Kyllä iskä olis nyt ylpeä!

Isäni oli aikoinaan tarkka siitä, että sisareni olisivat käyneet jonottamassa itselleen ajokorttiin peräkärryn vetämiseen tarvittavan pikku e:n. Tämä oli aikaa ennen ajokorttiuudistusta. Kun itse sain ajokorttini, pikku- e oli jo erillisen ajokokeen suorittamisen takana.

Jos isäni vielä eläisi, hän todennäköisesti lähtisi kuskaamaan minulle hevosta, mutta myös ehdottomasti vaatisi minulta ajokokeen suorittamista. Koska "ei saa heittäytyä riippuvaiseksi muista, ei etenkään asioissa, joissa ei ole pakko olla riippuvainen." Koska minusta tuli hevosenomistaja vähän puolivahingossa, pikku e:n suorittaminen on jäänyt. Enkä ole kummemmin joutunut Tinttiä siirtelemään.

Tiedättekö, että hevostalleilta ei löydy naisia, jotka valittaisivat, miten autoa ei saa taskuparkkeerattua tai miten trailerin kanssa ei voi peruuttaa? Siihen joukkoon kuuluu mielellään itsekin.


Vappuviikonloppuna menimme kaimani kanssa huonekalujätin parkkipaikalle harjoittelemaan 90 asteen kulmaan peruuttamista. Pikku e:n suorittamisen edellyttävässä ajokokeessa annetaan 15 minuuttia aikaa trailerin käsittelyyn. Sinä aikana traileri kytketään autoon, yhdistelmä peruutetaan parkkiin, ajetaan sieltä pois ja kytketään lopulta irti. Tämän jälkeen ajetaan vielä jonkunlainen lenkki.

Puolen tunnin harjoittelun jälkeen nopein ruutuun peruutukseen käytetty aika oli 2:27. Kauppakassit toimittivat ruudun merkkaajan virkaa. Kaimani oli kuin Armstrongin Keke: "Pystyt parempaan! Vaikka tätä tilaa on, niin käännä pienemmässä tilassa!"


2:27 nopeutettuna aikaan 0:18

Kommentit

  1. Aika nopeaa toimintaa! :) Itse olen tainnut päästä johonkin viiteen minuuttiin (harjoituksissa, koe on edelleen ajamatta). Tuo kokeen sisältö menee vähän eri järjestyksessä, eli ensin peruutus kulmaan, sitten traikun irrotus, vetoauton ajo kulman ympäri, peruutus autolla takaisin kulmaan ja traikun uudelleenkytkentä.

    VastaaPoista
  2. Mut kulmaan onki helpompi peruuttaa ku suoraan taaksepäin ;D
    Mun molemmat traikut on ollu onneks auton kans laillisesti B-kortilla ajettavia, ettei oo tarvinu lähteä testiin ;D
    Mut opettelemallahan sitä selviää =)
    Eikä ole kauan, kun yhdessä kurssi-ilmoituksessa luki, että "trailerin parkkeerausapua saatavilla!" - aika hyvä mainoslause aremmille peruuttajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kaikista avaavinta itselleni oli se, että peilit pitää ehdottomasti asettaa niin, että niistä näkee traikun renkaat. Sen jälkeen kaikki sujuu. :)

      Poista
    2. Täällä ilmoittautuu kanssa todellinen kesäblondi, joka oppi vasta viime viikolla tuon "peilistä pitää näkyä traikun renkaat". Sitä ennen koko touhu oli ihan itkua ja hammastenkiristystä. Ja pitää nyt erityisesti vielä korostaa, että tuon huippuvinkin antoi tietysti - nainen.

      Poista
    3. Hei, tota peiliasiaa pitää koittaa! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  3. Todella hieno suoritus! Itsellä on se pikku-E tullut kaupanpäällisinä, eli ilman ajokoetta kun haki leiman paperiin. Ikinä en ole mitään vetänyt. Nykyisellä autolla ei tosin riitä potku vetääkään, mutta joskus kyllä haluan tuon taidon opetella, varmuuden vuoksi! Ikinä ei tiedä, koska esimerkiksi joutuu lähtemään vaikka lainakalustolla klinikalle, eikä silloin ole aikaa opetella, vaikka kortti on. Järjestääköhän esim autokoulut kursseja tähän ja ei kai ne ota korttia pois, jos homma ei mene ihan putkeen??? ;)

    Taskuparkkeerauksesta kyllä tykkään, ja sillä saralla olen yltänyt huimiin suorituksiin, joten ehkei tuo mikään mahdoton juttu ole.

    VastaaPoista
  4. Tämäpä oli ajankohtaista. Itellä oli 18.6. inssi ja nyt ylpeä BEC :D Neljä kertaa elämässä ollut kärry perässä (kerran hevosella) ja tänään pyydettiin ekaa kertaa vetokuskiksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit