Syystsekkausta
Tintti sai eilen pitkästä aikaa akupunktiotsekkauksen. Kaikki kunnossa, niin kuin aina. Vähän väsynyt se tuntui olevan. Yleensä Tintti on kunnossa, ei ole lihasjumeja ja munuaisetkin aina ok. Nyt pitää koputtaa puuta, mutta Tintti on yleensä ollut tosi terve.
Olin itse asiassa unohtanut koko akupunktion ja olin menossa iltasella ratsastamaan. Suunnitelmiin meinasi tulla muutos. Kun Tintti sai akupunktiota ensimmäisen kerra vuosi sitten, kävin sen jälkeen ratsastamassa, koska siihen ei kuulemma olisi estetta. Tintti kuitenkin tuntui siltä, kuin se olisi ollut kännissä. Nyt oli toisin. Tintti oli pehmeä ja kiva. Emme liikkuneet kuitenkaan pitkään, puolisen tuntia.
Meillä on uusi maneesin pohja. Tintti on reagoinut siihen itselleen epätyypillisesti eli suuntaamalla maneesiin kerta toisensa jälkeen. Se on huvittavaa, koska se on perinteisesti ollut maneesia karttava eläin. Pimeydessä ja vesisateessakin se useimmiten kääntää turpansa kohti maastoa.
Tänään siitä otetaan toistamiseen Cushing-näytteet. Ensimmäisestä kerrasta on yli vuosi aikaa. Testi on kaksiosainen: ensimmäinen näyte otetaan tänään alkuillasta, jonka jälkeen Tintti saa kortisonipiikin. Huomenna aamulla verikoe otetaan uudelleen ja näiden kahden näytteen kortisolipitoisuuksia verrataan. Terveellä hevosella oma kortisolintuotanto lakkaa kortisonipiikin jälkeen ja se näkyy tuloksista. Sairastuneella tätä ei tapahdu, ja toisen näytteen jälkeenkin kortisoliarvo jää korkeaksi. Testi on melko tyyris, viimeksi se maksoi muistaakseni 150 euroa.
Edelleenkään muita oireita ei tunnu olevan kuin karvankasvu, joka pakottaa klippaamaan kahden kuukauden välein. Kaviokuumekierre kuitenkin pelottaa ja siksi haluan olla arvoista kartalla. Tintti on ihan hyvässä lihassa eikä kenenkään asiasta jotain tietävän mielestä näytä karvankasvua lukuunottamatta hevoselta, joka olisi sairas. Useampi on jopa sanonut, että se näyttää kukoistavan; niin paljon se on muuttunut edukseen viime vuoden aikana. Se, jos mikä tietysti lämmittää mieltä. Ja Tintti tuntuu tosi hyvältä.
Uusimmassa Horse&Rider -lehdessä törmäsin mainokseen Equi-Life Vitex- lisäravinteesta, jota on käytetty Briteissä Cushing-hevosten hoidossa hyvin tuloksin. Olen miettinyt, olisiko tuo kokeilemisen arvoista varsinkin nyt, kun lääkitystä ei vielä ole. Ainakin karvankasvuun sen väitetään auttavan, ja virallinen Cushing-lääkitys ei siihen kuitenkaan sitten tepsi. Ovat Englannissa asiaa tutkineet, lue siitä täältä. Onko kellään kokemusta lisäravinteiden tilaamisesta ulkomailta? Tietooni ei ole tullut, että tuota saisi Suomesta.
Toinen, minkä kuulin eilen on uskomus siitä, ettei kaura sovi täykkäreille. Että mitä enemmän hevosessa on täykkäriä, sitä enemmän kaura sitä kutittaa. Ja Tinttihän kutiaa! Onko teillä tällaisesta mitään tietoa?
Olin itse asiassa unohtanut koko akupunktion ja olin menossa iltasella ratsastamaan. Suunnitelmiin meinasi tulla muutos. Kun Tintti sai akupunktiota ensimmäisen kerra vuosi sitten, kävin sen jälkeen ratsastamassa, koska siihen ei kuulemma olisi estetta. Tintti kuitenkin tuntui siltä, kuin se olisi ollut kännissä. Nyt oli toisin. Tintti oli pehmeä ja kiva. Emme liikkuneet kuitenkaan pitkään, puolisen tuntia.
Meillä on uusi maneesin pohja. Tintti on reagoinut siihen itselleen epätyypillisesti eli suuntaamalla maneesiin kerta toisensa jälkeen. Se on huvittavaa, koska se on perinteisesti ollut maneesia karttava eläin. Pimeydessä ja vesisateessakin se useimmiten kääntää turpansa kohti maastoa.
Tänään siitä otetaan toistamiseen Cushing-näytteet. Ensimmäisestä kerrasta on yli vuosi aikaa. Testi on kaksiosainen: ensimmäinen näyte otetaan tänään alkuillasta, jonka jälkeen Tintti saa kortisonipiikin. Huomenna aamulla verikoe otetaan uudelleen ja näiden kahden näytteen kortisolipitoisuuksia verrataan. Terveellä hevosella oma kortisolintuotanto lakkaa kortisonipiikin jälkeen ja se näkyy tuloksista. Sairastuneella tätä ei tapahdu, ja toisen näytteen jälkeenkin kortisoliarvo jää korkeaksi. Testi on melko tyyris, viimeksi se maksoi muistaakseni 150 euroa.
Edelleenkään muita oireita ei tunnu olevan kuin karvankasvu, joka pakottaa klippaamaan kahden kuukauden välein. Kaviokuumekierre kuitenkin pelottaa ja siksi haluan olla arvoista kartalla. Tintti on ihan hyvässä lihassa eikä kenenkään asiasta jotain tietävän mielestä näytä karvankasvua lukuunottamatta hevoselta, joka olisi sairas. Useampi on jopa sanonut, että se näyttää kukoistavan; niin paljon se on muuttunut edukseen viime vuoden aikana. Se, jos mikä tietysti lämmittää mieltä. Ja Tintti tuntuu tosi hyvältä.
Kesä on enää muisto vain. |
Toinen, minkä kuulin eilen on uskomus siitä, ettei kaura sovi täykkäreille. Että mitä enemmän hevosessa on täykkäriä, sitä enemmän kaura sitä kutittaa. Ja Tinttihän kutiaa! Onko teillä tällaisesta mitään tietoa?
Täältä löytyy suomalainen maahantuoja
VastaaPoistahttp://www.equilife.co.uk/contact.htm
Kah kiitos, en päässyt noin pitkälle itse katsomaan. Nyt olisikin kiva tietää kokemuksia kotisuomesta? Muujän sivuilta ei kyllä näytä löytyvän tätä Equi-Lifen tuotetta, mutta laitoin kyselyä.
PoistaNiin piti vain sanoa, etta eikohan tuota tuotetta voi nettikaupasta taalta Briteistakin tilata, kylla varmaan lahettavat. Mutta taisi jo edellinen kommentoija loytaa maahantuojan.
VastaaPoista(Itse en ole kokeillut tuotetta!)
Jep, sitä tosiaan voi tilata briteistä. Joskus kuitenkin tällaisiin tilauksiin liittyy ylimääräistä kommervenkkiä enkä yhtään yllättyisi, jos Englannissa myytäisiin täysin vapaasti jotain sellaista, jota Suomessa ei saakaan myydä.
PoistaMutta suomalainen maahantuojan kautta tuotetta pystyy tilaamaan, vaikkei sitä varastossa aj varsinaisena myyntituotteena olekaan. Seuraavaksi odotan cushingtulokset ja katson, mihin toimia tulokset edellyttävät.