torstai 28. kesäkuuta 2012

Minä olen vielä täällä

Kreetalla uima-altaan reunalla kahden lapsen äiti kertoi ylpeänä , miten hänen opiskelunsa jäivät siihen, kun lapset syntyivät. - On nimittäin ollut sittemmin vähän muuta tekemistä, kuin opiskelut. Toiset ne tekee graduja, minä olen keskittynyt lapsiin.

Nyökkäilin. En sanonut, ettei perheen perustaminen edes käynyt mielessäni ennen valmistumistani. Jätin mainitsematta, että aloitin äitiyslomalla opiskelut avoimessa yliopistossa (kokonaisuus ei kylläkään tullut valmiiksi) ja sittemmin jatkoin opiskeluja pätevöityäkseni edelleen.

Minä olen kouluttautunut ja kouluttaudun edelleen ammattiin, jota haluan tehdä työkseni. Minulla ei ole koskaan käynyt mielessä, että haluaisin viettää vuosikausia leikkipuistossa. En, vaikka rakastan lastani yli kaiken.

Minä en ole alkanut ajatella, etten saisi enää harrastaa ja unelmoida samoista asioista kuin ennenkin, jos minusta ne tuntuvat edelleen unelmoimisen arvoisilta. Elämäni toki pyörii lapseni ympärillä, mutta kaikki ajatukseni eivät.

Minä sain lapsen enkä muuttunut. Olin kokonainen ennen tyttäreni syntymää ja olen edelleen.

Minä olen vielä täällä ja aion olla jatkossakin.

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla noin tervettä puhetta äidiltä! Lapsettomana hieman kauhulla seuraan sivusilmällä äitejä, jotka unohtavat elämästään kaiken muun - ennen kaikkea itsensä, persoonansa, tarpeensa - lapsen saannin myötä. Siksikö aina naapurin täti tai vieras ihminen on lapsesta niin kiinnostava, kun sillähän on omia mielipiteitä ja ajatuksia ja "se tekee jotain hassuja juttuja"... Kyllä äidilläkin saa ja pitääkin olla oma elämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Mutta tietyllä tapaa ymmärrän senkin, että joidenkin mielestä elämä on voinut olla totaalien epätyydyttävää ennen lapsen saamista ja että elämälle tarkoitus tuntuu löytyvän vasta äitiyden kautta. Ihanaahan se on, ei missään nimessä tuomittavaa.

      Marttyyriutta on kuitenkin toinen asia. Se ei ole hyväksi ihmiselle itselleen eikä todellakaan hänen lähipiirilleen. Uhrautumisesta harvoin tulee kiitosta keneltäkään.

      Eräs psykologi kertoi elämäkertahaastattelusta, jossa vuosikausia perheensä eteen antaumuksellista työtä tehnyt keski-ikäinen nainen koki järkytyksenä sen, miten aikuiset lapset eivät osanneet arvostaa hänen työtään ja antautumistaan kodin eteen vaan jopa sanoivat toivoneensa, että äiti joskus olisi tehnyt jotain muutakin kuin hengittänyt heidän elämäänsä.

      Kaikella on tietysti rajansa. Mutta pääpointtini oikeastaan on siinä, että lapset tarvitsevat vanhempiaan, mutta sellainen aikuisuuden malli, jossa ihmisen tehtävänä on elää vain toista varten ja unohtaa omat tarpeensa, ei ole terve.

      Poista
  2. Täsmälleen! Olen äiti, kyllä, mutta en pelkästään. Olen myös paljon muuta.

    Ps. Pidän blogistasi todella paljon. Kirjoituksesi ovat sekä mielenkiintoisia että hauskoja ja teksti soljuu jotenkin todella kivasti. Tällaiset blogit rikastuttavat meidän lukijoiden elämää. (Puhumattakaan siitä että ne ovat toimineet pelastajina yöimetysten kanssa omalla kohdallani) Kiitos että kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista. Ja tsemppiä yöheräilyihin. Lapset (luojan kiitos, minun mielestäni) ymmärtävät lopulta alkaa syödä lautaselta, omin käsin ja päiväsaikaan. :)

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...