maanantai 30. huhtikuuta 2012

Apina oppii kun apina tippuu?

Olipa taas niin, että Eeva lupautui kuvaamaan hyppyjäni. Treenien jälkeen hän sanoi, ettei enää tule, koska edellisellä kerrallakin hän joutui todistamaan tippumistani.

Minä käynnistyn nykyään paremmin hiukan kavalettia korkeammilla aloituksilla.

Ensimmäinen kerta ulkokentällä talven jälkeen. Ihanaa, tuumasi Tinttikin, ja veti esteelle innokkaasti. Minä sain pohkeen pidettyä kiinni, pidätteet menivät hyvin läpi ja voi pojat, miten oli kivaa!

Pientä rataa: ensin vihreä pysty vasemmalle, punainen pysty+ muurilaatikko oikealle ja muuri oikealle. Sitten okseri ja punainen pysty+ muurilaatikko (väli 22m) vasemmalle ja lopuksi sarja oikealle.

Minulla oli joskus ollut ongelmana kääntää liian nopeasti ja tulla huonosti esteelle. Nyt tuppaan nautiskelemaan pitkistä teistä ja hyvistä lähestymisistä ja ratsastan esteeltä toiselle kuin tekisin maailmanympärimatkaa 80 päivässä. Ei ehkä aikaratsastuksessa hyvä asia.

Maneesikuukausien jälkeen ulkokentän esteet tuntuvat aina suurilta ja vauhti reippaalta. Tintti kuitenkin hyppäsi reippaasti vastavaloon eikä kavahtanut muurinkappaleitakaan.

Paitsi sitten aloin itse arpoa lähestymistä ihan tavalliselle sarjalle, vaikka olimme sitä jo ihan hyvin menneet.  Yläpohje irtosi, käsi ei ollut vakaa ja Tintti veti taas liinat kiinni. Toinen kerta oli jo ihan typerää.




Ensimmäisellä kerralla sain keikautettua itseni kaulalta takaisin satulaan. Toisen kiellon jälkeen Eeva lopetti kuvaamisen todeten, että sama tapahtuu uudelleen. Tintti kuitenkin kääntyi, jatkoi laukkaa ja minä istuin kaulalla ehtimättä tehdä muuta kuin pidättää eikä siinä mennyt pidätteet läpi. Suoritin puolihallitun laskeutumisen. Helposti siitä lopulta yli mentiin, kun lakkasin tuijottamasta hyppypaikkaa.





Työtapaturma, kuten Muusa sanoi. Kummallisia lihaksia näissä keikauksissa vain kipeytyy. Positiivisesti ajattelen, että tämä kaikki on kuitenkin seurausta hyvään suuntaan menneestä kehityksestä: mitä enemmän ratsastan oikein, sitä pienemmistä mokailuista Tintti häiriintyy.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kun mies hevoskaupoille lähti...

Olimme seurustelleet lyhyen aikaa, kun Anssi tiedusteli minulta lahjatoiveita. En keksinyt mitään järkevää, joten tarjosin järjetöntä: haluan ponin.

Eräänä perjantai-iltana onnistuin myöhästymään treffeiltämme ja sillä aikaa Anssi oli ehtinyt ponikaupoille. Silloin sain Ponin.

Poni oli alunperin ammatiltaan avaimenperä, mutta työskentelee nykyisin seuraponina.
Poni on ollut monessa mukana. Olen neulonut sille loimen ja se on matkustanut kanssamme kaikilla reissuilla. Pääsiäissaarella se on osallistunut taskussani myös ratsastusretkelle. Ja käynyt rippikoulun.

Viime jouluna Anssi suuntasi taas hevoskauppaan. Jouluaattona hevosenmuotoisesta paketista kuoriutui Clydesdale-tamma, joka minun oli määrä viedä työpöydälleni. Totesimme kuitenkin, että laumaeläin tarvitsee seuraa. Anssillä olikin jo mielessä sille sopiva seuralainen.

Hör-hör!
Nimittäin Falabella. Vertailukohtien puuttuessa Anssi kuitenkin erehtyi ostamaan shetlanninponivarsan. Vaikka Clydesdale toimi oikein kelvollisena keinooemona, Anssi kiikutti seuraavalta kauppareissulta kotiin shetlanninponitamman. Ettei varsan tarvitse ikävissään emäänsä huudella.

Äiti tuli kotiin!
Tammaa ja maitovarsaa ei tietenkään voinut viedä vielä työpaikalle. Clydesdale ei edelleenkään voinut lähteä töihin yksin. Pian tammalaumamme kasvoi Falabellalla.

Kokoero ei ole este ystävyydelle.

Mutta nyt Clydesdalella on varsakuume ja Pinke tykkää leikkiä nimenomaan Falabellalla. Seuraava sanonta tuntuu pitävän koko ajan enemmän paikkaansa: Horses are like potato chips- you cannot have just one...


Vikkelä shettivarsa karkasi tällä kertaa kuvasta.

http://www.schleich-s.com/toys/horses/

torstai 26. huhtikuuta 2012

Lapsen suusta, osa 2.

Ottaen huomioon, että Pinke on nähnyt minun ratsastavan videolla näin:


olin erittäin otettu hänen ilmoittaessaan, että tällä videolla videolla heppa lentää ja ratsastaja on äiti.


Olen hänen ajatuksissaan kaikkivoipa vain pienen hetken, mutta otan siitä kaiken irti! Sitä paitsi on oikeastaan aika ihanaa vaipua unelmoimaan, että pystyisi tällaiseen.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Se sama poniratsastaja edelleen

Me olemme Tintin kanssa olleet melko pitkään Tintanicilla: If you´ll jump, I´ll jump, remember? Neitsytmatkallamme vuonna 2009 törmäsimme uusinnassa jäävuoreen ja kielsimme ulos.

Tajusin joku aika sitten olevani edelleen poniratsastaja, joka yrittää opetella ratsastamaan hevosella. Koska lopetin ratsastamisen poni-ikäisenä vuonna 1992 ja kiipesin hevosen selkään seuraavan kerran vuonna 2007, jatkoin tavallaan siitä mihin jäin. Tosin olin unohtanut lähes kaiken. Kun taidot vähän karttuivat, en silti meinannut tottua siihen, että hevosella on pitkä kaula, pitkä askel, kova vauhti, enemmän voimaa ja oma tahto kuin kaksivuotiaalla. Hae siinä sitten turvallisuudentunnetta.

Lienee selvä, etten ole saanut Tintin kanssa takaisin poniratsastustunnetta. Tuolla tunteella tarkoitan vahvaa luottamusta siihen, että yhteistyö vie vaikka kuuhun saakka, tullaan esteelle missä kulmassa ja missä vauhdissa tahansa. Että sellainen asia, kuin yhteistyön rakoileminen, ei edes tule mieleen.

Viimei aikoina meillä kuitenkin on ollut hyviä treenejä ja minun itseluottamukseni on taas saanut boostia. Eilisissä estetreeneissä olin todella fiiliksissä Tintin reippaasta menosta, hyvistä hypyistä, onnistuneista vaihdoista ja hyvästä ohjaustehostimesta. Sen fiiliksen vallatessa ratsastin viimeisiin tehtäviin ja Muusa huusi maagisen lauseen:

- Ja nyt ratsastat niin kuin oisit se poniratsastaja, ANNA MENNÄ!

Ja ai saakeli, siinä se tunne oli! Tintti eteni, turpa oli ylhäällä, vauhti ei hiipunut, pienintäkään epäröintiä ei ollut ilmassa kummankaan puolelta. Oli vain loistava fiilis ja täydellinen luottamus siihen, että me menemme yli mistä vain. "I´m the King of the World!"

Tähän on hyvä päättää maneesikausi. Ensi viikolla päästään varmasti jo kentälle hyppäämään.
Ensin kahden pystyesteen linja, josta jatkettiin okserille, jonka alla oli muurinpalasia. Ensimmäinen pysty tuli kulmasta melko nopeasti.
Sen jälkeen aloituslinja uudelleen, jonka jälkeen kaksinkertainen kavaletti ja muuriokseri uudelleen. 


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Rahalla saa

Taannoin tapasin ihmisen, jonka kanssa jokainen keskustelu alkoi nopeasti tuntua kiusalliselta. Hän piti minua rikkaana. Omistinhan hevosen.

Tapaamani ihminen ei olisi tiennyt minun omistavan hevosta, ellei hän olisi kertonut jälkikasvunsa ratsastavan ja ellemme olisi sillä perusteella alkaneet keskustella talleista, joilla voi ratsastaa. Näin jälkikäteen ajatellen hänen avausvetonsa oli sellainen, että olisi pitänyt tajuta olla jatkamatta keskustelua yhtään pidempään. "Kyllä hymyilyttää viedä lasta tallille, kun sinne osa tuo lapsia isoilla bemareilla ja itsellä on vain tavallinen auto," hän sanoi äänessään rehvakasta halveksuntaa. "Ja teillä hevosenomistajilla nyt on autot sitä luokkaa, mitä pikkubussit on. Hä-hä-hä-hä."

Ne olivat kiusallisia hetkiä. Olisiko pitänyt sanoa, että ei ole? Isohko auto on useimmille välttämätön ostos, jos he aikovat vetää traileria. Traileria saa silti vedettyä myös useimmilla perheautoilla. Niitä näkyy talleilla aivan kuten minkä tahansa työpaikan parkkipaikallakin.

Sittemmin sain kuulla, ettei tavallisilla kuolevaisilla ole varaa hevoseen. Että miten perheestä vain yksi voi ratsastaa, koska se on niin kallista. Minulta on kysytty, olenko koskaan laskenut, paljonko hevoseen menee kuukaudessa rahaa. Se on hämmentävää. Hevoskulut eivät ole salaisuus, mutta ei kai minun tarvitse puolituntemattomalle tehdä tiliä omista menoistani.

Mietin usein, mitä olisin sanoisin takaisin. Mehän tiesimme toistemme palkat, ainakin noin suurin piirtein. Tosin on opettajien palkoissakin vaihtelua. Kaikki eivät ole pienipalkkaisia. Monen lukion opettajan palkkapussi alkaa ylituntien jälkeen numerolla neljä. Mutta silti. Siitä lähdetään, että rahaa ei ole ja työ on raskasta.

Entä jos olisin udellut, onko hänen vaimonsa jotenkin tosi kovatuloinen, kun heillä on varaa kesämökkiin? Jos hän olisi kertonut perineensä sen, olisin voinut todeta hänen olevan rikkaasta suvusta, hähähä. Jos hän olisi puolustautunut sanomalla, että kesämökin ylöspito maksaa maltaita ja aina on jotain korjattavaa, olisin sanonut, että sellainen se on valkoisen miehen taakka.

Olisinpa keksinyt kysyä hänen asuntolainansa kuukausilyhennys! Kun hänellä näyttää olevan kaikenlaiseen muuhunkin varaa. Laskettelulomiin ja sellaiseen. Vaan miten hän olikaan raaskinut hankkia niin paljon lapsia! Lapsethan maksaa! Olikohan hän koskaan laskenut, miten paljon niihin oli mennyt? Olisi jättänyt lapset hankkimatta, kun niin raskasta oli?

Tiesiköhän hän muuten, että lihavana pysyminen maksaa paljon enemmän kuin hoikkana pysyminen?

Mitähän he ostavat kaupasta viikoittain? Kuinka usein käyvät vaateostoksilla ja paljonko siihen menee rahaa? Mitä kaikkea muuta perhe harrastaa ja mitä niihin kuluu? Miten ihmeessä kannattaa asua noin isossa talossa noin kaukana, ja pitää kahta autoa? Nämä on kuule valintakysymyksiä, mitä kukin pitää tärkeänä!

Päätin kuitenkin olla provosoitumatta (tätä tekstiä lukuunottamatta).

On minulla nimittäin varaa suhteessa häneen. Vaieta.

**********
Tilastotetoa ratsastuksesta SRL:n sivuilla:
http://www.ratsastus.fi/ratsastustietoa/tilastotietoa_ratsastuksesta

tiistai 17. huhtikuuta 2012

"Kuulkaa rouva, piti ratsastaa suoraan sen esteen jälkeen!"


- Se meni ihan älyttömän hyvin suoraan esteiden välillä, mutta miksi sä aloit esteen jälkeen taas kääntää kauhealla vauhdilla?

- Öö... yritin varmistaa sen laukan vaihtumisen. Mutta itse asiassa tää tehtävä taisi olla ratsastaa suoraan...?

- Aivan.

Ensin suoristus. Sitten ulkopohje. Ja se toden totta kääntyy helpommin ja laukatkin vaihtuu. Itse asiassa ihan valtavan näppärästi. Tintti on kyllä näppärä sekä hyppäämään että kääntymään. Kunhan ratsastaja vain ymmärtää olla menossa mukana.

Tuntuu, että jotkut asiat ovat korjaantuneet. Kantapäät ovat alhaalla. Alapohje ei enää kaiva. Kädet pysyvät paikallaan. Ohjastuntuma on lyhentynyt. Yritän muistaa pitää yläpohkeella tuntumaa kylkiin, jotta menisimme suoraan. On ihan tukeva ja hyvä olo hypätä. Ratsastan enemmän pohkeella kuin kädellä.

Tintti yrittää kyllä kaahata, mutta pysyy käsissä juurikin tuo pohje- ja ohjastuntuman sekä alaturparemmin ansiosta. Kun vain tajuan pitää jalan kiinni, saan ratsastettua sitä suoraan esteelle eikä se kiemurtele. Ja hengitän, rauhotun enkä mene mukaan kaahotukseen.

Tässä sunnuntain harjoituksia:


Ulkopohje huolehtii kääntämisestä, laukka on terävä ja etenee rentona.
Jumppasarjaa kolmen metrin väleillä. Hevonen tekee työn. Tästä Tintti pitää, tosin nyt oli vähän alkuvaikeuksia, kun ensin tehtävässä mokaili ratsastaja, sitten molemmat, sitten vain hevonen. Lopulta homma sujui taas. Koppoti- koppoti-koppoti- poing-poing-poing-koppoti-koppoti...
Ideana suoristaminen, haasteena päästä pitkät välit pohjetuntumalla, tasaisesti edeten ja kiemurtelematta. Tintti kahmaisi kaksinkertaisilla kavaleteilla komeasti kintut kainaloihinsa: po-poing!

Oman kropan hallinnan vaikeudesta voisi kirjoittaa romaanin. Pitäisi olla rento ja jäntevä samanaikaisesti, mutta kroppahan ei aina tätä kuuntele. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten jonkun yksinkertaisen ohjeen toteuttamisen yrittäminen saakin aikaan virheen muualla.

Paina kantapää alas
Toteutus: Muu jalka jäykistyy. Sileällä ratsastettaessa istuinlut nousevat. Nilkka jäykistyy. Pohjetuki ei säily, koska jalka on jäykkä.
Mitä pitäisi tehdä: rentouta nilkka, niin kantapää painuu itsestään alas.

Rentouta nilkka (lue aiheesta lisää)
Toteutus: on vaikeaa. Nilkka tekee liikaa yhteistyötä muun jalan kanssa. Rentoudesta tulee velttouttta. Velttous saa aikaan sen, ettei hevonen tiedä, mitä ohjetta kuuntelisi.
Mitä pitäisi tehdä: pitää pohje kiinni samalla, kun nilkka on ihan rento.

Pidä pohje kiinni
Toteutus: Myös reidet ja polvet tarraavat kiinni. Ja kun nilkka ei ole rento, tasapainoa ei ole. Ratsastaja puristaa hevosta kuin liukasta saippuapalaa, valmiina lipsahtamaan pois otteesta hetkenä minä hyvänsä.
Mitä pitäisi tehdä: irrottaa polvet ja reidet.

Irrota polvet ja reidet
Toteutus: Miten pilkotaan kinttu palasiksi, eli pidetään nilkka rentona, pohje kiinni ja koko muu jalka irti?
Mitä pitäisi tehdä: rentouta se nilkka, niin pohje pysyy kiinni. Ja treenaa itsellesi vahva keskivartalo, niin ei tarvitse tasapainotella jäykkien jalkojen päällä.

Pidä ohjastuntuma
Toteutus: Käsi jäykistyy. Hartiat jäykistyvät. Kädestä tulee kova. Hevonen ei enää kuuntele pidätteitä eikä mitään muutakaan. Jäykkyys huonontaa tasapainoa.
Mitä pitäisi tehdä: treenaa vahva keskivartalo, hae painopiste keskeltä hevosta ja pidä olkapäät takana ja kyynärpäässä kulma.

Pidä kyynärpäässä kulma ja olkapäät takana
Toteutus: Helppoa, paitsi ettei ole.
Mitä pitäisi tehdä: treenata enemmän.

Ja sitähän tässä on yritetty. Monta askelta takana, monta monituista vielä edessä.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Klipperiostoksilla viimeinkin!

Viimeinkin. Työehtosopimuksen bonusraha napsahti tilille ja klipperiin korvamerkityt rahat saatiin tuhlattua. Vertailtuani riittävästi, päätin hankkia Globuksen klipperin. Moni asia puhui sen puolesta, että kannattaisi kokeilla tuntemattomampaa klipperimerkkiä.

Upouutena, kaikkine tykötarpeineen.
Minulle tärkeintä oli laitteen äänenvoimakkuus. Ja sitähän jotkut valmistajat panttaavat kuin viimeistä päivää. Globus ilmoitti metelitasokseen 68dB. Katsomani Heiniger Progress ja täysin vastaava DeLavalin malli ilmoittavat 72dB. Äänenvoimakkuudessa ero on 2,5-kertainen. DeLavalin keritsimistä ne, joihin voi vaihtaa hevosenklippausterän, ilmoittavat jopa 95dB. Voitte siis uskoa, että nämä laitteet suorastaan huutavat! Jotkut valmistajat tyytyvät sanomaan melutason olevan "alle 85dB"! Se on kuulosuojainraja.

Suomessa ilmeisesti (?) myydyin klipperi Lister Star ei kerro melutasoaan. Siitä voi ehkä päätellä jotain, että englantilaiselta sivustolta löytämäni vertailu pisteyttää hiljaisuutta siten, että Lister Star saa nimenomaan moitteita melusta. Silti faktaa on, että kovaäänisiähän ne ovat kaikki. Lue vertailu täältä.

Toiseksi tärkein ominaisuus oli hinta. Klippereiden hintahaitari menee 200-600 euron välillä. Siinä tavallisen kuolevaisen alkaa tehdä mieli säästää ja etsiä puolueetonta tietoa siitä, kannattaako rahoja laittaa siihen kalleimpaan, jos se ei sen hiljaisempi ja parempi laite ole kuitenkaan. Mutta eihän tuota tietoa mistään löydy. Jälleenmyyjät myyvät aina yhtä merkkiä. Se on tietenkin aina se paras. Tietenkin.

No, otin riskin ja rakastuin ruotsalaiseen. Nehän osaavat kansankodissa muutenkin tehdä kaiken ihan mukavasti. On prinsessoja ja kaikkea.
Valmis! Tintti vaihtoi väriä.
Ensivaikutelmat Tintin ladyshaverista olivat seuraavat:
  • Teräosa on vahvasti rungossa kiinni. Kiinnitys on tehty useammalla ihan oikealla ruuvilla, joiden voisi kuvitella pitävän, vaikka sisällä olisikin muoviosia. Lister Starista tiedän, että siinä teräosa ja runko ovat toisissaan kiinni muoviosalla, jonka läpi menee yksi pieni ruuvi. Se on hyvin murtumisaltis yhdistelmä. Ja siitäkin on valitettavasti kokemusta.
  • Moottorin tuuletus tuntui hyvältä ja terien irrottaminen helpolta.
  • Klipperissä on rannelenkki. Estänee sen, että laite tippuu kädestä.
  • Käsikahva on pieni, joten toiminee myös pienikätisillä
  • Tärinä ei ole merkittävän kova.
  • Klipperi saattaa olla himpun etupainoisempi kuin jotkut muut testaamani laitteet.
  • Ääni ei ole paha. 
  • Tässä vaiheessa ainoa ongelma tuli öljypullon kanssa, josta en ymmärtänyt heti, että siellä on sisällä samanlainen sisuskorkki kuin ketsuppipullossa tai soijakastikkeessa. Jos olisin ottanut sen pois heti alkuun, ei olisi tarvinnut tehdä pullolle sellaisia leikkuuoperaatioita, jotka itseasiassa saivat sen vuotamaan. Omaa hölmöyttä.
Loppuarviona tuumaan, että 
  • Globus vastaa Lister Staria leikkausjäljeltään täysin.
  • Terä ei kuumene käytössä. Klippauksen voi suorittaa kevyesti yhdellä kertaa alle tunnissa, kun hevonen vain on siihen myötämielinen.
  • Laitteen tuuletus ja jäähdytys pelaavat moitteettomasti. Ilmanvaihtokanavat ovat ritilöiden takana ja virtanappi suojattu muovilta, jotta niihin ei pääse irtokarvaa
  • Kaksi käyntinopeutta mahdollistavat hiukan hiljaisemman operoinnin kaulalla ja pään lähettyvillä. Hiljaisempi käyntinopeus ei kuitenkaan jaksa vääntää paksuinta karvaa vatsan alta. Kakkosvaihde sen sijaan jaksaa oikein hyvin. Hiljaisemmalla käyntinopeudella viimeistely sujui mukavasti.
  • Pakkauksessa on mukana puhdistussuti ja pullollinen öljyä, joten näitä ei tarvitse varata erikseen. Pullo riittänee minun käytölläni kahteen klippaukseen.
  • Pakkauksessa on mukana työkalut, joilla terät saa irti. Niitäkään ei tarvitse hankkia erikseen.
  • Klipperin mukana tulee vaihtoterät. Hevoset & Ratsastus -lehden 2/10 mukaan yksillä terillä klippaa 7-8 kertaa ennen kuin niitä tarvitsee terottaa.
  • Tunnin aikana laitteen paino alkoi tuntua ranteessa, mutta olisi tällä toisenkin hevosen vielä klipannut. Ei näin ollen varmaan sovellu ammattilaiskäyttöön, mutta minäpä olenkin amatööri.
  • Rannelenkki on vähän liian pieni, jotta lalitteen käsittely olisi näppärää sen kanssa. Mutta siitä ei ole haittaa.
Tällä kokemuksella en näe mitään syytä, miksi klipperistä pitäisi maksaa jopa 400 euroa tai enemmän, kun sen voi saada yli puolta halvemmalla. Noille rahoille on amatöörillä muutakin käyttöä. Itse ostin laitteen Konitorilta. Laite saapui perille viikossa, postituskuluitta.

Samalla tilauksella ostin muuten Pinkelle valloittavat heppakumisaappaat, tai siis "Tingtti-paappaat", kuten saappaiden omistaja itse aarteitaan kutsuu. Ja esimerkiksi eilen karkasi saappaat väärissä jaloissa ja pelkät vaipat päällään avonaisesta ovesta ulos. Kesä tulee.

Kevät ja lätäköt!

Tässä vielä kuvasarjaa klipperin hyvänäpysymisen kannalta tärkeästä jälkihuollosta

Terät irti. Öljyttyä karvaa ei saa muuten laitteesta pois.

Pyyhettä lukuunottamatta tarvittava huoltovälineistö tuli laitteen mukana.

Terät irti. Laitteen voi sutia puhtaaksi karvoista.

Ylempi terä pudotettuna paikalleen.

Alempi terä liutetaan paikalleen.

Ruuvataan kiinni mukana tulleella vääntimellä.

Hei, me klipataan!

Olen vahingosta viisastuneena tullut siihen tulokseen, etten klippaa yksin. Klippasin Tintin ensimmäisen kerran valmentajani Petran kanssa, joka onnistui hypnotisoimaan Tintin puolinukuksiin. Uskon, että kokemusta klippaamisesta kannattaa hankkia jonkun kokeneen kanssa työskentelemällä, koska uudessa tilanteessa hevonen aistii omasta ihmisestään pienenkin epävarmuuden ja hermostuu lisää.

Älkää katsoko, mä oon alasti eikä se laittanut mun tukkaa vielä. Säärikarvatkin rehottaa!
Klippaaminen on toisille hevosille täysin mahdoton tapahtuma kestää. Silloin voi olla syytä  ajoittaa klippaus jonkun muutenkin rauhoitusta vaativat eläinlääkäritapahtuman yhteyteen tai pyytää eläinlääkäriä varta vasten paikalle rauhoittamaan hevonen. Toiset laittavat pumpulia hevosen korviin. Suun kautta annettavaa rauhoitustahnaa saa ilmeisesti ostaa hevostarvikeliikkeistä.

Mikään ei kuitenkaan korvaa kärsivällisyyttä. Avustajaa tarvitaan pitämään hevosta rauhallisena ja paikallaan, syöttämään sitä sekä huolehtimaan, ettei sähköjohto joudu hevosen jalkoihin.

Namipurkki on ehdoton lisävaruste
Seuraavat asiat kannattaa ehdottomasti huomioida:
  • Hevosen täytyy olla täysin kuiva; sähkö ja märkä eivät sovi yhteen
  • Hevosen on syytä olla puhdas; likainen karva tylsistyttää klipperin terät.
  • Jalkaan on syytä laittaa varmuuden vuoksi kumisaappaat; johdollinen sähkölaite, jolla käsitellään rautakenkäistä hevosta on aina turvallisuusriski.
  • Kannattaa varata nameja/porkkanoita; hevoset toimivat poleteilla.
Koska hevoset eivät pääsääntöisesti pidä voimakkaista äänistä, klippaamiseen varataan aikaa useita tunteja. Annetaan hevosen haistella ja katsella klipperiä ja sivellään sitä sillä.

Kun hevonen on tämän kanssa ok, voidaan laittaa laite päälle. Tässä viimeistään tarvitaan avustajaa. Hevonen pitää ehdottomasti klipata omassa karsinassaan tai tallin käytävällä, jos tallin ainoa hoitotila on vesiboksi. Avustaja pitää huolen siitä, ettei hevonen kääntyile ympäri.

Tässä Tintti ei vielä arvaa, mitä pian tapahtuu.
Annetaan hevoselle aikaa ja kiitosta. Joka kerta, kun se suostuu katsomaan laitteeseen päin, klipperi laitetaan pois päältä ja selän taakse. Annetaan namia. Tämä vaihe vie aikaa joskus vain minuutteja ja joskus paaaljon kauemmin.

Hevonen pitää saada tuntemaan positiivista uteliaisuutta laitetta kohtaan. Sen jälkeen se tuntee olonsa turvalliseksi laitteen surratessa eikä korvakaan liikahda epäilyksen merkiksi. Ja mahdolliset törisytysäänetkin viimein loppuvat.

Klipperiä pitää öljytä ohjeen mukaan. Minun klipperini manuaali ohjeistaa viiden minuutin välein. Näiden taukojen aikana voi antaa hevosen syödä vähän heinää.


Heinää ja nameja kuluu, mutta valmista tulee.
Tosielämässä se kuitenkin voi tapahtua näin

Tintti oli ollut laitteen kanssa ok koko edellisen viikon. Olin sivellyt sitä sillä ja se oli jopa nuoleskellut klipperiä. Klippauskerta ei suinkaan ollut ensimmäinen. Kylmät säät estivät sen, että olisin pessyt Tintin ennen klippausta. Tintti kuitenkin oli ollut kuoriloimi päällä aitauksessa, joten karva ei päässyt suuremmin likaantumaan. Klippauspäivän iltapäivällä kävin tallilla kääntymässä ihan vain tarkastaakseni hevoseni mutaisuusasteen ja päädyin pesemään jalat ja vatsanalusen. Ehtisivät kuivaa illaksi.

Tintti jännittyi heti, kun toin jatkojohdon paikalle, vaikka olin sitäkin sille näyttänyt aikaisemmin. Avustajaksi lupautunut kaimani oli hiukan myöhässä, mutta alku vei muutenkin aikaa. Puolen tunnin kuluttua laitoin laitteen päälle ensimmäisen kerran. Tintti oli hiljaisen klipperin kanssa ihan rauhassa, mutta ensimmäinen käynnistysääni sai aikaan sen, että se suostui vasta puolen tunnin kuluttua ottamaan kädestäni namin, kun laite oli päällä toisessa kädessäni. Sitten laitoin laitteen pois päältä.  Annoin Tintille namia jokaisesta kerrasta, minkä se tuli surraavan laitteen lähelle. Välillä annoin sen rauhottua ja syödä heinää. Sitten jatkoimme.

Kun olimme tehneet tätä reilun tunnin, kaima saapui paikalle. Tintti ei enää törissyt niin rajusti, mutta sille tuntui jääneen tammamainen diivailu päälle. Päätimme, että kyllä se tästä. Pujotimme riimunnarun löysälle karsinan kaltereiden lävitse niin, ettei se kiristy Tintin heilauttaessa päätään, sillä Tintti kärsii vetopaniikista. Aloitimme klippaamisen niin, että ensimmäisten klipperinvetojen aikana Tintti sai syödä heinää avustajan kädestä.

Kehuja, silittelyä.

Kohta Tintti sitten laittoikin takajalan lepuutukseen. Sitten silmät alkoivat lupsaa. Jännitystä oli silti ilmassa aina kun lähestyttiin päätä, mutta ei mitään sellaista, mistä ei olisi selvitty heinillä ja nameilla. Lopulta operoimme ihan korvien takanakin.

50 minuuttia ja homma oli valmis. Aika saatiin vielä kulumaan loppuviimeistelyyn, mikä tehtiin tallin käytävällä. Ja sitä hiomista voisi tehdä loputtomiin. Jossain vaiheessa pitää vain osata päättää, että nyt tämä ei enää tule paremmaksi. Ja muistettava, että viikossa kaikki epätasaisuudet tasoittuvat muutenkin.

ShowShine on hyvä apuväline mahdollisten hakaumien estämiseksi, jos hevosen joutuu loimittamaan. Ja näill säillä se on ehdottoman tärkeää.

*******************************************

Lue lisää klippauksesta Hevoset&Ratsastus- lehden numerosta 8/2010, jos löydät sen käsiisi.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Perässä vedettävä malli

Tule nyt, ettei tarvitse vetää.

Tässä tulee hiki, kun et liiku.

ONKO PAKKO JUMITTAA SIIHEN KULMAAN?

Voi, että minä vihaan tuota auringonpaistetta, mikä pakottaa tähän.

Voisinkohan hankkia sellaisen robottimallin? Tai jonkun, joka tekisi tämän puolestani?

Ai että minä vihaan imuroimista!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kasilla sisään

Toden totta, ratsastin itseni kahdeksikolla sisään. Tulokseni oli 65,45%. Peruutus oli paras tähän asti. Laukka vaihtui ensimmäisellä diagonaalilla. Kerran. Toisella diagonaalilla kuljimme mutkalla, koska puristin sisäohjaa henkeni kaupalla enkä uskaltanut hievahtaa, saati hengittää. Mutta ei vaihtunut!

Tämä oli ehkä tasaisin esitykseni tähän asti ja tuntuikin juuri siltä; vähän kuin joisi rasvatonta maitoa. Eli ei oikein miltään. Olen kiittämätön paskiainen, maito on kuitenkin hyvää.

Hiukka korventaa se, että pöytäkirjassa lukee "Tarkista koulusäännöistä täyskaarron ja kulmankatkaisun ero." Ratsastin toiseen täyskaartoon valitettavan terävän kulman. Laiskanläksy tulee tässä:

Täyskaarto
Täyskaarto ratsastetaan siten, että kaareva osa muodostaa puoliympyrän, jonka halkaisija on 10m, ja uralle palataan suoralla linjalla ohjelmassa määrättyyn pisteeseen.

Kulmankatkaisu
Kulmankatkaisussa ratsastetaan kulmaan ja käännetään keskihalkaisijalle, josta edellisen pitkän sivun keskelle.

Oikeat tiet on menetetty kahdeksikko.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Dumbolle höyhen

Tintillä on suussaan ihan normaali kolmipalakuolain. Olen joskus ottanut siltä alemman turparemmin pois, koska se ottaa pidätteet vastaan, kun ratsastaja käyttää vatsalihaksiaan ja hengitystään. Paitsi esteillä nykyisin.

Ohjaustehostin.

Siksi laitoin sille alemman remmin takaisin. Jo loppui kaahaaminen! Voi tietysti olla niinkin, että minusta vain tuntui siltä tai päivä oli Tintille jotenkin vaisu, mutta koska poni pysyi lapasessa, onko millään muulla väliä?

On tavallaan typerää, etten ole tehnyt tätä aikaisemmin. Se johtunee siitä, että kaikkia apuvälineasioita miettiessäni joku pikkupiru aina hönkii korvaani, että opettele pentu ratsastamaan äläkä kuvittele oikotietä onneen. Ja sitten kuitenkin hakkaan päätä seinään ihan turhaan.

Olemme kaikenlaisista syistä joutuneet viime aikoina perumaan estetunteja, mutta koska keskiviikkokisat lähestyvät, on aika alkaa tehdä töitä. Pitkäperjantaina Muusa laittoi minut herättämään ulkopohkeen ja hakemaan rytmikästä, rauhallista laukkaa. Saatiin aikaiseksi ihan näpsäköitä hyppyjä. Minulla on ollut paha tapa kääntää ilman suoristusta, jolloin Tintti ei käänny yhtä nopeasti ja näpsäkästi. Pitää malttaa.

Ennen kaikkea olen tyytyväinen siitä, että keksin viimeinkin, mitä sille laukanvaihtoasialle pitää tehdä: se vaihtuu esteen päällä helpommin, jos huolehdin ulkopohkeen hiukan taakse. Tässähän on siis tapahtunut ihan edistystä!
Tehtävänä edetä vuoroin isoa ja vuoroin pientä ympyrää. Haettiin ulkopohjetta töihin ja rentoutta laukkaan. Tehtävää tehtiin molemmista suunnista. Ensin pidempään isolla ympyrällä.
Aloitettiin ykköskavaletilla vasemmassa kierroksessa, jatkettiin vasemmalle ja tultiin suoralla olevat kavaletit, jatkettiin lyhyttä laukka ristikko-kavaletti linjalle (2 askelta) ja lopuksi aloituskavaletti toisesta suunasta, jonka jälkeen oikea laukka. Kavaletteihin laitettiin matkan varrella vähän jännäpuomeja.

Itse asiassa emme juurikaan treenanneet tällä kertaa vaihtoja, koska huomenna pitäisi taas ratsastaa sujuvaa vastalaukkaa koulurataharjoituksessa.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Munat loppuivat- ja hyvä niin!

Kauppojen hyllyt ovat ammottaneet tällä viikolla tyhjyyttään. Onnellinen se, joka munansa hamstrasi ennakkoon.

Silti hetkellinen munattomuus on pieni hinta siitä, ettei kanoja ole enää tämän vuoden alusta lähtien saanut tunkea häkkeihin pelkiksi munakoneiksi.

Nämä kanat toivottavasti pääsevät elämään kananarvoista elämää, tuomaan iloa ja munia juuri niille, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat. Iloista pääsiäistä kaikille teille!


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ystävyyttä on...

Ollaanko niin kavereita, että ollaan tällä tavalla ihan peräkanaa, ja sinä siinä edessä hoidat ympäristöntarkkailun ja minä vaan tässä hengaan kiinni hanurissa?

Ja oltaisko mekin niin kavereita, että nyt kun kerran olet jo jalkautunut, niin siinä samalla hoitaisit tilsanpoiston minunkin hevoseltani?

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hyvä äiti?

Hyvä äiti tietää, että lapsi pitää hakea päiväkodista työpäivän jälkeen niin nopeasti kuin mahdollista. Päiväkoti ja lehdistö ovat siitä muistuttaneet.

Hyvällä äidillä on joko kätevä lyhyt tukka tai ponnarille laitettava pitkä tukka. Hyvän äidin hiuksia ei laiteta tuntitolkulla priimakuntoon. Hyvällä äidillä on tippa meikkiä ja töissä yllään melko tavalliset vaatteet. Jalassaan hänellä on matalapohjaiset kengät ja ehkä farkut.

Hyvä äiti tekee vain harvoin ylitöitä ja pyrkii pääsääntöisesti livahtamaan töistä niin nopeasti kuin mahdollista. Kunnostaan hyvä äiti pitää huolta, jotta ei hikoa eikä puuskuta, vaikka hänelle tulisi joskus kiire. Jaksaa sitten kaikessa aina paremmin eikä näytä punaiselta ja väsyneeltä muiden silmissä.

Hyvällä äidillä on käytössään nopea meikkipuuteri ja joskus autossa mukana pieni hajuvesipullo ja hiuslakkaa, ihan varmuuden vuoksi.

Sillä tällä tavoin päiväkodissa ei ehkä huomata, jos äiti on ehtinyt käydä töiden jälkeen ratsastamassa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kikon valmennus, päivä 2.

Asennossa on vielä paljon tekemistä eivätkä olkapäät pysyneet aina riittävän takana, mutta tie on silti oikea. Kun käsi oli oikein, Tintti ei päässyt kuolaimen yläpuolelle. Pyöreyttä pitäisi saada lisää, mutta sen kanssa tässä nimenomaan on tehty ja tehdään jatkossakin töitä. Tintti jaksoi hyvin, mutta pidimme tänään eilistä enemmän tehtävien välissä sellaisia kiitostaukoja, joihin Tintti on tottunut. Niiden avulla se jaksaa yrittää vielä enemmän.

Kiitos Tiina Prestille kuvista, jotka kertovat auttamattoman totuuden: selästä käsin se tuntuu niin paljon paremmalta kuin miltä se todellisuudessa näyttää. Kysymys onkin, kummalle pitää laittaa enemmän painoarvoa: ulosannille vai tunteelle?

Paranee. Koulusatula olisi kiva.

Viuh, sanoo tamman häntä, kun ratsastaja pyytää vähän lisää.
Edessä ja alhaalla

"Puuh". Ratsastaja yrittää tehdä siirtymistä hengityksellä, mutta Tintti on menossa korvat hörössä vilttinsä luo lopettaakseen tunnin.

Laukannostoja vaadituissa pisteissä. Vaan missä menee oikea kyynärpää nyt?

Tintti sai lopettaa aikaisemmin, koska teki kaiken niin kiltisti.
"Mä en ehkä tykkää susta..."

?

Valitettavasti toisenakin päivänä meitä vaivasi kilttien tunnollisten puurtajien syndrooma: kun tekee kaiken kiltisti ja oikein, unohtuu olemaan "se kolmas vasemmalta". Silloin saa kaikessa rauhassa tehdä juttunsa. Huomionhaluisena ihmisen taidan jatkossakin sijoittaa siihen, että ratsastan tunneilla yksin.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...