Töissä hiekkalaatikolla

Lapsena halusin hiekkalaatikon. Isäni tilasi minulle jostain navetan kulmalle kasan hiekkaa. Muistan, miten tuijotin kasaa ja sitten kysyvästi isää. Lienee sanomattakin selvää, että olin ajatellut jotain muuta. Ei edes laitoja. - Otat tuosta lapion ja tasoitat sen.

Siinä vaiheessa, kun hiekka viimein oli maan tasalla, leikki-intoni oli merkittävästi hiipunut. En muista leikkineeni hiekkakasallani sittemmin.

Heippa, Mirri!

Hiekkakakun valmistaminen on perimätietoa, joka siirtyy äidiltä tyttärelle. Pitää ottaa kosteaa hiekkaa. Pitää naputtaa kumollaan olevan muotin pohjaan, jotta kakku varmasti säilyy ehjänä. Tässä vaiheessa jotkut lausuvat hölmöjä loitsuja. Lapsi oppii ne jostain, vaikka et ikinä itse niitä lausuisi.

Moni asia on nykyisin kauniimpaa kuin enne. Myös hiekkalelut. Sukupuolineutraaliudesta ei tietysti ole tietoakaan, mutta joitain sukupuolieroja heikkaleikeissä on tullut havaittua. Anssin mukaan siivilää tarvitaan, jotta hiekasta saadaan erotettua kivat pienet kivet talteen; minun mielestäni siivilällä erotetaan ei-toivotut pikkukivet pois hienosta silkkisestä hiekasta.

Viime viikonloppuna meillä oli paljon aikaa istua hiekkalaatikolla. Ehdin pohtia, kuinka monta Hello Kittyä ehtii kaataa nurin yhden viikonlopun aikana tai töiden jälkeen? Kuinka monta jaksaa? Kuinka monesta syyllisyys helpottaa?

Kun keskustelin tästä taannoin erään tuttavani kanssa, hän antoi asiaan seuraavanlaisen näkökulman.

- Mä en ymmärrä, miksi kotona olemista edes kehdataan suoraan verrata ansiotyöhön. Jos työssäkäyvä ihminen ehtii päivät pitkät leikkiä lapsen kanssa, pyykätä, siivota, viettää aikaa leikkipuistossa, laittaa ruokaa tai hengata kauppakeskuksessa, sitä kutsutaan vapaapäiväksi.

Mitä sinä teet, kun sinulla on vapaapäivä? Tasoitatko hiekkakasoja vai leikitkö laatikolla?