lauantai 30. kesäkuuta 2012

Niksi- Tintti


Effolin huippuhyvää ötökkämyrkkyä ei voi pullon muodon takia roikuttaa yhtä kätevästi boksin ovessa kuin monia perinteisiin suihkepulloihin pakattuja huonompilaatuisia tököttejä.

Mutta a-vot: pullo mahtuu kätevästi muovikoteloon, jollaisissa pinteleitä myydään. Ja taas homma pelittää.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Vähemmän kättä ja vähemmän käsiä

Lääkärin kädelleni määräämät kolme viikkoa lastassa ovat nyt täynnä. Pidän silti lastaa edelleen, erityisesti ratsastaessani ja tänään sen kanssa koulutunnilla sujui ihan mallikkaasti.

Käsi on paskana, mutta kuka nyt kättä tarvitsisi ratsastamiseen. Hevosta ratsastetaan hengityksellä, istunnalla ja jaloilla.

Siis vähemmän kättä ja enemmän keskivartaloa. Käsi paikallaan, jalat pitkänä, kulma kyynärpäässä. Koko vartalo jalkojen päällä, hartiat taakse. Jalka alas. Pohje kiinni ja jännitä vatsalihakset - hevosen askel lyhenee. Rentouta vatsalihakset ja askel pitenee. Korjaa ulkopohkeella, jos poikittaa. Myötää, mutta älä heitä ohjaa pois.

- Ajattele pehmeämmin, niin tulee pehmeämpi siirtyminen, Petra muistutti.


Teimme toukokuisia vastalaukkaharjoituksia. Loppuraveissa vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa saada Tintti ja kaulalihas rentoutumaan, mutta minkäs teet: oikea käsi on nyt entistä pulmallisempi. Se on muutenkin se käsi, joka karkaa vasenta helpommin irti kyljestä ja suoristuu. Nyt siitä puuttuu vielä hiukan puristusvoimaakin.

Minulla ei yleensä ole toiveita tunneille, haluan vain jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Tällä kertaa halusin kuitenkin asentaa itseni kuntoon kohti kesän seuraavaa kohokohtaa: sunnuntaina lähdemme kohti Pohjanmaata, missä vietämme seuraavat kaksi viikkoa.

Kesätöissä, sekä minä että Tintti.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Minä olen vielä täällä

Kreetalla uima-altaan reunalla kahden lapsen äiti kertoi ylpeänä , miten hänen opiskelunsa jäivät siihen, kun lapset syntyivät. - On nimittäin ollut sittemmin vähän muuta tekemistä, kuin opiskelut. Toiset ne tekee graduja, minä olen keskittynyt lapsiin.

Nyökkäilin. En sanonut, ettei perheen perustaminen edes käynyt mielessäni ennen valmistumistani. Jätin mainitsematta, että aloitin äitiyslomalla opiskelut avoimessa yliopistossa (kokonaisuus ei kylläkään tullut valmiiksi) ja sittemmin jatkoin opiskeluja pätevöityäkseni edelleen.

Minä olen kouluttautunut ja kouluttaudun edelleen ammattiin, jota haluan tehdä työkseni. Minulla ei ole koskaan käynyt mielessä, että haluaisin viettää vuosikausia leikkipuistossa. En, vaikka rakastan lastani yli kaiken.

Minä en ole alkanut ajatella, etten saisi enää harrastaa ja unelmoida samoista asioista kuin ennenkin, jos minusta ne tuntuvat edelleen unelmoimisen arvoisilta. Elämäni toki pyörii lapseni ympärillä, mutta kaikki ajatukseni eivät.

Minä sain lapsen enkä muuttunut. Olin kokonainen ennen tyttäreni syntymää ja olen edelleen.

Minä olen vielä täällä ja aion olla jatkossakin.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kiinteistövälittäjä - Hevosenmyyjä - Suomi

Remontoijan unelma = pienellä laitolla näpsäkkä peli = varaudu tekemään hitosti töitä

Remonttivapaa = sopii vaikka äiti-tytär -ratsuksi = ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen

Isot remontit tehty = täysin terve = joo, toistaiseksi

Ollut yhdellä omistajalla = ollut yhdellä omistajalla = omistaja onkin sitten tullut täysin sokeaksi myytävän kohteen mahdollisille vioille

Puistomaisella alueella = sopisi vaikka kenttäratsuksi = myytävä kohde on nähnyt puunrunkoja

Persoonallinen = persoonallinen = varaudu siihen, ettet ehkä tykkää

Ostotarkastus tehty aikaisemmin = ostotarkastus tehty aikaisemmin = teetä nyt hitossa se oma ostotarkastus!

Edullisesti loistosijainnilla = halvalla hyvä peli = jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on

Edellinen omistaja remontoinut paljon itse = ratsukoulutus aloitettu hiljalleen = varaudu hankkimaan ammattilaisen apua

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kyllä iskä olis nyt ylpeä!

Isäni oli aikoinaan tarkka siitä, että sisareni olisivat käyneet jonottamassa itselleen ajokorttiin peräkärryn vetämiseen tarvittavan pikku e:n. Tämä oli aikaa ennen ajokorttiuudistusta. Kun itse sain ajokorttini, pikku- e oli jo erillisen ajokokeen suorittamisen takana.

Jos isäni vielä eläisi, hän todennäköisesti lähtisi kuskaamaan minulle hevosta, mutta myös ehdottomasti vaatisi minulta ajokokeen suorittamista. Koska "ei saa heittäytyä riippuvaiseksi muista, ei etenkään asioissa, joissa ei ole pakko olla riippuvainen." Koska minusta tuli hevosenomistaja vähän puolivahingossa, pikku e:n suorittaminen on jäänyt. Enkä ole kummemmin joutunut Tinttiä siirtelemään.

Tiedättekö, että hevostalleilta ei löydy naisia, jotka valittaisivat, miten autoa ei saa taskuparkkeerattua tai miten trailerin kanssa ei voi peruuttaa? Siihen joukkoon kuuluu mielellään itsekin.


Vappuviikonloppuna menimme kaimani kanssa huonekalujätin parkkipaikalle harjoittelemaan 90 asteen kulmaan peruuttamista. Pikku e:n suorittamisen edellyttävässä ajokokeessa annetaan 15 minuuttia aikaa trailerin käsittelyyn. Sinä aikana traileri kytketään autoon, yhdistelmä peruutetaan parkkiin, ajetaan sieltä pois ja kytketään lopulta irti. Tämän jälkeen ajetaan vielä jonkunlainen lenkki.

Puolen tunnin harjoittelun jälkeen nopein ruutuun peruutukseen käytetty aika oli 2:27. Kauppakassit toimittivat ruudun merkkaajan virkaa. Kaimani oli kuin Armstrongin Keke: "Pystyt parempaan! Vaikka tätä tilaa on, niin käännä pienemmässä tilassa!"


2:27 nopeutettuna aikaan 0:18

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäsheivaus

Tuli taas klippaamisen aika. Tintti on yleensä muuttanut väriä klippaamisen jälkeen, mutta yllättäen karvan alta paljastui tällä kertaa paljon tummempi hevonen kuin aikaisemmin. Ja kiiltävä.

Torstaina saatiin laidun pystyyn.
Sen karvaan ilmestyi tämän kevään aikana papumuksia. Kansanviisaus puhuu niistä onnellisen hevosen pilkkuina. Aineenvaihdunta ilmeisesti pelaa.

Kesäkuinen nallekarhu ja lantinkuvia.
Kyllä paksun karvan ajeleminen on ennen kaikkea helpotus hevoselle eikä suinkaan omistajan turhamaisuutta, mitä jotkut joskus väittävät. Eilen oli +26, mutta Tintin askel oli kepeä eikä hikikään tullut. Ehkäpä pilkutkin ovat ilmaantuneet juuri siksi, että hormonikarvapeitteen säännöllisen ajelun myötä Tintti voi paremmin.

Väriasiaa voi ihmetellä seuraavien kuvien kautta, jotka on otettu heti klippauksen jälkeen.

Kesäkuisena lauantaina 2012

Juhannusaattona 2011
Lopuksi vähän laiduntunnelmia torstailta


Pylly vasten pyllyä, pum-pum!










Mikäs eläin se siellä piileksii?


Ilta-aurinkoa päin
Olisikin kiva kuulla, mitä teille on kerrottu onnellisen hevosen pilkuista. Tietoa ei ainakaan netistä löydy.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kotiäitityyppiä?

Luin Hippoksesta (3/12) henkeäsalpaavan lauseen. "Hevosen kannalta pahin mahdollinen tilanne on, että ihminen käy töissä, hänellä on perhe ja muu elämä." Mietin, onko hevosmaailma saanut nyt oman Liisa Keltikangas-Järvisensä: pysäytä kaikki muu, nyt sinulla on hevonen! **

Testaa omalla vastuulla seuraavien kysymysten avulla, oletko hevosenomistajana vaaditunlaista kotiäitityyppiä. Testin tuloksen saat vetää hatusta. Ei suositella mielensäpahoittajille.

1. Kuka voi hoitaa hevostasi?
a) Kuka tahansa, joka kelpaa hevosellesi
b) luotettavat hoitajat
c) vain sinä

2. Miten suhtaudut siihen, että hevosenomistaja ei ole joka päivä tallilla
a) se kuulostaa normaalilta
b) pienellä syyllisyydellä, mutta kaikki tarvitsevat lomaa
c) miksi hankkia hevonen, jos aikoo hoidattaa sen muilla?

3. Kun olet sairaana
a) sairastat ja hevosellasi voi olla vapaapäivä
b) vapaapäivien ohella luotettavat hoitajat hoitavat
c) menet tallille, vaikka olisit kuoleman kielissä, koska sinun tehtäväsi on pitää hevosestasi huolta.

4. Hevosesi tarhailee
a) laumassa
b) yksin
c) hevosen paikka ei ole siellä, missä sille opetetaan huonoa käytöstä.

5. Kun ulkona on pakkasta
a) hevonen ulkoilee säällä kuin säällä
b) hevosella on ulkoloimi
c) käyt vähän väliä tarkastamassa loimen alta, onko hevonen riittävän lämmin. Jos työnantaja valittaa poissaoloista sanot, että hevosen hoitaminen vaatii vastuunottoa, mikä pätevöittää tietysti työhön kuin työhön. Hevosesi siis on itse asiassa työnantajan etu.

6. Lomalla
a) olet lomalla myös hevosestasi
b) myös hevosesi on lomalla
c) olet tallilla

7. Jos hevosesi hörisee jollekin muulle kuin sinulle ajattelet, että..
a) on mukavaa, että sllä on muitakin luottoihmisiä
b) hevosesi on hörisijätyyppiä
c) koet epäonnistumisen tunteita, sillä hörisemisen muille ei pitäisi ole mahdollista, koska sinulla ja hevosellasi on rikkumaton kiintymyssuhde.

8. Kuka muu ratsastaa hevostasi?
a) Ammattiratsuttaja
b) Vuokraajat
c) Jos joku uskaltaa, teet rikosilmoituksen luvattomasta käyttönotosta

9. Miten sinusta tuli hevosenomistaja?
a) suvussanne on aina ollut hevosia, totta kai sinullakin
b) pidät ratsastamisesta ja tuntuu järkevimmältä tehdä sitä omalla hevosella
c) hevonen on haave, jonka et uskonut koskaan toteutuvan.

10. Kun väsyt ja tarvitset apua
a) pyydät apua
b) et ehkä pyydä apua, mutta otat sitä vastaan tarvittaesssa
c) et pyydä apua etkä vastaanota sitä. Sinä tiedät, mitä sinä ja hevosesi tarvitsevat.

11. Suhtautumisesi kilpailemiseen
a) ehdottoman tärkeää kehitykselle
b) mielenvirkistystä
c) sairasta ulkopuolelta tulevaa hevosen taitojen määrittelyä. Jos hevonen ei halua tulla käsitellyksi vielä kuusivuotiaana, se ei vain ole siihen vielä valmis.

12. Käytkö töissä
a) Tietenkin, hevonen pitää elättää
b) Tietenkin, hevonen pitää elättää.
c) Vain siihen asti, että löydät miehen, joka etsii naista, joka on koko ajan tallilla eikä tienaa pennin pyörylää. Sillä aikaa harmittelet, miksei Kela maksa hevosenomistajille mitään tukia? Kyllä se kokopäivätyöstä käy! Kokeilkaa vaikka!

***************************
** Artikkeli löytyy Hippoksen 3/12 sivulta 34 ja se on otsikoitu "Liikunta on parasta lihashuoltoa". Tekstin pääpaino on muistuttaa, että hyvinvoiva hevonen liikkuu riittävästi ja monipuolisesti.  Se on sille parasta, mitä ihminen voi antaa sen sijaan, että hevosen tehtäväksi jäisi seistä päivittäin karsinassa vain odottamassa ihmistä saapuvaksi.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyvät Martat

Kesällä 2008 ratsastusriparilaisille näytettiin videota paraolympialaisista. Ratsastuksenopettaja Tarja Huttunen halusi näyttää sen, jotta ymmärrys hevosen suuremmoisuuteen kilpakumppanina konkretisoituisi entisestään. Tarja jos kuka oli oikea ihminen puhumaan tästä. Hänhän oli menossa tuomaroimaan paraolympialaisia myöhemmin samana kesänä.

Istuimme lattialla. Tytöt toisiinsa nojaillen ja hiuksia kammaten. Lähekkäin kuitenkin, niin kuin loppuvaiheessa leiriä on tapana. Tarja kertoi, miten erään ratsastajan hevonen oli kuollut juuri ennen olympiarataa. Ratsastajan suru oli tietenkin ollut sanoinkuvaamaton. Leiriläiset minä mukaanlukien kuuntelimme Tarjan tarinaa kyyneleet silmissä etenkin kun kuulimme, mitä kuolemantapauksen jälkeen oli tapahtunut.

Kilpakumppani oli tarjoutunut lainamaan kisatoverilleen hevosen, jotta unelma olympiaradalla ratsastamisesta ei jäisi vain unelmaksi.

- Kuinka monen meistä niin sanotusti terveistä uskoisitte ehdottavan samaa, olympiatasolla, Tarja kysyi eikä kukaan pystynyt sanomaan mitään. Nyt toden totta kaivettiin jo nenäliinoja.

Jokainen paikalla ollut pystyi tuntemaan tuskan ja jakamaan unelman. Sillä hetkellä maailmassa oli poikkeuksellisen paljon empatiaa, yhteishenkeä, lähimmäisyyttä ja lämpöä.

Lue lisää ratsastuksesta paralympialajina
http://www.paralympia.fi/paralympialajit/kesaelajit/ratsastus/

EDIT! Käykää katsomassa Minnan blogin kautta linkki Etelä-Saimaan nettisivuille
http://vetyaperkele.blogspot.fi/2012/06/jos-hevosen-viela-nakisi.html


********

Mutta sitten toiseen asiaan. Tiesittekö, että Martha Ridewear sponsoroi Katja Karjalaista ja Jaana Kivimäkeä?

Minulla on tästäkin syystä jotenkin parempi mieli, kun turhamaisuuksissani sorruin ostamaan uudet housut.. Nyt ne olivat kisoissa myynnissä alekorissa puoleen hintaan, koska olivat lajinsa viimeiset. En voinut niitä jättää etenkin kun sen verran moni ympärillä kannusti ostopäätökseen.

Kaikissa Martoissa on lahkeessa vetoketjut.
Vatsa on kuulkaa litteä kuin mikä, kun ei ole vetoketjua sitä suurentamassa. Vetoketju on sivussa. Ja miksei kukaan aikaisemmin keksinyt laittaa perspaikkamateriaalia myös etureisien kohdalle? Talvella ostamani housut ovat jo siitä nyppyyntyneet.

Housut söivät vatsan. Käsituki kuvausrekvisiittaa.
Kaiken lisäksi nämä ovat kuin toinen iho. Ja uusimmassa Hippoksessakin sanottiin, että ratsastukseen kuuluu tyylikkyys. Näissä on hiukan 60-lukulainen olo. Miksevät juuri pestyinä menisi tallin ulkopuolellakin, vaikka aika hassulta tuntuisi laittaa ratsastushousut jalkaan muuten kuin tallille.

Samaa mallia saa sitten jatkossa vahattuina. Minun housuni näyttävät pelkästään mustilta. Kuvissa paikkamateriaalit erottuvat muusta kankaasta paljon voimakkaammin, koska paikat on tietysti haluttu saada näkymään. Näistä kuvista näkyy housujen idea.
http://www.martharidewear.com/produkt/philippa-slim-waxed/en/

Housista kiinnostuneiden harmiksi kumpiakin ostamiani Marttoja on jatkossa vaikea saada: ne aiemmin ostamani korkeavyötäröiset farkut on toistaiseksi loppuunmyyty ja näitä uutukaisia ei enää valmisteta tällaisina.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kentän laidalta

Seurasin tänään harava kädessä pieniä luokkia. Jotain hyötyä siitäkin on, että ei pääse itse kisaamaan. Tuleepa ainakin seurattua oman tasoistensa ratsastajien menoa oppimismielessä.

Rata oli ja ei ollut tänään vaikea. Ensimmäiselle esteelle tuli todella paljon kieltoja. Se oli okseri, ja ensimmäiseksi esteeksi vaati hyvin etenevän laukan. Ne, jotka hissuttelivat ja antoivat hevostensa yllättyä, eivät välttämättä päässeet yli. Se muuten oli sama sininen, jota Tintti on viime aikoina hypännyt silmät kiinni.

Useilla pikkuluokkaratsastajilla tuntuu olevan samat haasteet kuin minulla: tarvitaan eteenpäin rullaavaa laukkaa, lyhyempi ohjastuntuma, hevoselta nenä ylös, eteenpäinratsastusta, pohkeet kiinni ja kädet hiljaa.

Niillä niidä ruusukkeita saadaan. Muut sitten jauhavat olosuhteista.

******

Ostin tänään Tintin vanhan satulan alle metallisen satulatelineen. Pinke on ratsastanut satulassa jo pitkään. Nyt hän "attaa" vähän korkeammalla eikä aiemman pahvilaatikon hajoamista tarvitse enää pelätä. Ja itse asiassa nyt meillä on myös aikuisen painoa kestävä satulatuoli. Tuo vanha satula on niin pehmeä istua. Sääli, että se on käyttökelvoton.

Satulateline tulee palvelemaan myös amatöörin kisakaappina, koska uskon saavani Tintin leirikamat mahtumaan sen alla olevaan koriin. Ja kätevästi se mahtuu myös auton takakonttiin, toisessa päässä on pyörät. Ja hintaa oli nelisenkymppiä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Luottamus taas kateissa

Tämä on minulle tosi kova paikka.

Talvi meni vakaata pohjetta opetellessa ja ahkerasti koulua treenatessa. Pääsimme viimein siihen pisteeseen, että Tintti alkoi pysyä ohjan ja pohkeen välissä. Olin ja olen edelleen melko pystyssä hypyissä, mutta Tintti sai minulta tarvitsemansa tuen ja oppi luottamaan siihen. Ja hyppäsi isommin ja luottavaisemmin.

Palkintojenjaossa 2009. Hymy on sittemmin hyytynyt.
Toissa viikolla tippuminen tuntui taas romahduttavan kaiken. En voinut olla ajattelematta, että tässä tämä nyt taas on: kaikki on aloitettava alusta, sillä olen pilannut hevoseni ratsastamalla yli kykyjeni. Ennen kohtalokasta vesihautaa sorruin vanhoihin maneereihin, irtosin pohkeestan ja kädestä ja Tintti kielsi. Olisi pitänyt pitää pohje kiinni, puolipidäte, suoristus, ohjasote vakaana ja persus kiinni satulaan. Tai hypätä se vaihtoehtoinen turvallinen okseri siitä vierestä.

Oh, would have, could have, should have...

Jostain syystä moitin itseäni surkeasta rävellyksestä ja turhista edistymisen kuvitelmista. Miksi osaamattomuus on niin noloa? Miksi mielen valtaa aina joskus halu paeta purkkiin treenaamaan ja tulla esiin vasta, kun tavoitteet on saavutettu? Ja miksi kenttäkisoista haaveileminen tuntuu pävä päivältä samalta kuin haaveilisi lottovoitosta? Mutta jos minä en luota Tinttiin, Tintti ei luota minuun. Omasta virheestä johtunut rytinäinen alastulo vaikuttaa väistämättä kenen tahansa itsetuntoon: kun luulee osaavansa eikä sitten osaakaan...

Muusa sanoo, ettei mitään ole mennyt pilalle. Tintti vain tarvitsee minua pystyäkseen hyppäämään. Ja siksi me viime viikolla pakotimme sekä minut että hevoseni hyppäämään. Koska minun on pystyttävä olemaan sen luottamuksen arvoinen. Hammasta purren sain Tintin hyppäämään puomikasojen yli. Pakotin itseni laskemaan askelia, etsimään tahtia ja olemaan ajattelematta, miten hullu olen. Olisiko luovutusta jättäytyä kouluratsastajaksi? Aikuinen ihminen!

Lopulta tahti onneksi löytyi taas. Saatan toki kuvitella, mutta oikeasti tuntui, että lopulta pääsin jopa saumattomammin lähemmäs esteitä paremmalla tahdilla kuin aikaisemmin.

Mihinköhän tämä tie vie?

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Lomaviikko no 2

Nuppihan sillä sekoaa, jos se ei pääse liikkeelle. Jotenkin sen unohtaa, kun itse tekisi mieli vain olla kotona ja löysäillä loman kunniaksi. Etenkin kun tuo ensimmäinen lomaviikko ei ollut lomaa, vaan opiskelua. Ja tätä kättäkin pitäisi lepuuttaa.

Mutta ei se anna armoa. Loma tarkoittaa sille ihan eri asiaa. Maanantai on ihan samanlainen päivä kuin sunnuntai. Juhannus ei eroa arkiviikosta. Se on luotu liikkumaan ja sen pitää antaa liikkua. Vaikka itse voisin syödä litratolkulla jäätelöä, toisilla ekstraruokailu yhdistettynä vähempään liikuntaan sekoittaa kaiken.

Toki se riippuu yksilöstä, millaista häiriökäyttäytymistä siitä seuraa. Ylimääräinen energia ei purkaudu kaikista yhtä voimakkaasti..

Mutta tämä se juoksee lopulta olohuoneessa ympyrää ja kikattaa, jos ei ole ulkoillut riittävästi. Ja höpöttää sänkyynlaiton jälkeen vielä toista tuntia. Säännöllisyys on parasta niin ruoka-aikojen kuin ruoan laadun suhteen. Jos liikuntaa on vähemmän, myös jäätelön määrää on syytä rajoittaa.

Kesä kuivaa sen, minkä kastelee...
Tänään palasimme liikutuksen makuun ja vietimme aamupäivän asukaspuistossa keinuen, pyöräillen, juosten, liukuen, kahlaten ja lopulta epäonnisesti veteen molskahtaen. Kotiin kärräsin omaan takkiini käärityn äärimmäisen tyytyväisen tytön. Huomenna varustaudumme uintimahdollisuuteen vaihtovaattein ja pyyhkein.

Jännityksellä odotan, onnistuuko koululiikunta sitten joskus tappamaan hänestäkin tämän liikunnan ilon.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Jos sä tahdot niin...

Olen kuunnellut tällä viikolla tuntitolkulla erilaisia asiantuntijoita aina opetusalalta Suomen kansainvälistäjiin. Vähän väliä esille nousi ylimielinen huomautus siitä, että tarvitaan vain tahtoa, niin asiat alkavat sujua toivotun mukaisesti: ei olisi rasismia, ei eriarvoistavaa koulujärjestelmää. Kaikille paistaisi aurinko, voisimme hurrata PISA- tulosten edessä eikä täydellinen systeemi mahdollistaisi minkäänlaisia epäonnistumisia.

Kiehuin kiehumasta päästyäni. Ruohonjuuritason työtä tekevänä pidin monia puheenvuoroja lapsellisina. Hittoako me tarvitsemme arjesta vieraantuneiden idealistien tutkimusryhmiä!  En näe mitään järkeä siinä, että ensin luodaan idealistinen malli ja vasta sen jälkeen aletaan puntaroida, miten se voitaisiin toteuttaa. Ja kun ei muuta keksitä, aletaan syyttää, ettei niillä ole tahtoa, joiden harteille asian toteuttaminen on jätetty. Olen tässä herkillä, sillä koulu kaipaisi kiitosta eikä leikkauksia.

Tahto ei ole tekniikkaa. Tahto on tunne. Jos siis syytät jotakuta tahdon puutteesta, syytät häntä samalla vääristä tunteista. Voiko henkilökohtaisemmaksi enää mennä? Tämän lisäksi väärin suuntautuneesta tahdosta syyttely tapahtuu aina moralistisesti värittyneenä. Syyttäjällä kyllä olisi se oikea tunne, vaan miksi muut vinoutuneet ajattelevat väärin!

Tiedättehän, miten kasvissyönti pelastaisi maailman, miten pelkällä tahdolla saataisiin sähkönkulutus ja ydinvoima ajettua alas. Kuinka opettaja saisi huomioitua jokaisen lapsen 30 -oppilaisessa ryhmässä, jos hänellä vain olisi tahtoa. Tahdolla kaikista tulisi oman alansa huippuja ja pelkällä tahdolla opintotuki ja lapsilisät tuplataan, kotihoidontuki muuttuu ansiosidonnaiseksi ja ruoka halpenee. Samalla yksityisautoilu loppuu kun joukkoliikenne tulee ilmaiseksi ja kaikki voivat muuttaa asumaan kävelyetäisyydelle tyopaikasta. Jokaisella on varaa tehdä mitä haluaa.

Jos vain tahdotaan niin.

Esimerkki: kokeilkaa arkipäivää kaksivuotiaan kanssa. Häneltä kyllä löytyy puhdasta tahtoa, muttei mitään hajua siitä, onko tahdotuissa asoissa tolkun häivää. Kaksivuotiaan logiikalla näyttää Kreikkakin ajautuneen tämän hetkiseen tilaansa.

Opetuksessa minulla on ollut tapana käyttää harjoitusta, jossa oppilaiden täytyy ryhmissä päättää pelastusvenepaikkojen jakautumisesta tilanteessa, jossa niitä ei ole tarjolla kaikille. Tilanne johdattaa vaikeiden asioiden äärelle: kun apua tarvitsevia on paljon, miten apu jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti sitä eniten tarvitseville. Asiasta syntyy aina keskustelua. Kuka priorisoi vanhukset, kuka lapset, kuka perheelliset, kuka työssään merkittävät ihmiset. Yksikään oppilas ei ole sanonut, että pitää olla tahtoa. Kukaan ei ole ehdottanut, että kaikki pelastetaan. Nuoret ovat yleensä viisaita. He ottavat tehtävän sellaisenaan ja alkavat miettiä.

Yhteiskunnallista keskustelua ylläpidetään tunteiden avulla, mutta yhteiskuntaa ei.

Kreikka.

Yhteiskunta tarvitsee työikäiset ja -kykyiset ihmiset töihin, jotta se saa riittävästi veroja pitääkseen huolta niistä, jotka eivät voi pitää huolta itsestään. Leikataanko vanhuksilta, lapsilta, opiskelijoilta, työikäisiltä vai syrjäytyneiltä? Ei se ole pelkästään tahdon asia. Se on vakava asia. Sitä ei tehdä tunteella, vaikka moni niin kuvittelee.

Mitkä tilanteet oikeasti ovat puhtaasti tahdon asioita?  Jokainen meistä joutuu sijoittamaan tahtonsa ympäröivään maailmaan, eli omiin resursseihinsa.  Jos ympäröivä maailma uskottelee sinulle, että sen tukiverkko kantaa, sen pitää se myös tehdä. Muuten kaikki romahtaa. Siksi aikuiset ihmisetkin tarvitsevat aina välillä sitä, joka sanoo karkkihyllyllä, ettei ihan kaikkia laatuja voi ottaa eikä yhdeksältä mennä enää keinumaan.

Me muuten aiomme kesälomalla Kreikkaan, vaikka muutama ihminen onkin tullut kysymään, kuinka tässä tilanteessa uskallamme. Uskallus on tahdon lisäksi toinen ylimielinen letkautuslaji. Kuinka pitää uskaltaa uskaltaa. Ihanaa toki niiden mielestä, jotka eivät pelkoa tunne.

Kreikkalaisilla nyt ei ole paljoa muuta annettavaa kuin turismi ja elintarvikkeet. Nyt toki olisi tilaisuus jeesustella EU- sädekehä pään ympärillä, että lomassamme on kysymys tahdosta ja uskalluksesta ja siitä, kuinka suureksi velvollisuudekseen tuntee kärsivän unionimaan tukemisen. Että kannan harteillani Giorgioksen ja hänen veljensä Stefanoksen tuskaa siitä, etteivät he voikaan jäädä suunnitellusti viisikymppisenä eläkkeelle hotellin pyörittämisestä. Kuinka minun lomani mahdollinen peruuntuminen on pientä tämän kaiken keskellä, kun toisilla on oikeasti suurempia ongelmia.

Oikeasti me silti vain tahdomme lomalle ja fetaa.
Se on kuule tahdon asia, että mitä täällä pitää tärkeänä.

Kaikkea pitää näemmä kokeilla

Jos lääkäri sanoikin, että voin ratsastaa lastan kanssa, emme erikseen keskustelleet siitä, kannaako varsinaisesti esteratsastaa. Sain todeta itse, ettei kannata. Etenkin, jos meinaan viedä kaikki kesän suunnitelmat läpi. Emme näin ollen hyppää suunnitelemissamme kisoissa.

Kyllä se siitä sitten taas. Hevosliikkeen alennusmyynnistä löytyi kahdellakympillä kesäinen bling-bling -pusero. Sitäkin piti kokeilla. Tuli ohuesti parempi mieli.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Urheilija ei tervettä päivää...

Kun ratsastajaan sattuu, kaikki jaksavat kannustaa

Parissa viikossa oot taas kunnossa.

Onneksi ei käynyt pahemmin.

Onneksi ei käynyt mitään hevoselle.

Onneksi oli se-ja-se-varuste.

Mutta se meni tosi hyvin siihen asti. Tosta on hyvä jatkaa.

Et jossittele, nyt se meni näin.

Lajille vihkiytymättömät pitävät ratsastamista vaarallisena lajina. Kuitenkin sama lääkäri, joka kauhistelee ratsastuksen vaarallisuutta, ei kehota sitä poikaa lopettamaan jalkapallonpeluuta, joka odotti solisluu murtuneena odotti pääsyä lääkäriin viime keskiviikkona. Puhumattakaan siitä skeittariteinistä, jonka ranne sojotti aivan kummalliseen suuntaan. Kun mieheni akillesjänne paukahti poikki koripallopelissä, ei häntäkään kehotettu pysymään paikallaan ja vaihtamaan lajia muuten kuin toipumisen ajaksi.

Ratsastus muuttuu vaaralliseksi, kun taidot, yleiskunto ja suorituksen taso eivät kohtaa. Ratsastus muuttuu vaaralliseksi silloinkin, kun hevosta ei ole koulutettu kunnolla. Vaikka olen turvavarusteiden kannattaja, olen minäkin sietä mieltä, että mikään niistä ei korvaa puutteellista ratasastustaitoa.

Jos joku ratsastuksessa on erityisen vaarallista, se on huonokuntoinen hevonen, jolla on päätetty lähteä tekemään liian raskas suoritus. Huonokuntoisia hevosia on yksityishevosissa enemmän kuin ratsastuskoulujen opetushevosissa. Tunti päivässä on hevoselle melko vähän liikuntaa.

Silti tähän lajiin kuuluu olennaisena osana riski. Se jännitys, mikä vatsanpohjassa tuntuu esteradalle mentäessä, on vastustamaton. Jos en pidä jalkojani kiinni, minä tipun.

Kädessäni on seuraavat kolme viikkoa lasta. Lääkärin mukaan vamma on "hiihtäjän peukalo".

Oletteko koskaan miettineet, miten vaarallinen tuo kansallislajimme onkaan; on saanut ihan oman vammankin.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Sellainen perinteinen hevosenhoitaja

Tiedättekö, mikä olisi ihanaa? Löytää jostain sellainen reipas ja luotettava nuori, jolta luonnistuisi sekä lapsen- että hevosenhoito. Jolle voisin maksaa pientä lapsenhoitopalkkaa, jos hän leikkisi Pinken kanssa sillä aikaa kun minä ratsastan. Sen lisäksi hän tykkäisi harjata ja talutella hevosta, näin kesäaikaan syötelläkin.

Hän putsaisi varusteita, selvittäisi häntäjouhia ja sutisi vesikuppia silloin, kun olen itse kiireinen. Häneltä luonnistuisi loimien ja riimujen huuhtominen mudasta, harjojen ja suojien peseminen, kaapin järjestäminen, pintelien kääriminen ja hevosen harjan siistiminen. Näppärästi poistuisivat boksista myös kakkakikkareet niinä parina päivänä viikossa, jolloin hän olisi lupautunut tulemaan. Näin kesällä ehtisin itse häntä opettaa.

Hän kävisi joskus vain viemässä hevosen tarhaan ja tykkäisi hirveästi hoitaa hevosia ilman, että pääpaino olisi ratsastamisessa. Hän toki voisi ratsastaa aina välillä, jos siihen olisi edellytyksiä. Alkuun tietenkin valvotusti, mutta kun taidot kasvaisivat, hän voisi joskus ratsastaa myös itsenäisesti.

Tähän hiekkalaatikkoon ei saa missään nimessä tehdä kuoppia.
Plussaa olisi, jos tällaisen nuoren vanhemmatkin näkisivät hevosenhoidon harrastuksena eivätkä pitäisi minua orjatyön teettäjänä. Nuori hoitaisi koulunsa, mutta samalla hänellä olisi mahdollisuus oppia hevosenhoidosta. Sitä taitoa hän joka tapauksessa tarvisi, jos joskus päättäisi toteuttaa unelmansa omasta hevosesta. Koulu pitäisi hoitaa siksi, että hevoshaave olisi helpompi toteuttaa, jos olisi opiskellut jotain muutakin, kuin pelkkää elämää.

Tällaisia teinejä oli pilvin pimein vielä 90-luvulla. Minäkin olin. Milläs muulla tavoin minäkään olisin hevosista mitään oppinut! Hevosenhoitohalukkuus ei varmasti ole vähentynyt, mutta mikä sitten on muuttunut? Meille riitti taannoin kiitokseksi ilmainen joulumaasto kerran vuodessa. Jotenkin kuvittelisin, etteivät tämän päivän heppatytötkään harrasta saadakseen siitä rahaa.

Missä he sitten oikein ovat piilossa? Vai emmekö me aikuiset uskalla luottaa hevosiamme tuntemattomien nuorten käsiin? Emmehän me itsekään olleet aikoinaan vastuuttomia.

Tai ehkä kyse on siitä, että pelkäämme viime kädessä näiden nuorten meille tuntemattomia vanhempia, jotka epäonnisissa tilanteissa syyttäisivät meitä milloin mistäkin? Olisiko tuttavan lasta helpompi ohjeistaa hevosenhoitajaksi? Mutta en minäkään olisi ikinä saanut hoitohevosta, jos olisin tarvinnut siihen vanhempieni ystäviä. Ei heillä hevosia ollut.

Yksityistalleilla on asiaton oleskelu kielletty, joten onko siinä syy siihen, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa? Missä me edes tapaisimme innokkaita hoitsuttomia heppanuoria? Ja missä me voisimme seurata näiden nuorten toimintaa hevosten kanssa, jotta sitten luottaisimme omamme heidän hoteisiinsa?

Vai onko sittenkin niin, että hevosenhoitamista ei katsota harrastukseksi vaan työksi, josta pitäisi maksaa korvaus tai ainakin siihen pitäisi aina liittyä ratsastusmahdollisuus?



Toisin mieluusti kaappiin pillimehuja ja karkkia kesäpäivien varalle ja ostaisin leffaliput kiitokseksi silloin tällöin. En vain tiedä, kenelle.

******************
EDIT! Lisää samasta aiheesta aikaisemmin: 
http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2012/05/seurustelua.html


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vadelmavenepakolainen

Minä ratsastan kuin Suomen lätkämaajoukkue: kun kaikki menee ensimmäisissä erissä hyvin, lakkaan puolustamasta ja sitten tulee tunti turpaan ja toinen torvisoittoa. Kyllä se viimeinenkin este pitää ratsastaa.

Voiton pitäisi tulla silloin, kun on itse parempi kuin muut. Ei silloin kun muut sattumalta ovat huonompia.

Nyt aion uusissa ruotsalaisissa ratsastushousuissani ottaa sinikeltaisen linjan, jonka suojissa onnistumisen todennäköisyys on pitkällä tähtäimellä suurempi.


Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...