tiistai 11. syyskuuta 2012

Hevoselle pitää jäädä tunne, että hyppääminen kannattaa aina

Kaksi viikkoa sitten kävimme Nuuksiossa hyppäämässä. Tintti taisi tajuta olevansa kotona heti, kun se otettiin traikusta ulos.
- Muista hengittää, sanoi seuraksi lähtenyt estevalmentajani Muusa.

Hokkihommissa
Cajus kehotti laittamaan hokit. Suurella vaivalla hokkireikiin äheltämistäni hokkireikätulpista ei ollut mitään hyötyä, vaan jouduin siinä kentän laidalla tekemään koko työn uudelleen. Bootsit eteen.

Ohjeistusta siitä, miten hokit pysäyttävät luontaisen liukuvan liikkeen ja siten hevosen vauhdin kuin seinään. Että niitä pidetään vain, kun niitä tarvitaan. Keskustelua jalustinten sopivasta lyhyydestä ja miksi niiden pitää kenttäratsastuksessa olla lyhyet.
- Lyhyet jalustimet ovat kuin pienempi vaihde ylämäessä. Takapuolen on pysyttävä ilmassa, jos aiot olla nopein. Jockey menettää pelin, jos sen takapuoli hipaiseekin satulaa.

Tahti. Tie. Muoto.
Lyhyt verryttely.
- Taivuta, vanhemmiten hevonenkin tarvitsee enemmän taivuttelua, jottei se jäykisty. Sama kuin ihmisillä.
- Mutta älä verryttele liikaa. Kisoissakin vain pari hyppyä. Hevosta ei saa väsyttää jo kättelyssä.

Ensimmäiset tehtävät olivat kentän laidalla. Pikkuruinen banketti käynnissä ylös ja alas. Tintti käveli Cajuksen perässä kuin koira, minun tuskin olisi tarvinnut ohjata. Sitten ravissa, ja perään tukkieste laukassa. Lopulta kaikki laukassa.
- Älä tee niin paljon. Et saa kysyä siltä, hypätäänkö vai ei.

Edessä pieni tukki.

Tukkiesteeltä vinosti toiselle tukille.
- Laukassa pitää olla tahti ja esteelle pitää tulla suoraan, ei kiemurrellen. Kun tulet hyvässä tahdissa ja vinossa linjassa suoraan kohti estettä, voit johtamalla ohjata hevosen hyppäämään paremmasta paikasta. Mutta et saa antaa tahdin rikkoutua.

Hyvin tulee.
Sitten banketille. Ylös. Alas.
- Kaiken, minkä ne menevät käynnissä, ne menevät myös ravissa ja laukassa.

Sitten alas. Ensin käynnissä, sitten ravissa.
-Ajattele, että hyppäät jaloillesi. On paljon luontaisempaa hypätä jalat kuin pää edellä.

Hyp!
Kun lähimme kävelemään pellolle päin, alkoi jo hiukan jännittää.

- Tää on aika korkea, sanoin yhdestä hiukan epäröiden
- Tuttaritasoa, Cajus sanoi.
- Oon mennyt harrastetta.
- Sitten se varmaan tuntuu korkealta.

Nyt alkoi jo jännittää...
 Yhdelle esteelle Tintti törisi jo kaukaa. Kävelimme lähemmäs. Cajus taputti Tinttiä rohkaisevasti,
- Kyllä sä Tintti voit tänne tulla, tule vain.
Tintti lähti kävelemään estettä kohti Cajuksen perässä kuin koira. Cajus hyppäsi esteen päälle istumaan ja yhtäkkiä tuntui siltä kuin Tinttikin olisi aikonut lähteä kiipeämään esteen päälle.  Minä jarrutin äänellä
- Joo Tintti, ei tarvitse vielä tulla, tulet kohta sitten, sanoi Cajus.

Ja Tintti tuli rohkeasti puskaan.

Vesitankki. Sitä edelsi pieni hauta ja hautaa puiden katveessa oleva tukki. (edellinen kuva) Tämä oli oikeasti vaikea linja eikä tahti meinannut säilyä tankille.
Mutta sitten Tintti ei mennyt.
- Sattuiko? Näytti että tulit jalkasi päälle, Cajus kysyi puntatessaan minua takaisin selkään.
Ei sattunut
- Tule vähän hiljempaa. Tulit sen verran kovaa, että este yllätti sen.

Tähän esteeseen Tintti tutustui syömällä siitä, joten sen yli hyppääminen saattoi yllättäen tuntua erikoiselta. Löysin itseni viereisestä kivikasasta.
- Sama se, miten se tulee siitä yli, kunhan tulee. Hevoselle pitää jäädä tunne, että hyppääminen kannattaa aina.
Ja toisella yli.

Tyyli on todellakin vapaa, mutta yli tullaan.
Betonivaletun viuhkan päällä horjahdin niin pahasti, etten päässyt balanssiin ennen seuraavaksi tarkoitettua estettä, joka oli vastavaloon hypättävä kapea pöytä. Ei johteita. Siihen tuli muutamia kieltoa eikä tippumisen adrenaliineistakaan enää ollut minulle henkistä apua. Päätimme päättää treenin sekä Tintille että minulle mukavampiin kokemuksiin. Puiden katveessa kuusia kasvavan muurityyppisen esteen ylitimme molemmista suunnista.

Isompaan hautaan Tintti hyppäsi alas. Se harmitti, koska yli piti mennä pitkällä hypyllä.
- Mutta sun olisi hyvä opetella hyppäämään jalat edellä, muuten sä tulet sieltä jatkossakin alas. Se taito ei hetkessä tule, mutta ajan kanssa.
- Kunhan tulee, 15-vuotiaan itsepäisyys minussa tuumasi.

Kenttäratsastuksen viehätys on juuri siinä, että se näyttää aivan sairaalta touhulta.

Kuvat: Muusa Siljama

4 kommenttia:

  1. Voi että, tuli ihan kamala hinku maastoesteille tätä lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos jutulla oli tällainen vaikutus!
      Sitten vain menoksi. :)

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu! Cajuksen pitkäaikaisena oppilaana tunnistan Cajuksen huumorin tuosta kirjoituksesta :-) Kunnioitettavan kokoisi esteitä hyppäsitte! Onnea! Hyvin te vedätte, toki Cajus varmaan tiesi, että hänen kasvattinsa kyllä moisista selviää leikiten, joten yli vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Karjalaisen sananlaskun mukaan: Enemmä´ tätä ja isommat lusikat!

      Näin minäkin ajattelin, että jos Cajus luottaa Tinttiin, minäkin luotan. Ja se kannatti. Nyt olisi tarkoitus, että minäkin joskus kutsuisin vielä itseäni Cajuksen pitkäaikaiseksi oppilaaksi.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...