Hyvät Martat

Kesällä 2008 ratsastusriparilaisille näytettiin videota paraolympialaisista. Ratsastuksenopettaja Tarja Huttunen halusi näyttää sen, jotta ymmärrys hevosen suuremmoisuuteen kilpakumppanina konkretisoituisi entisestään. Tarja jos kuka oli oikea ihminen puhumaan tästä. Hänhän oli menossa tuomaroimaan paraolympialaisia myöhemmin samana kesänä.

Istuimme lattialla. Tytöt toisiinsa nojaillen ja hiuksia kammaten. Lähekkäin kuitenkin, niin kuin loppuvaiheessa leiriä on tapana. Tarja kertoi, miten erään ratsastajan hevonen oli kuollut juuri ennen olympiarataa. Ratsastajan suru oli tietenkin ollut sanoinkuvaamaton. Leiriläiset minä mukaanlukien kuuntelimme Tarjan tarinaa kyyneleet silmissä etenkin kun kuulimme, mitä kuolemantapauksen jälkeen oli tapahtunut.

Kilpakumppani oli tarjoutunut lainamaan kisatoverilleen hevosen, jotta unelma olympiaradalla ratsastamisesta ei jäisi vain unelmaksi.

- Kuinka monen meistä niin sanotusti terveistä uskoisitte ehdottavan samaa, olympiatasolla, Tarja kysyi eikä kukaan pystynyt sanomaan mitään. Nyt toden totta kaivettiin jo nenäliinoja.

Jokainen paikalla ollut pystyi tuntemaan tuskan ja jakamaan unelman. Sillä hetkellä maailmassa oli poikkeuksellisen paljon empatiaa, yhteishenkeä, lähimmäisyyttä ja lämpöä.

Lue lisää ratsastuksesta paralympialajina
http://www.paralympia.fi/paralympialajit/kesaelajit/ratsastus/

EDIT! Käykää katsomassa Minnan blogin kautta linkki Etelä-Saimaan nettisivuille
http://vetyaperkele.blogspot.fi/2012/06/jos-hevosen-viela-nakisi.html


********

Mutta sitten toiseen asiaan. Tiesittekö, että Martha Ridewear sponsoroi Katja Karjalaista ja Jaana Kivimäkeä?

Minulla on tästäkin syystä jotenkin parempi mieli, kun turhamaisuuksissani sorruin ostamaan uudet housut.. Nyt ne olivat kisoissa myynnissä alekorissa puoleen hintaan, koska olivat lajinsa viimeiset. En voinut niitä jättää etenkin kun sen verran moni ympärillä kannusti ostopäätökseen.

Kaikissa Martoissa on lahkeessa vetoketjut.
Vatsa on kuulkaa litteä kuin mikä, kun ei ole vetoketjua sitä suurentamassa. Vetoketju on sivussa. Ja miksei kukaan aikaisemmin keksinyt laittaa perspaikkamateriaalia myös etureisien kohdalle? Talvella ostamani housut ovat jo siitä nyppyyntyneet.

Housut söivät vatsan. Käsituki kuvausrekvisiittaa.
Kaiken lisäksi nämä ovat kuin toinen iho. Ja uusimmassa Hippoksessakin sanottiin, että ratsastukseen kuuluu tyylikkyys. Näissä on hiukan 60-lukulainen olo. Miksevät juuri pestyinä menisi tallin ulkopuolellakin, vaikka aika hassulta tuntuisi laittaa ratsastushousut jalkaan muuten kuin tallille.

Samaa mallia saa sitten jatkossa vahattuina. Minun housuni näyttävät pelkästään mustilta. Kuvissa paikkamateriaalit erottuvat muusta kankaasta paljon voimakkaammin, koska paikat on tietysti haluttu saada näkymään. Näistä kuvista näkyy housujen idea.
http://www.martharidewear.com/produkt/philippa-slim-waxed/en/

Housista kiinnostuneiden harmiksi kumpiakin ostamiani Marttoja on jatkossa vaikea saada: ne aiemmin ostamani korkeavyötäröiset farkut on toistaiseksi loppuunmyyty ja näitä uutukaisia ei enää valmisteta tällaisina.


Kommentit

  1. Hyvä Martat! Ja miks mä en löydä näitä alesta???
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläköhän niitä olis?
      Tämmöiset ne siis on. Nämä ovat kokoa pienemmät kuin farkut.
      http://www.atjensons.com/?p=1689

      Poista
  2. Ne on valitettavasti loppu, mutta Gumskin kotikisoissa saattaa olla yllättäviä kisatarjouksia jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  3. Näiden housujen sovitustilanne oli käsituen takia haastava: tallikaveri veti vetskarin kiinni ja minä vatsaa sisään. Mutta kun nappi oli paikallaan, myös hengittäminen alkoi sujua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olipa muuten hyvät pöksyt ratsastaa! Paikoissa oli näin uutenakin pitoa enemmän kuin missään aiemmissa housuissa! Eikä edes kentän +26 astetta haitannut.

      Poista
  4. Hei, nää martat kiinnostais kovasti, missähän niitä pääsis hiplailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääkaupunkiseudulla Marthoja pääsee hiplailemaan sovittaessa missä vaan, ota vain yhteyttä tiina.prest@gmail.com. Kauemmas kulkee postitse. Syksyllä niitä pääsee sovittelemaan myös HIHS:iin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit