Hevosihmiset, menkää....

Hevosihminen on sellainen, joka ymmärtää hevosta. Hevoset ovat Hevosihmisen mielestä kivoja siksikin, että ne ovat aina joko kyllä tai ei. Ei tarvitse yrittää lukea rivien välistä mitään. Tätä rivien välistä lukemisen pakkoa Hevosihminen inhoaa Kanssaihmisissään. Ja onhan se toki raskasta. Olisi kivaa, jos voisi vain sanoa, miten asiat ovat ja sitten Kanssaihminen uskoisi ja oppisi asian viimeistään sillä viidennellä onnistuneella toistolla.

Kanssaihmiset ovat nimittäin hankalia. Kunpa saisi vain olla hevosten kanssa. Ne kun ovat kivoja ja suoraviivaisia käsitellä. Eivät koskaan tahallaan ja ilkeyksissään mitään, vaan aina rehellisesti ja oikein. Vaikka joskus pahoja päiviä niilläkin, muttei koskaan tahallaan.

Hevosihminen uskoo, että jos Kanssaihminen ymmärtäisi hyväksyä suoraan puhumisen auvoisuuden, maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi. Siksi hän puhuu Kanssaihmisille suoraan aina silloin, kun hän vaivautuu tämän kanssa kommunikoimaan. Hevosten asialla tässä ollaan. Onhan se nyt selvää, että asioista pitää puhua kiertelemättä eikä mitään saa piilottaa maton alle. Jos puhuu kiertotein, asia ei mene perille ja hevonen kärsii. Minkäs sille tekee, etteivät kaikki ymmärttä hoitaa hevosiaan oikein.

Se vain pitäisi Kanssaihmisen ymmärtää, ettei tämä suoraanpuhuminen ole kaksisuuntainen oikeus. Että vähän pitäisi Kanssaihmisen miettiä, miten sanojaan valitsee ja miten asioita paukuttelee. Siitähän tulee paha mieli, kun sanotaan, mitä sylki suuhun tuo!

Ei Kanssaihminen ole Hevosihminen ollenkaan! Siksi sille ei oikeastaan mitään kannattaisi puhuakaan.