Kelvollinen kerhokortti

- Tervetuloa kerhoon, minulle toivotettiin, kun raskauteni tuli aikoinaan ilmi. Nipistin suuni kiinni, vaikka olisi tehnyt mieli sanoa monta juttua, jotka sanon seuraavaksi teille.

Kirjoitin taannoin, etten ole kaivannut minkäänlaista mammabondausta. Tämä juontaa juurensa liian moniin traumaattisiin ruokapöytäkeskusteluihin, joihin en saanut ottaa osaa, koska olin tuolloin lapseton. Näinä kertoina keskustelut tuntuivat olevan klubeja, joihin ei ollut toivoakaan päästä sisään ainoastaan siskon lapsilla. Saat katsella ja kuunnella, muttet missään nimessä pääse tänne sisään. Sitten kun sinullakin on, niin tiedät...

Trauma tosin lienee vähän turhan raju ilmaus. Ei siitä sentään traumaa tullut, vaan turhauma ja hämmennys ihmiselle, joka kuvitteli, että hänelle osoitettuun puheeseen kuuluu vastata ja keskusteluun osallistua. Ihan hyvien käytöstapojen vuoksi. Mutta minkäs teet, minulla ei ollut riittäviä edellytyksiä osallistua keskusteluun, joka käsitteli väsymystä ja ajanpuutetta. Se oikeus oli vain lapsellisilla.

Joku aika sitten sain muuten samaa kylmää kyytiä keskustelussa, jossa puhuttiin koirien hankalasta vaiheesta noin vuoden iässä. Enhän minä mitään siitä asiasta voinut tietää. Koiraton ihminen. Että kannattaisi hankkia koira ja osallistua vasta sitten keskusteluun niiden kouluttamaisesta. 
- Se on kuule helppo kasvattaa muiden koiria!
- Sori, kerroin vain, mitä kaveri oli tehnyt omansa kanssa.

Siinä vaiheessa kun minut toivotettiin mukaan lapsikerhoon, olin jo hyvän aikaa sitten lakannut yrittämästä sinne. Iloinen vastaanotto tuntui itse asiassa vieläkin raivostuttavammalta, sillä vastapuoli ei edes yrittänyt peittää vahingoniloaan siitä, että minunkin yöuneni, vatsanahkani ja elämäni tulevat menemään pilalle. Hän tunsi vastustamatonta yhteyttä minuun samaan aikaan, kun minä vetäydyin entistä kauemmaksi.

Kerhokortteja on muillakin kuin äiti-lapsi -jengillä. Käytäntö pätee koiraihmisiin, hevosihmisiin, muoti-ihmisiin, ruokaihmisiin, mäyräihmisiin, himokuntoilijoihin ja mitä-näitä-nyt-onkaan - ihmisiin, jotka lokeroivat pyhittäytyvänsä jollekin tietylle asialle tositarkoituksella ja yksinoikeudella, kuin uskoontullen. Ei ole silloin maisille tilaa majatalossa. Osaan ottaa aika paljon kierroksia ihmisten sulkemisesta keskusteluiden ulkopuolelle, vaikka varmasti osaan syyllistyä siihen itsekin. Kyllä ihmisten pitäisi tavallisissa kanssakäymisissä kelvata toisilleen niin, että läsnäolo- ja puheoikeuksia ei tarvitsisi erikseen jakaa. Näin ollen jos kelpaan jollekin keskusteluseuraksi vain siksi, että minulla on lapsi, hevonen, tietty koulutus tai tiettyjä ystäviä, ei meillä oikeasti ole mitään yhteistä.

Hanki kuule itte mäyrä ja tuu vasta sitten kertomaan, miten se opetetaan käyttämään tietokonetta!

Kommentit

  1. Oivallinen teksti, joka pisti miettimään. Kun ei ole lasta saati omaa hevosta, huomaan näistä asioista keskusteltaessa aloittavani lauseen usein tyyliin "Enhän minä mistään tällaisesta mitään tiedä, mutta.."
    Ikäänkuin yrittäisi astua keskusteluun valkoista lippua heilutellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että moni tekee sen vaistomaisesti. Olen taipuvainen suhtautumaan siihen jopa ajatuksella "auta armias, jos unohdan kertoa, etten mitään mistää tiedä...".

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit