Mitä tänään syötäisiin?
Tintillä on perusruokavalio. Ainakin melkein.Tähän olen jymähtänyt, koska näin on ollut hyvä. Toki joskus aina on tullut mieleen, pitäisikö jotain muuttaa, mutta ymmärrän kyllä, että kilparatsastamisen leikkimisestä huolimatta Tintti ei ole kovassa rasituksessa. Ei koskaan. Vaikka se on koulu- ja estetunneilla viikottain, se voidaan luonnehtia kevyksei työksi. Tintti saa liikkua usein maastossa reippaasti. Sillä ei ole ollut kremppoja tai jumeja ja pääsääntöisesti se on koko ikänsä voinut hyvin. Cushing on ainoa vaiva. Olemme olleet onnekkaita.
Se saa kuivaheinää ja kauraa. Sen pöperöissä on greenlinea, melassia, Chevinal Plussaa ja kalkkia. Boksissa on suolakivi. Rasituksen yhteydessä pöperöihin lisätään suolaa. Ostin joskus kallista elektrolyyttiä, mutta koska minua viisaammat kertoivat ruotsalaistutkimuksesta, joka oli osoittanut merisuolan ajavan aivan saman asian, jätin pihinä kalliit aineet muiden ostettavaksi. Kiitos äitini, kalkin syöttö on tullut minulle hyvin edulliseksi. Jos et ole siitä lukenut, lue tästä.
Melassin määrää on vaihdeltu rasituksen mukaan. Nyt se on noin 3-5 dl päivässä. Tällä ruokinnalla hevo on ollut hyvä. Ruokavalio on alfalfankin ansiosta hyvä vanhenevalle hevoselle, mutta myös Cushing-hevoselle. Kuivaheinä on ehdoton must. Vatsa alkaa Tintillä oireilla heti, jos se saa vähänkin säilöheinää. Toisin sanoen se on ripulipaskalla.
Porkkanoita se tietenkin saa. Kuinkas muuten.
Kesällä ruohoa, tietenkin. |

Kommentit
Lähetä kommentti