Tuli taas klippaamisen aika. Tintti on yleensä muuttanut väriä klippaamisen jälkeen, mutta yllättäen karvan alta paljastui tällä kertaa paljon tummempi hevonen kuin aikaisemmin. Ja kiiltävä.
 |
Torstaina saatiin laidun pystyyn. |
Sen karvaan ilmestyi tämän kevään aikana papumuksia. Kansanviisaus puhuu niistä onnellisen hevosen pilkkuina. Aineenvaihdunta ilmeisesti pelaa.
 |
Kesäkuinen nallekarhu ja lantinkuvia. |
Kyllä paksun karvan ajeleminen on ennen kaikkea helpotus hevoselle eikä suinkaan omistajan turhamaisuutta, mitä jotkut joskus väittävät. Eilen oli +26, mutta Tintin askel oli kepeä eikä hikikään tullut. Ehkäpä pilkutkin ovat ilmaantuneet juuri siksi, että hormonikarvapeitteen säännöllisen ajelun myötä Tintti voi paremmin.
Väriasiaa voi ihmetellä seuraavien kuvien kautta, jotka on otettu heti klippauksen jälkeen.
 |
Kesäkuisena lauantaina 2012 |
 |
Juhannusaattona 2011 |
Lopuksi vähän laiduntunnelmia torstailta
 |
Pylly vasten pyllyä, pum-pum! |
 |
Mikäs eläin se siellä piileksii? |
 |
Ilta-aurinkoa päin |
Olisikin kiva kuulla, mitä teille on kerrottu onnellisen hevosen pilkuista. Tietoa ei ainakaan netistä löydy.
Ihanan kesäisiä kuvia. Outoa näin maallikolle, tuo hevosen värin tummuminen.
VastaaPoistaMonet, erityisesti ruunikot, ovat iholtaan eri värisiä kuin mitä niiden karva on. Sen takia klippaaminen muuttaa ne toisen värisiksi. Talvikarva myös kasvaa vähän eri värisenä.
PoistaJos katost noita aiempia klippauskuvia klippaus-tunnisteen kautta, näet värierot vieläkin selvemmin.
Kappas! Olen kyllä huomannut omassa ruunikossani yllättävän suuria värin vaihteluita, viime vuonna tummaruunikon värisen talvikarvan alta tuli vaalea ruunikko, mutta tänä vuonna kesäkarva hohtaa punaruunikkona! Viime vuonna punaista sävyä ei ollut, voi tietysti johtua jopa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin vaikkapa vesi ja mitä mineraaleja ym se sisältää (vaihdettiin tallia vuosi sitten).
VastaaPoistaNoita kolikoita olen nähnyt täällä aika vähän, mutta ne vähät mitä olen, on olleet aina tammoilla. Ne ovat kyllä tosi mageen näköisiä!
Joo, hienoja ovat!
PoistaMäkin olen aina mieltänyt nuo markat hyvinvoivan ja hyväkuntoisen hevosen merkiksi, ainakin ruunikoilla ja rautiailla, joilla ei muuten niitä selvästi näy (verrattuna esim. kimohin). Meidän tallilla on ainakin yksi aika kuikeliini ruunikko ruuna pyöristynyt ja saanut kovasti uusia lihaksia, ja nyt sen takapuoli ja kyljet hohtavat upeasti kuparpannun lailla, täynnä markkoja. Vai ovatko ne nykyään euroja?
VastaaPoista