tiistai 31. heinäkuuta 2012

Millä tasolla mennään?

Ratsastuksen taito on jotain muuta kuin yksittäisiä temppuja. Se on hevosen hallintaa ja suunniteltujen asioiden täsmällistä toteuttamista. Jos hevosella voi harjoitella taivutuksia, väistöjä, vaihtoja ja kokoamisia eri askellajeissa, sillä ei kuitenkaan välttämättä kannata kilpailla kouluohjelmia, joissa näitä tehdään.

Tintti on osaamisestaan huolimatta hevonen on Helppo A- tasoinen. Väliäkö sillä, että se vaihtaa, väistää, taipuu ja sillä on onnistuttu myös puolipirueteissa. Se ei ole kilpakouluhevonen eikä sen tarvitse sellainen ollakaan. Se on minulle passeli.

Olen paljon miettinyt omaa ratsastustasoani. Olen onnistunut ratsastamaan jokaisen Helppo C- ratani yli 60%:n tuloksella. Olen ratsastanut paljon puhtaita 80cm:n ratoja. Eli siis Helppo C ja re80cm? Joku minussa kuitenkin sanoo, että tason määrittäminen sanomalla Helppo C ja re 80cm tuntuu valjulta. Vähän masentavaltakin.

Mutta homman nimihän onkin se, että tämä on meidän kilpailutasomme. Ja nimenomaan meidän. Tintti jonkun toisen ratsastajan kanssa tai minä jonkun toisen hevosen kanssa saattaisi aiheuttaa tarpeen määritellä tason toisella tavalla.

Jos verrataan autoihin, niin sanotaan se näin: auto ei ole ralliauto, vaikka sillä satunnaisesti pystyisi ajamaan törkeää ylinopeutta ja se kestäisi tiellä. Kuskikaan ei ole rallikuski, vaikka hänella onkin ajokortti ja hän onnistuu hallitsemaan autonsa mutkassa sillä mutkaisella mökkitiellä.

Hevonen ei minun mielestäni ole re 100cm, jos se ei siitä radasta selviä puhtailla tuloksilla. Jos ratsastaja pystyy ratsastamaan pohkeenväistöä, hänen ei kannata tituleerata itseään Helppo A- tasoiseksi ratsastajaksi. Sama juttu esteiden kanssa, yksittäinen metrikymppiesteen hyppääminen ei tee ratsastajasta sen tasoista ratsastajaa. Vai tekeekö? Kuka sen määrittelee?

Se on sääli, että hevosenmyynti-ilmoituksissa rehellisesti mainostettu hevonen ei mene kaupaksi yhtä hyvin kuin samantasoinen, mutta hiukan ylimainostettu. Toisaalta se ylimainostettukaan ei mene kaupaksi, kun sitä kokeilemaan tullut ratsastaja odottaa ihan jotain muuta.

Vaikka lopulta hevonen on juuri sellainen, millaiseksi se ratsastetaan.

Mikä taso? Vesitaso! Kuva: Muusa Siljama


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kun oikein silmin katsotaan

Sankaritarinat ovat kutkuttavia. Erityisen kutkuttavia ovat ne, joissa sankaruus on tullut ilmaiseksi.

"Elämäni rohkein teko", päätti abiturientti kirjoittaa äidinkielen aineensa ainoaksi lauseeksi samaisesta aiheesta. Legendan mukaan aine lähti improbaturina, mutta tuli tietenkin takaisin laudaturina. Ja jokaisella on tutuntutuntuttu, joka pääsi veikkamalla sisään kauppakorkeakouluun. Siis ihan mieletöntä, tajuutteko!

Sankaritarinat pitävät yllä eräänlaisen amerikkalaisen unelman suomalaisversiota. Siinä kenestä tahansa voi tulla tähti panematta tikkua ristiin. Jos se on mahdollista yhdelle, se voi olla mahdollista jollekin muullekin. Pitää vain sohia riittävän kauan, niin sokea kanakin löytää.

Usein rakastamme ajatusta lottovoittosta sen sijaan, että lähtisimme raa´alla työllä saavuttamaan tuloksia. Miksikö? Sattuman kautta saavutettu epäonnistuminen on yksinkertaisesti helpompi kestää kuin ponnistelujen jälkeinen mahalasku. Kun emmä oikeesti edes yrittänyt. Otamme sitä paitsi todellisuudessa vähän liian tosissamme heiton siitä, miten vain lahjattomat treenaavat ja alamme uskoa, että lahjakkaiden ei tarvitse tehdä muuta kuin ilmestyä paikalle.

Yläasteen oppilaita tavataan ajoittain nokittelemasta sillä, miten he eivät lukeneet kokeisiin tippaakaan, mutta silti tuli huippunumeroita. Sekös masentaa sitä, joka pänttäsi ja pänttäsi ja sai paperiinsa kutosen. On toki täysin yksilökohtainen asia, kuinka paljon aikaa ja vaivaa koetaan paljoksi ajaksi ja vaivaksi. Toiselle vähä on liikaa ja toiselle paljon ei ole mitään.

Vähällä työllä keuliminen ei jää yläasteelle, vaan tulee ihmisten mukana aikuisuuteen: työpaikoille ja harrastuksiin. Et kai nyt oikeesti koko iltaa niitä tunteja suunnitellut, heh-heh? Useimmat ottavat siitä äärimuodon ja hokevat koko ajan, miten rankkaa heidän elämänsä on, kun on liikaa töitä, liikaa lapsia, liikaa ahdistusta. Että voi-voi sentään, miten tarpeellinen minä olen kaikille ja kaikkialla. Harrastusten parissa voidaankin sitten olla huolettomia ja osaavia.

Ne, jotka haluavat antaa kanssaihmisille kuvan siitä, että kaikki on luvattoman helppoa, tekevät sen yleensä juuri omalta kannaltaan oikealla hetkellä. He kertovat osallistuneensa puolivahingossa ja viime hetkellä radan opeteltuaan koulukisoihin ja saaneensa silti huippuprosentit. Treenaamatta ja kokeilumielessä. He antavat ymmärtää, että heidän hallitsemansa asiat ovat tulleet luonnostaan ja ihmettelevät isoon ääneen, miten asiat voivat olla jollekin niin vaikeita. Että eivät koskaan suostuisi käyttämään asioihin niin paljon aikaa saamatta aikaan mitään tuloksia.

Mutta ei ilmaisia lounaita ole olemassa. Jotta asiat saadaan näyttämään helpolta, niiden eteen on yleensä tehtävä töitä.

Mutta toki on olemassa ihmisiä, joille monet asiat ovat luvattoman helppoja. Sitten on ihmisiä, jotka tekevät vain sitä yhtä helppoa asiaa, koska he eivät oikeasti osaa tehdä muuta. On myös ihmisiä, jotka keulivat, vaikka he eivät ole enää yläasteella. Ja sitten on ihmisiä, jotka ovat todellisuudessa vähän yksinkertaisia ja aliarvioivat kanssakuulijansa.

Ja jos he ovatkin syntymälahjakkuuksia siinä yhdessä jutussa, heillä saattaa olla jotain muuta, mikä kompensoi tuon loisteen: vaikkapa paljon elämää rajoittavia ruoka-aineallergoita tai kiusallinen krooninen hiivatulehdus. Peräpukamia tai hankala anoppi.

Joku kohtuus tässäkin on oltava.

Leveäperseisiä paikallaanjunnaajia

Yksi suosikkiblogini on nimeltään Rimakauhua ja rahkapiirakkaa. Sen lukemisesta tulee vain niin hyvälle mielelle.

Kolmekymppisen avoin mieli yhtyi täysillä uusimpaan postaukseen.
http://rimakauhuajarahkapiirakkaa.blogspot.fi/2012/07/tiks-auki.html#.UBU3447ZGgk

Ja kyllä, leveämmästä perseestä on syytä tulla hyvä mieli!
http://rimakauhuajarahkapiirakkaa.blogspot.fi/2012/07/levea-perse-parempi-mieli.html#.UBU4mY7ZGgk

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tarinoita eri elämästä: sukupuolineutraali hevossiittola

- Se lähti siitä, että meitä alkoi ärsyttää kaikki ne "ruunaa käsketään, oria pyydetään, tammalle lähetetään hakemus kolmena kappaleena" -tyyppiset sukupuolistereotypiat, sukupuolineutraalia hevossiittolaa pitävä Ruska Mäkelä kertoo siittolansa syntyvaiheista.

Ruska Mäkelä ei ole ainoa ihminen, jota hevosalan sukupuolijako on alkanut ärsyttää. Hän ei asiasta puhuessaan halua leimaantua kummakaan sukupuolen edustajaksi ja siksi hän hiljattain vaihtoi etunimensä noudattamaan hänelle tärkeää sukupuolettomuuden ideologiaa. Yhteiskunta keskittyy hänen mukaansa aivan liikaa sukupuolen perusteella arvottamiseen. Hevoset eivät ole välttyneet tältä.

- Me päätettiin jättää raviurheilu, koska siellähän hevoset kisaa sukupuolen ja rodun perusteella tehtyjen jakojen mukaisesti. Raviurheilussa puhuttiin kaiken lisäksi aina hevosmiestaidosta, mikä on myös hevosiä käsitteleviä henkilöitä syrjivää. Siksi me puhumme hevoshenkilötaidosta, Mäkelä tarkentaa.

Ruska Mäkelä tilalla ei siis vanhentuneesti tallusta oreja eikä tammoja, on vain hevosia. Ruunaamisesta päätettiin luopua, koska se olisi pakottanut välittömästi kiinnittämään huomiota sukupuoleen. Lisäksi ruunaaminen on hevosia syrjivää: jos kumpaakin sukupuolta ei voida ruunata, se on paras jättää tekemättä kokonaan.

- Kuriositeettina mainittakoon, että päätimme tämän yhteydessä luopua esimerkiksi satuloista. Aina kun mainitaan nimi satula, siitä tulee mieleen naistensatula, ja naistensatulasta tulee mieleen vakivalta, Raamattu ja holhouksen alaisuus, jotka on jäänteitä 1800-luvulta. Emme halua olla tekemisissä sukupuolten kanssa.

Mäkelä tiluksilla hevoset laiduntavat keskenään. Siittolatoiminnan tekee joskus hankalaksi se, ettei aina voida tietää, pystyvätkö juuri ne eläimet lisääntymään, joiden on rakenteensa perusteella katsottu pystyvän periyttämään parhaiten.

- No nuo kaksi tuolla ovat jo pitkään syöneet vierekkäin eivätkä ole ilmiesesti ajatelleet ruveta lisääntymispuuhiin. Mutta tässä voidaan kyllä odotella, sitä voi mieli vielä muuttua pakkasten myötä, Mäkelä myhäilee. Hänellä on tosin oma arvionsa siitä, mistä vähäinen lisääntymishalukkuus johtuu.

- Ne on puettu niin neutraalin värisiin loimiin, että ne eivät kiinnitä toisiinsa huomiota sukupuoliasioissa. Se todistaa sen, miten turhaan sukupuolta korostetaan nimenomaan ulkopuolelta ja miten vähäpätöinen asia sukupuoli yksilön kannalta on.

Vaan mitä ihmeen koristeita lähes kaikista tilan hevosista roikkuukaan? Mäkelä avautuu aiheesta suorastaan luennon verran.

- Tulevaisuudennäkymiä tilalla on hevosten täysimetyksen jatkamisen tukeminen ja vahvistaminen. Siksi me olemme ripustaneet kaikkiin hevosiin tuollaisia mobileita, jotka vievät varsan huomion pois ruohosta ja edesauttavat maidon imemistä mahdollisimman pitkään, mielellään viisivuotiaaksi.

Mallia tähän on haettu Suomen neuvoloista. Kehitteillä on jokaviikkoiset imetystukiryhmät, joiden avulla hevoset - sukupuoleen katsomatta - saataisiin lopettamaan varsojen poispotkiminen. Ongelmaksi on koitunut ainoastaan se, että mobilet on täytynyt ripustaa joka hevoseen.

- Mehän emme valitettavasti tiedä, kuka täällä imettää. Ja sukupuoleen katsomatta sellainenkin voi haluta imettää, jolle se on tosi vaikeaa. Se on sellaisenkin hevosen oikeus.

Mäkelä arvelee, että sukupuolineutraalius on vapauttanut heidät monista paineista, joita tavallisilla hevostiloilla on. Esimerkiksi tarve astuttaa hevosia eivät ole yhtä suuri, kuska lisäntyminen ja sukupuolivalinta jäävät hevosille itselleen. Hän uskoo vahvasti, että tällä tavoin kasvatetuista hevosista tulee onnellisempia ja tasapainoisempia, sillä niitä käsittelevät ihmiset eivät siirrä niihin ja niiden väliseen kanssakäymiseen sellaisia keinotekoisia odotuksia, mitä sukupuoli tuo mukanaan.

- Me muutamme maailmaa hevonen kerrallaan! Nyt on ahdas ravi saatu heitettyä laukalle; kuka tietää, mihin seuraava sukupolvi pystyy!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kilpavarustelua

Koska aiomme osallistua ensimmäisiin kenttäkisoihin puolentoista viikon kuluttua, olen saanut hyvän syyn uusia joitain varusteita. Tämä on pitänyt tehdä jo aikaisemmin, mutta aina on tullut jotain muuta hankittavaa eikä lottovoittoa ole valitettavasti kohdalle osunut. Onneksi kuitenkin on lomarahat.

Lappeenrannan Hiekkalinnassakin ratsastetaan tyylikkäinä.
Osasta ostoksistani selvisin edukkaasti, osasta lompakko keveni hiukan enemmän.

Ensimmäinen hankinta oli uusi turvaliivi. Edellinen jäi laihtumisen myötä suureksi eikä oikeastaan koskaan istunut minun päälleni kovin hyvin. Käytyäni hypistelemässä riittävän usein Airowearin todella mukavantuntuista Outlyne- turvaliiviä (ovh 280euroa) ja mietittyäni, mistä siihen rahat nipistäisin, eteeni paukahti taivaan lahjana EuroHunterin ihan yhtä mukava turvis. Siinä ei ole etuvetoketjua ja lähtöhinnaltaankin se lienee markkinoiden halvin, mutta se on mukava päällä, CE- hyväksytty ja maksoi alennuskorissa vain 60 euroa. Kerrankin jotain, mistä ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi. Väärä värikään ei haitannut.

Lappeenrannan-reissulla mukaani tarttui pakkasessa jäädytettävät Wahlstenin kylmäyssuojat. Selvisin 80 eurolla, koska edellisen viikonlopun kisatarjous oli vielä voimassa. Päädyin hankkimaan nämä, vaikka alkuun haaveilinkin vesisangossa viilennettävistä kylmäpusseista; kaikki nimittäin sanoivat, ettei sankokylmäys oikeasti aja asiaansa. Ennen kisareissua aion testata, kuinka kauan nämä kestävät riittävän lkylminä kylmälaukussa.
Jalat pakettiin
Sitten päätin uusia jännesuojavarustuksen - viimeinkin! Vanhat olivat todentotta jo hajalla. Uudehkot Eskadronin takajalan pitkät suojat tupsahtivat eteeni, koska olivat valmentajalleni Muusalle tarpeettomat. Niistä innostuneena päätin repäistä ja ostaa Tintille ne etujalan suojat, joita olin jo pitkään hypistellyt kaikissa liikkeissä, joissa niitä oli myynnissä. Nyt meillä on Geran Dolphin- suojat, joissa on neppikiinnitys, vettä imemätön sisus ja jänteen ympärille muotoutuva "memory foam".  Jos Tintti ei niistä tykkää, pidän niitä vaikka itse. Etukintut tuli suojattua satasella, takakintut sopuhintaan.
Ihanat. Näistä tuli yhtä hyvä fiilis kuin hääkorkkareistani.
Hyvästi siis Horzen vanhat suojat, joiden sisus hajosi jo ensimmäisten käyttökuukausien aikana ja jotka imivät vettä kuin pesusieni. Syksyn hämärtyessä tosin vanhat itseommellulla heijastinnauhalla varustellut Tattinin suojat palvelevat vielä oikein hyvin. Muutoin en kyllä aio pitää uusia suojia minkäänlaisessa pyhäkäytössä vaan ihan arkikäyttöön ne on ostettu.

Niin pelaat kuin treenaat.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Pohje auki

- ...eli ei siinä (maastoesteissä) ole mitään ongelmaa, kunhan se laukkaa ja minulla on pohje kiinni.
- Mikä sen sitten aukaisee?
- Minkä?
- Sen pohkeen.
- Siis ei se ole auki, vaan irti. Niinku siitä hevosen kyljestä.
- Miksi se irtoaa?
- Öö... hyvä kysymys. Jos se (hevonen) ei laukkaa kunnolla eteen heti alkuunsa ja sitä pitää ratsastaa eteen siinä esteen edessä, niin siinä jää helposti pumppaamaan jalalla. Ja sitten heiluu koko kroppa.
- Eli se jalka irtoaa, kun käytät sitä?
- No tavallaan joo, ei sen kyllä pitäisi. Olisi hyvä, jos ennen estettä ei tarvitsisi ratsastaa ollenkaan eteen, vaan saisi tehdä vähän pidätteitä. Että se olis niinku kuulolla ja menossa itsestään eikä siitä tarvitsisi keskustella...
- Kuulostaa järkevältä.
- Sanos muuta.


*********
Tänään pakkasimme hevoset traileriin ja ajoimme lyhyen matkan Veikkolaan treenaamaan maastoesteitä. Reissusta on julmetusti aivan älyttömän ihania kuvia, mutta niitä saadaan odotella hetken aikaa. Ihan loppuviimeksi pääsimme pulahtamaan lampeen, missä kahlattiin satulan siipiä myöten.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Yksinkertaisen haastava estetreeni

Vielä vähän tuliaisia viime viikolta. Suhteutettu väli on useimmiten haastava, mutta erityisen haastava se on kesken ulkokauden silloin, kun niitä on kaksi peräkkäin ja tehtävä ratsastetaan maneesissa, missä seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Pystyjen väli oli 12m. Tiukassa kaarteessa ensimmäiselle piti tulla hyvin, jotta homma jatkui vielä seuraavalle sujuvasti. Minulla oli sama haaste kuin aina: laukan on rullattava kaarteessa eikä hevosta saa päästää pitkäksi, koska se ei muuten mahdu tarjolla olevin väleihin. Älyttömän hyvä harjoitus etenkin meille.
Kolme pystyn suhteutettu linja (12m), okseri ja viuhka.

Sitä ennen kuitenkin verryttelimme pelkillä puomeilla ravissa. Tintti tykkäsi viuhkaan ratsastamisesta ja nosteli jalkojaan nätisti. Viuhkan jälkeen tehtävä oli suoristaa, istua alas ja tulla pohkeenväistöä uralle. Tintti tuli hyvin kuulolle. Suosittelen kokeilemaan, jos kaipaatte vaihtelua verryttelyyn.

Ravipuomit suhteutetuilla väleillä, kaikkien välissä puolipidäte ja eteenratsastus. Kohtisuoraa tietä viuhkaan ja viuhkan jälkeen pohkeenväistöä uralle.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Mikä ruuhkavuosiratsastaja?

Siinä se tilanne sitten oli: piti kertoa parille kymmenelle teinille omasta ratsastustaustasta ja -tasosta. Lopetin toteamalla, että vaikka ikäni ehkä pakottaisi sanomaan tätiratsastaja, en suostu suin surminkaan sanomaan olevani sitä.

Minun määritelmieni mukaan tätiratsastaja käyttää enemmän aikaa selittämiseen kuin ratsastamiseen. Raskas elämä tai huono päivä kuitenkin toistamiseen estävät huippusuorituksen, johon täti ilman muuta pystyisi, jos olosuhteet vain olisivat optimaaliset. Niinpä hän seisoo synninpäästöä anoen oman kehityksensä tiellä; näiden kaikkien syiden takia en voi yrittää enempää, näettehän.

Uskon, että jokainen ratsastaja haluaisi ratsastaa hyvin tai ainakin paremmin. Niin myös tätiratsastaja. Ja juuri siksi on pakko selitellä. Ja tädillä riittää selityksiä. Hän ei kuitenkaan yritä selittelyllään löytää syitä virheilleen, jotta voisi korjata ne. Hän selittelee, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä virheilleen mitään.

Kun aloin haaveilla perheestä, jouduin samalla hyväksymään, etten enää voisi käyttää mielin määrin aikaa ratsastamiseen. Mutta koska ratsastamisen palo oli kova, koin, että ainoa vaihtoehtoni olisi yrittää korvata käytettävissä oleva aika laadulla. En saisi lakata asettamasta itselleni tavoitteita ja tekemästä töitä niiden eteen.

Näissä ajatuksissa päätin alkaa kutsua itseäni ruuhkavuosiratsastajaksi. Laatu korvaa määrän, eteenpäin on mentävä eikä ikä ole este unelmien toteuttamiselle. Ja tekemisen on oltava hauskaa, ei väkisin vääntämistä. Kun ei huvita, ei huvita. Mutta sitä ei selitellä.

Hitaus on joskus hyväksyttävä tosiasiana, mutta pysähtyminen on kiellettyä. Kohta mennään taas!

********************
Aiheesta lisää aikaisemmin
http://quarantie.blogspot.fi/2011/05/laski-tati-silittaa-heppaa.html

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Vielä vähän fiilistelyä

video

Treeneistä ja tsemppauksesta kiitos Hillevi Huttuselle sekä todelliselle opetusmestarilleni Tintille, joka vei lopulta yli ihan kaikesta.

Voitte vain kuvitella, miten hienolta tuntuu päästä tekemään jotain, mitä on halunnut 12-vuotiaasta asti tehdä. Nyt kun olemme päässeet alkuun, emme todellakaan lopeta ihan heti.

Videot kuvasi Annukka Aho

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Toinen maailman paras päivä

Rengastukki 
Pikkurappuset 
Tukkipysty 

Penkki. Tämä oli jo jännää... 
Pikkuhauta

Isot rappuset

Ja hyppyjä veteen ja pois
Kyllä se vaan on niin, että tämä on Tintin juttu. Kuvista puuttuu vihreäksi maalattu pöytä, jonka Tintti hyppäsi, vaikka minä meinasin jo luovuttaa. Koskaan, milloinkaan se ei ole tehnyt mitään näin mielellään ja luontevasti.

Ja minä niin nautin!

Kuvat: Karoliina Mustamaa

Maailman paras päivä

Jaa, nyt siis olis viiemein tarkoitus mennä näitä. Meinaako mamma uskaltaa?

Kyllä mä nimittäin voin tukit hypätä.

Ja voin tulla alamäkeen tällaisen vähän oudon
video


video

Ja kyllä mä hyppään rappuset ylös ja hyppään yhden alaskin, et kuitenkaan kahta vielä uskalla. Tukki ja autonrenkaat alamäkeen käy myös. 

Ja jos totta puhutaan, niin ei tee mieli lähteä tallille päin ollenkaan! Tää oli ihan parasta! Toivottavasti tykkäsit!

Kuvat: Karoliina Mustamaa
Videot: Annukka Aho

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Piiapantsutreenissä*

Laita jalustimet niin pitkiksi, että et voisi ratsastaa niillä. Riittää, että saat varpailla kosketettua niitä.

Tämän jälkeen nosta molemmat jalustimet satulan yli toiselle puolelle. A-vot, sinulla on kivat jockey-jalustimet. Huolehdi, että jalustinremmit todella tulevat satulan yli. Niitä ei siis laiteta ristiin satulan eteen eivätkä ne saa koskettaa hevosta.



Jalustimet jalkaan. Kädet harjan puoliväliin. Takapuoli ylös. Ravia. Laukkaa. Reidet huutaa hoosianna, mutta istunta paranee.

Tämän jälkeen tein jalustinhihnoihini neljä uutta reikää ja lyhensin estejalustimiani saman verran.

********************


* Tällaista lyhyiden jalustinten treeniä kutsutaan piiapantsutreeniksi Piia Pantsun valmennusten innoitamana. En siis ole ollut Pantsun valmennuksessa.





sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pettymyksiä ja hormonien hyrinää

Emme ole päässeet toistaiseksi uittamaan. Yritän nieleskellä pettymystäni, mutta kyllä on harmittanut niin paljon, että melkein itkettää. Ensi viikolla se on ehkä vielä mahdollista. Nyt ukkostaa ja aamulla emme pystyneet ratsastamaan kirkkoon, koska oli luvattu niin kehnoa säätä.

Ilta-aurinkoa tallin käytävällä perjantai-iltana.
Tallissa asuva ori on saanut Tintin hormonit hyrräämään ja Tintti hieroskelee itseään karsinan seinään. Laitumella se seisoo häntä pystyssä ja kuseksii ympäriinsä.

Pinke lähti tunti sitten kotiin. Tästä alkaa minun ja Tintin yhteinen viikko. Eilen nipistimme illalla Tintin kanssa vähän yhteistä aikaa ja kävimme rallattelemassa maastoesteiden läheisyydessä. Maalaamattomat olivat Tintistä ok, mutta maalatut saivat sen sydämen pamppailemaan. Kovalla kehulla  ja neljännellä ohimenolla se lopulta uskalsi laukata siniseksi maalatun esteen ohi, vaikka aluksi se yritti kääntyä ympäri, sitten pysähtyä ja lopulta kiemurteli ravissa, vaikka kyseinen este ei ollut edes tiellä, vaan nostettu tienposkeen.

Tällaista tietä riitti. Sä voit miettii, kuinka mä ratsastin...
Estetunnilla toissapäivänä syvemmälle jalustimeen työnnetty jalka tuntuu toden totta vakauttavan pohjetta. Maastossa uskalsimme laukata kovaa ja minä olin kunnolla kevyessä istunnassa ja pystyin antamaan Tintin selän tehdä töitä.


Tänään Tintti on vain laiduntanut.


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Teippiä ja pomppuja


Pinteliä käteen ja sitten hyppäämään. Tein Hevosmerestä saamastani liimajoustopintelistä (3,90/ rulla) käteeni paketin, joka mahtui vielä hanskaankin. Käsi tuntui sen kanssa hyvältä. Hyppäsimme jumppapomppusarjaa: puomi, ristikko, 12 metrin väli, innari, toinen 12 metrin väli ja ristikko.

Ympäristönvaihdos tuntui jollain tapaa kadottaneen menostamme toukokuun aiheuttamaa epävarmuutta. Tosin tein viime viikolla itsekseni kentälle puomikasoja uusimman Hippoksen ohjeiden mukaisesti ja treenasin niillä rytmiä ja sisääntuloa. Samaa hommaa jatkettiin tänään.

Täällä on kuuma, +27 astetta. Tintti on todella hyväntuulinen, kulkee pirteänä, laiduntaa aamupäivät ja tuntuu nauttiavn elämästään. Eilen se pääsi katselemaan maastoesteitä läheltä, ja kiipesimme vähän rappusia.

Jotenkin se veti niin innokkasti metsään päin, että aloin miettiä, onkohan se joskus ollut täällä?

*******

Pinke rakastaa kissoja. Täällä olisi talli täynnä hevosia, mutta Pinke tahtoo silitellä kissoja.

torstai 5. heinäkuuta 2012

On se vaan ihanaa...

Kävin sen ostamassa leiriä varten, kiitokseksi itselleni siitä, että teen kesälläkin töitä. Ja oikeastaan muuten vain. Itse asiassa olen ansainnut sen ilman kummempia selityksiä. Eilen se oli päässäni ensimmäistä kertaa. Vaikka oli hurja helle, se oli ihana.

249 euroa ilmastoitua pääasiaa. Uvex Active.
Ostin kypärän Hevosmerestä, missä puheeksi saattui tulemaan taannoinen käsionnettomuuteni. Sain sitten ilokseni kypärän kylkiäisiksi kolme kappaletta itseliimautuvia pinteleitä, joilla voisin tarvittaessa teipata käteni. Sitä kokeilemaan sitten.

Tällä viikolla me nimittäin menemme Tintin kanssa maastoesteille, kirkkoon ja uimaan! Pysykää kuulolla, ystäväiset!

Paarmoja!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Miss´ laaja aukee Pohjanmaa...

Viiden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille arvioimamme aikataulun mukaisesti. Lämpötila kohteessa oli +20 astetta, matkatavarat siirtyivät kuljetusvälineestä majoituskohteeseen kolmessa vartissa ja aikaisesta herätyksestä huolimatta kaikkia seurueen jäseniä hymyilytti. Sitten Herran rauhassa matkustanut riparilainen jäi tyytyväisenä haistelemaan uusia hajuja ja katselemaan ympärilleen, kun me kuskit ajoimme saman matkan takaisin kotiin. Ilman traileria tietenkin, kesänopeuksien kattoja hipoen...

Tie oli töyssytön ja rauhallisesti matkustaneelta hevoselta urkkimani asiakastyytyväisyysmittauksen perusteella uskaltaisin antaa itselleni papukaijamerkin neitsytmatkastani traikkukuskina. Tintti lomailee pari päivää ja saa sitten seurakseen meidät muut perheen naiset. Jamboree kestää kaksi viikkoa.

Lupailin tänään tallinpihassa, että tottahan toki meidän on sitten parin viikon kuluttua pidettävä rippijuhlat. Pullaa ja porkkanoita.

Tuleeks tänne muita? Oonks mä yksin? Hei!


Hei oottekste kivoja tyyppejä? Mä tulin Etelä-Suomesta, en tunne ketään!

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...