maanantai 21. toukokuuta 2012

Seurustelua

Lapsena minulle oli paljon tärkeämpää hoitaa hevosia kuin ratsastaa. Minulla oli vaikeuksia peittää hämmästystäni, kun vuosia sitten eräs nuori nainen kertoi kyllä harrastaneensa ratsastamista, mutta lopettaneensa, koska ei halunnut puuhailla hevosten kanssa. - Se ratsastaminen oli kyllä kivaa, jos sen vain olisi saanut tehdä ilman hevosten lääppimistä.

Kävelyllä.

Minun lapsuudessani oli mahdollista ratsastaa ilman, että osasi edes satuloida. Juuri siksi olikin tärkeää saada hoitohevonen, koska sitä sai harjata ja satuloida, sillä tavalliset tuntiratsastajat vain ilmestyivät ratsastustunneilleen, nousivat ratsaille ja laskeutuivat 50 minuutin päästä ratsailta lähteäkseen kotiin. Siinä ei paljoa päässyt tutustumaan ratsuunsa.

Me hevosenhoitajat tiesimme olevamme onnenpekkoja ja pidimme taatusti huolen etuoikeudestamme harjata ja hoivata. Kaikella esiteini-ikäisen ylpeydellä. Jos olisimme voineet estää muita koskemasta hoidokkeihimme, olisimme sen varmaankin tehneet. Mitä siitä, että pystyi ratsastamaan vain kerran viikossa, jos se oma rakas hoitohevonen osoitti tunnistavansa hoitajansa kaikkien muiden joukosta? Nykyisin ovat tulleet viisaammiksi ja ratsastustaidon kehittämiseen kuuluu oleellisesti myös hevosten käsittelyn opettelua.

On jotenkin kuvaavaa, että minun ja Tintin suhde muuttui ihan toisenlaiseksi silloin, kun olin raskaana. Tuolloin en voinut ratsastaa, vaan kävelimme pitkiä lenkkejä maasta käsin, joten tallille ilmestymiseni ei tarkoittanut Tintille enää minkäänlaista työntekoa. Minulta sai rapsutuksia ja tietenkin myös ruokaa. Sama jatkui pitkään Pinken vaunujen kanssa, joiden vieressä Tintti oppi seisomaan niin hyvin, että se olisi parkkeerannut siihen lapsenhoitajaksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ja se oli aina valmis pysähtymään vaunujen luokse, jos vaikka olisi tarvinnut vähän heijata. Jalka lepuutukseen ja silmät puoliumpeen: me hoidetaan tässä vain lasta eikä muuten palata enää ikinä töihin.

Minulle on tärkeää, että tunnen hevoseni. Tiedän, että se tahtoo näyttää hampaillaan kyljestä oikean paikan, josta minun on tarkoitus jatkaa rapsuttamista ja se voi keskittyä pelkkään nauttimiseen. Tiedän, että sen mielestä rehuvarastossa saa mennä aikaa vain tietyn hetken. Jos tuo aika ylittyy, se huutaa ruokiaan kovaäänisesti. On suloista, että Pinken ilmestyminen näköpiiriin tietää sen mielestä vapaapäivää - ja porkkanoita, jotka pyydetään varo-varovasti lasta säikäyttämättä. Ja onhan se nyt ihanaa, kun oma hevonen hörisee tai hirnuu, kun tulet talliin. Tai yksin aitaukseen jäätyään rauhoittuu riehumasta, kun näkee oman ihmisensä saapuvan! Vaikka se johtuisi vain taskussasi olevista porkkanoista.

Iltapalaa.
Kun me vaihdoimme autoa, huomasin, että Tintti oli todellakin oppinut tunnistamaan myös automme. Se ei nimittäin hetkeen osanut katsoa pää pystyssä saapumistani, vaan näytti yllättyneeltä, kuin olisin tullut paikalle salaa. Yleensä Tintti tulee ainaheti  luokse - paitsi jos olen ollut viikonkin poissa. Silloin sitä saa maanitella rapsutettavaksi. Eivätkä ne suotta ole sanoneet, että älä sure, vaan anna hevosen surra, sillä on iso pää. Kyllä hevoset ovat kuunnelleet niin isäntiensä kuin emäntiensä murheet kautta vuosisatojen.

Lähes yhtä tyytyväinen olen siitä, että itseriittoinen Tinttini ottaa muitakin ihmisiä omikseen. Tallikaverillani Joannalla on ollut kesäisin tapana viedä Tintti oman hevosensa seuraksi laitumelle. Tintti oppi tämän nopeasti ja osasi pian äänekkästi vaatia laitumelle pääsyä heti, kun laidunkaveria kuskattiin vesiboksiin päin. Se niin ikään tunnistaa viimeisimmän tarhakaverinsa omistajan askeleet, koska hänenkin matkassaan pääsee ulkoilemaan. Tintin ratsastajaystävät ovat kukin saaneet joidenkin viikkojen tutustumisen jälkeen iloisina raportoida päässeensä väleihin Tintin kanssa, kun heiltä on viimeinkin pyydetty rapsutuspalvelua.

Hevonen on aina joukkuekaveri. Kyllä joukkueessa pitää tutustua, jotta peli sujuu.

6 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitit <3

    Itsekin olen törmännyt muutamaan ihmiseen, jotka mielellään ratsastaisivat, mutta eivät halua tai uskalla touhuilla hevosen kanssa maasta käsin. Meitä on toki erilaisia, mutta kyllä sen ymmärtäminen tässä kohden vaatii vähän venymistä, kun itselle hevonen on nimenomaan ja isosti kokonaisuus, ei vain ratsastusväline. että joku voi haluta käydä vain ratsasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta toisaalta, onneksi on ratsastuskouluja. Niiden avulla voi harrastaa nekin, jotka eivät halua hoitaa hevosia.

      Silti mietityttää, missä enää voi harrastaa hevosenhoitamista? Lajin ulkopuolelta se katsotaan työksi, lajin sisällä se on iso osa harrastusta. Onko ratsastuskouluilla edes enää hevosenhoitajia? Lapsuuden ratsastuskoulullani hoitajajärjestelmä lopetettiin vuonan 1992- mikä varmasti oli ihan hyvä ratkaisu - mutta ainakin minulta se lopetti harrastuksen ja pian myös ratsastustunneilla käymisen. Toki syitä oli paljon muitakin.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus!

    haaste odottelee sinua :)
    http://suvi-thisismylife.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi, pitääpä orientoitua näihin kysymyksiin. :)

      Poista
  3. Hei Anni, minäkin lähetin sinulle haasteen :)
    http://puutarhatonttuja.blogspot.com/2012/05/huh-huh-haasteen-pukkasi.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteista, olen vastannut niihin omalle välilehdelleen. :)
    http://quarantie.blogspot.com/p/haastemies.html

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...