Millä tasolla mennään?
Ratsastuksen taito on jotain muuta kuin yksittäisiä temppuja. Se on hevosen hallintaa ja suunniteltujen asioiden täsmällistä toteuttamista. Jos hevosella voi harjoitella taivutuksia, väistöjä, vaihtoja ja kokoamisia eri askellajeissa, sillä ei kuitenkaan välttämättä kannata kilpailla kouluohjelmia, joissa näitä tehdään.
Tintti on osaamisestaan huolimatta hevonen on Helppo A- tasoinen. Väliäkö sillä, että se vaihtaa, väistää, taipuu ja sillä on onnistuttu myös puolipirueteissa. Se ei ole kilpakouluhevonen eikä sen tarvitse sellainen ollakaan. Se on minulle passeli.
Olen paljon miettinyt omaa ratsastustasoani. Olen onnistunut ratsastamaan jokaisen Helppo C- ratani yli 60%:n tuloksella. Olen ratsastanut paljon puhtaita 80cm:n ratoja. Eli siis Helppo C ja re80cm? Joku minussa kuitenkin sanoo, että tason määrittäminen sanomalla Helppo C ja re 80cm tuntuu valjulta. Vähän masentavaltakin.
Mutta homman nimihän onkin se, että tämä on meidän kilpailutasomme. Ja nimenomaan meidän. Tintti jonkun toisen ratsastajan kanssa tai minä jonkun toisen hevosen kanssa saattaisi aiheuttaa tarpeen määritellä tason toisella tavalla.
Jos verrataan autoihin, niin sanotaan se näin: auto ei ole ralliauto, vaikka sillä satunnaisesti pystyisi ajamaan törkeää ylinopeutta ja se kestäisi tiellä. Kuskikaan ei ole rallikuski, vaikka hänella onkin ajokortti ja hän onnistuu hallitsemaan autonsa mutkassa sillä mutkaisella mökkitiellä.
Hevonen ei minun mielestäni ole re 100cm, jos se ei siitä radasta selviä puhtailla tuloksilla. Jos ratsastaja pystyy ratsastamaan pohkeenväistöä, hänen ei kannata tituleerata itseään Helppo A- tasoiseksi ratsastajaksi. Sama juttu esteiden kanssa, yksittäinen metrikymppiesteen hyppääminen ei tee ratsastajasta sen tasoista ratsastajaa. Vai tekeekö? Kuka sen määrittelee?
Se on sääli, että hevosenmyynti-ilmoituksissa rehellisesti mainostettu hevonen ei mene kaupaksi yhtä hyvin kuin samantasoinen, mutta hiukan ylimainostettu. Toisaalta se ylimainostettukaan ei mene kaupaksi, kun sitä kokeilemaan tullut ratsastaja odottaa ihan jotain muuta.
Vaikka lopulta hevonen on juuri sellainen, millaiseksi se ratsastetaan.

![]() |
Mikä taso? Vesitaso! Kuva: Muusa Siljama |
Osui ja upposi. Viimeksi eilen olen miettinyt hevoseni "tasoa" ja siinä sivussa tietysti vähän omaanikin, kun pitkää kuljetusta varten ulkomailta minun tarvitsee määritellä hevoselleni vakuutusarvo (firma edellyttää, että jokaisella asiakkaallakin on oma vakuutus). Hevosen kauppahinta ei sitä taatusti ole, ei edes kauppahinta + kuljetuksen hinta. Kun sitä hevosta ihan oikeasti on sen jälkeen alettu kouluttamaan ja se on valovuoden päässä siitä, mitä se osasi, kun sen ostin. Toisaalta, sillä oli hyväksyttyjä (joskaan ei puhtaita) ratoja siitä metrikympistä, tosin täältä epämääräisestä ulkomaasta. Yhdessä emme ole kilpailleet koskaan. Vaikka kouluvalkku sanoisi, että siitä vielä tulee minulle peli HeA:han, ja estevalkku sanoo, että pystyy nollaratoihin 120 cm:ssa, niin ei niillä sanomisilla ole minkään valtakunnan merkitystä, kun ne eivät ole imperfektissä ;)
VastaaPoistaToisaalta taas, mitä väliä, vaikka saisin joskus hyväksytyt tulokset HeA:sta tai re120 cm:sta, jossei osaamiseni ja kilpailuvarmuuteni rehellisesti ole sitä tasoa? Olenko silti "sen tasoinen" ratsastaja?
Joku mahdolisimman realistinen jälleenhankintahinta vastaavasta hevosesta sinne lappuun on nyt kuitenkin laitettava... toki homman nimi on sikäli selvä, että mitä kalliimmaksi hevosen arvioi, sitä kalliimpi on myös vakuutus, joten sikäli reilua.