus kysyi puntatessaan minua takaisin selkään.
Ei sattunut
- Tule vähän hiljempaa. Tulit sen verran kovaa, että este yllätti sen.

Tähän esteeseen Tintti tutustui syömällä siitä, joten sen yli hyppääminen saattoi yllättäen tuntua erikoiselta. Löysin itseni viereisestä kivikasasta.
- Sama se, miten se tulee siitä yli, kunhan tulee. Hevoselle pitää jäädä tunne, että hyppääminen kannattaa aina.
Ja toisella yli.

Tyyli on todellakin vapaa, mutta yli tullaan.
Betonivaletun viuhkan päällä horjahdin niin pahasti, etten päässyt balanssiin ennen seuraavaksi tarkoitettua estettä, joka oli vastavaloon hypättävä kapea pöytä. Ei johteita. Siihen tuli muutamia kieltoa eikä tippumisen adrenaliineistakaan enää ollut minulle henkistä apua. Päätimme päättää treenin sekä Tintille että minulle mukavampiin kokemuksiin. Puiden katveessa kuusia kasvavan muurityyppisen esteen ylitimme molemmista suunnista.

Isompaan hautaan Tintti hyppäsi alas. Se harmitti, koska yli piti mennä pitkällä hypyllä.
- Mutta sun olisi hyvä opetella hyppäämään jalat edellä, muuten sä tulet sieltä jatkossakin alas. Se taito ei hetkessä tule, mutta ajan kanssa.
- Kunhan tulee, 15-vuotiaan itsepäisyys minussa tuumasi.

Kenttäratsastuksen viehätys on juuri siinä, että se näyttää aivan sairaalta touhulta.

Kuvat: Muusa Siljama

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Hevosihmiset, menkää....

Hevosihminen on sellainen, joka ymmärtää hevosta. Hevoset ovat Hevosihmisen mielestä kivoja siksikin, että ne ovat aina joko kyllä tai ei. Ei tarvitse yrittää lukea rivien välistä mitään. Tätä rivien välistä lukemisen pakkoa Hevosihminen inhoaa Kanssaihmisissään. Ja onhan se toki raskasta. Olisi kivaa, jos voisi vain sanoa, miten asiat ovat ja sitten Kanssaihminen uskoisi ja oppisi asian viimeistään sillä viidennellä onnistuneella toistolla.

Kanssaihmiset ovat nimittäin hankalia. Kunpa saisi vain olla hevosten kanssa. Ne kun ovat kivoja ja suoraviivaisia käsitellä. Eivät koskaan tahallaan ja ilkeyksissään mitään, vaan aina rehellisesti ja oikein. Vaikka joskus pahoja päiviä niilläkin, muttei koskaan tahallaan.

Hevosihminen uskoo, että jos Kanssaihminen ymmärtäisi hyväksyä suoraan puhumisen auvoisuuden, maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi. Siksi hän puhuu Kanssaihmisille suoraan aina silloin, kun hän vaivautuu tämän kanssa kommunikoimaan. Hevosten asialla tässä ollaan. Onhan se nyt selvää, että asioista pitää puhua kiertelemättä eikä mitään saa piilottaa maton alle. Jos puhuu kiertotein, asia ei mene perille ja hevonen kärsii. Minkäs sille tekee, etteivät kaikki ymmärttä hoitaa hevosiaan oikein.

Se vain pitäisi Kanssaihmisen ymmärtää, ettei tämä suoraanpuhuminen ole kaksisuuntainen oikeus. Että vähän pitäisi Kanssaihmisen miettiä, miten sanojaan valitsee ja miten asioita paukuttelee. Siitähän tulee paha mieli, kun sanotaan, mitä sylki suuhun tuo!

Ei Kanssaihminen ole Hevosihminen ollenkaan! Siksi sille ei oikeastaan mitään kannattaisi puhuakaan.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syystsekkausta

Tintti sai eilen pitkästä aikaa akupunktiotsekkauksen. Kaikki kunnossa, niin kuin aina. Vähän väsynyt se tuntui olevan.  Yleensä Tintti on kunnossa, ei ole lihasjumeja ja munuaisetkin aina ok. Nyt pitää koputtaa puuta, mutta Tintti on yleensä ollut tosi terve.

Olin itse asiassa unohtanut koko akupunktion ja olin menossa iltasella ratsastamaan. Suunnitelmiin meinasi tulla muutos. Kun Tintti sai akupunktiota ensimmäisen kerra vuosi sitten, kävin sen jälkeen ratsastamassa, koska siihen ei kuulemma olisi estetta. Tintti kuitenkin tuntui siltä, kuin se olisi ollut kännissä. Nyt oli toisin. Tintti oli pehmeä ja kiva. Emme liikkuneet kuitenkaan pitkään, puolisen tuntia.

Meillä on uusi maneesin pohja. Tintti on reagoinut siihen itselleen epätyypillisesti eli suuntaamalla maneesiin kerta toisensa jälkeen. Se on huvittavaa, koska se on perinteisesti ollut maneesia karttava eläin. Pimeydessä ja vesisateessakin se useimmiten kääntää turpansa kohti maastoa.

Tänään siitä otetaan toistamiseen Cushing-näytteet. Ensimmäisestä kerrasta on yli vuosi aikaa. Testi on kaksiosainen: ensimmäinen näyte otetaan tänään alkuillasta, jonka jälkeen Tintti saa kortisonipiikin. Huomenna aamulla verikoe otetaan uudelleen ja näiden kahden näytteen kortisolipitoisuuksia verrataan. Terveellä hevosella oma kortisolintuotanto lakkaa kortisonipiikin jälkeen ja se näkyy tuloksista. Sairastuneella tätä ei tapahdu, ja toisen näytteen jälkeenkin kortisoliarvo jää korkeaksi. Testi on melko tyyris, viimeksi se maksoi muistaakseni 150 euroa.

Edelleenkään muita oireita ei tunnu olevan kuin karvankasvu, joka pakottaa klippaamaan kahden kuukauden välein. Kaviokuumekierre kuitenkin pelottaa ja siksi haluan olla arvoista kartalla. Tintti on ihan hyvässä lihassa eikä kenenkään asiasta jotain tietävän mielestä näytä karvankasvua lukuunottamatta hevoselta, joka olisi sairas. Useampi on jopa sanonut, että se näyttää kukoistavan; niin paljon se on muuttunut edukseen viime vuoden aikana. Se, jos mikä tietysti lämmittää mieltä. Ja Tintti tuntuu tosi hyvältä.

Kesä on enää muisto vain.
Uusimmassa Horse&Rider -lehdessä törmäsin mainokseen Equi-Life Vitex- lisäravinteesta, jota on käytetty Briteissä Cushing-hevosten hoidossa hyvin tuloksin. Olen miettinyt, olisiko tuo kokeilemisen arvoista varsinkin nyt, kun lääkitystä ei vielä ole. Ainakin karvankasvuun sen väitetään auttavan, ja virallinen Cushing-lääkitys ei siihen kuitenkaan sitten tepsi. Ovat Englannissa asiaa tutkineet, lue siitä täältä. Onko kellään kokemusta lisäravinteiden tilaamisesta ulkomailta? Tietooni ei ole tullut, että tuota saisi Suomesta.

Toinen, minkä kuulin eilen on uskomus siitä, ettei kaura sovi täykkäreille. Että mitä enemmän hevosessa on täykkäriä, sitä enemmän kaura sitä kutittaa. Ja Tinttihän kutiaa! Onko teillä tällaisesta mitään tietoa?

lauantai 1. syyskuuta 2012

Tahdikkaasti ylöspäin

- Hyppäätkö vai onko sinulla silly walk- tunti, Anssi kysyi aamulla.
- Silly walk.

Varustauduin tänään koulutunnille kolmen koulurataohjelman ja kouluratsastussääntöjen kanssa. Koska kenttäratsastuksessa harrasteluokan kouluohjelman arviointiperusteet ovat samat kuin K.N. Specialissa, päätin ottaa askeleen siihen suuntaan. Treenasimme radan tehtäviä. Koskaan emme treenaa kokonaisia ratoja, koska Tintti oppisi ne liian nopeasti ja alkaisi ennakoida minua.

Kokonaisia ratoja ratsastetaan siis vain tuomarille, muuten niitä treenataan olohuoneen lattialla. Tämän kuun lopussa meillä on taas pitkästä aikaa koulurataharjoitukset. Kyseessä ei siis ole kilpailu, vaan mahdollisuus saada haluamalleen kouluratasuoritukselle tuomarin arvostelu. Jorma Kainulainen on tarkka, ja häneltä saa aina myös rakentavaa palautetta. Hän sitä paitsi osaa käyttää numeroskaalaa laajemminkin kuin parin numeron verran.

Talvella 2011. Yksi harvoja kuvia minusta ja Tintistä sileällä. Kuva PS-Photo
Siispä askel kohti helppoa B:tä. En voi odottaa huippupisteitä kaikista arvostelukohdista, mutta osassa pystyn kyllä saamaan seiskoja, jossain sen kasinkin. Pystyn ratsastamaan Tinttiä tahdikkaasti ja keskityn tekemään kunnolla sen, minkä osaan ja yritän olla jatkossakin ajattelematta ensin sitä, mitä en osaa. Siirtymiset ja kulmat tulevat olemaan vahvuuksiamme, hallitsen riittävän kiireettömät, leveähymyiset tervehdykset. Käynti on hyvää, keskiravi oli ok, ja erityisen paljon olen saanut tehtyä työtä sen eteen, että saan siirtymiset askellajien sisällä onnistuvan niin alussa kuin lopussakin. Ja vastalaukka.

Silti minä olen taipuvainen ylianalysointiin. Nyt vasta olen alkanut ymmärtää, miten syvältä se on. Aina kun alan tehdä asioita tosissani, alan toimia liiaksi ajatuksella ja analyyttisesti ja tunne unohtuu. Ensin pitäisi olla tunne, sitten ajatus. Hymy, fiilis, rentous, yhteistyö. Kivaakivaakivaa.

K.N:ssä tapahtuu paljon. Toivon voivani ratsastaa loppukuusta myös harrasteluokan kouluohjelman, koska pystyn takuulla parempaan, kuin Alavudella viime kuun alussa. Ja ainakin haluan siihen Kainun arvioinnin.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...