Housut vai toiset housut, kas siinä pulma

Työni puolesta saan seurata aitiopaikalta sitä, miten nuoriso pukeutuu. Vielä viisi vuotta sitten joka tytöllä oli lantiofarkut jalassaan. Tavallaan olin heistä ylpeä, sillä he eivät häpeilleet vartaloitaan, mutta toisaalta esteettinen silmäni olisi kernaasti ehdottanut monelle jotain muuta päällepantavaa. Kaikki vaatteet kun eivät sovi kaikille.

Tunnen edelleen helpotusta siitä, että 90-luvulla vallitsi grunge-muoti. Ikäluokkani sai kasvaa villa- ja flanellipaitojen suojissa ilman, että kukaan tiesi, minkä malliset alushousut kenelläkin oli jalassaan, vaikka joidenkin poikien housuista ne vuosikymmenen loppumetreillä vilkkuivat. Vanhempien esteettinen silmä tietenkin ehdotti meille jotain muuta päällepantavaa.

Harvat farkut kelpasivat. Käytännössä oli vain yksi malli - Levi´s 501. Useimmille joku muu farkkumalli olisi varmasti ollut sopivampi, mutta eipä tuo meitä haitannut. Virheet peitettiin niillä flanellipaidoilla. Ei niin ikään ollut syytä pukeutua lappubikineihin, napapaitoihin tai näyttää paljasta pintaa. Olimme suojassa muiden katseilta, vaikka olimme taatusti yhtä kriittisiä vartaloidemme suhteen kuin ketkä tahansa teini-ikäiset.

Ja suojassa minä haluan olla vieläkin. Nykyisin pukeutumisessa on välttämätöntä huomioida koko joukko asioita. Kun syöty ruoka ja eletty elämä alkavat näkyä, merkkejä ja muotivirtauksia tärkeämpää vaatteessa on se, että kuvittelen sen näyttävän päälläni hyvältä.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että haluan vaatteita, joissa en näytä lihavalta. Usko siihen, että näyttäisi hyvältä missä tahansa vaatteissa, on mennyt jo kauan aikaa sitten. Ei enää viisnollaykkösiä.

Olen tähän ikään mennessä tullut myös kiusallisen tietoiseksi siitä, etten voi käyttää lantiofarkkuja. Ajatus vatsamakkaroideni relluttumisesta housunvyötärön päälle tuntuu vastenmieliseltä ja siksi nostan housunvyötäröä ylemmäs. Juuri nyt suurin osa teineistäkin tekee niin. Mikä vapauttava tieto kaikille vyötäröönsä tyytymättömille!

Olen farkkuihminen ja olen jo pitkään halunnut farkkuratsastushousut. Joku kuitenkin valitettavasti keksi, että ne kaikki täytyy tehdä matalavyötäröisiksi ja joustaviksi, jolloin niitä saa olla kiskomassa koko ajan ylöspäin. Pyysin kokeiltavaksi kahdet Martha Ridewear - farkkuratsastushousut, toisissa on normaali vyötärö ja toisissa korkea. Ei pitäisi venyä eikä valua.

Nyt olen sitten uuden pulman edessä. Molemmat ovat mukavat jalassa.

Siniset farkkupaikkaiset ovat kivat. Vyötärö on normaali, vaikka melko matala. Nämä jalassa voisi periaatteessa mennä töihin ja sitten tallille. Nimenomaan tässä järjestyksessä, koska vaikka housu itsessään on käyttökelpoinen myös tallin ulkopuolella, niin tarttuu se paskanhaju siihenkin.

Pitkä paita olisi parempi.

Vai ostaisinko sittenkin perinteisemmät korkeavyötäröiset, joissa on kokopaikat? Näissä mennäänkin sitten vain tallille. Vatsa peittyy kivasti, ei rellota eikä pullota. Tuntuvat jalassa samalta kuin suosikkini Cavallo Championit, farkkukangas toki on jämäkämpi.

Aikuinen nainen mä oon...

Teini minussa janoaa sinisiä housuja: Ei se läski nyt niin kamalalta näytä ja pylly olis kiva.
Aikuinen minäni kehottaa ostamaan mustat: On enemmän sellainen oikea ratsastushousu.
Käytännöllinen minäni niin ikään edustaa aikuisuutta: Töistä suoraan tallille edes kerran viikossa.
Äitini oli ehdottomasti käytännöllisyyden kannalla: Kyllä kuule ostat tuommoiset oikeat housut, noista toisista vilkkuu takapuoli.
Mieheni sanoi sinisten näyttävät persuuksista paremmalta, mutta huomautti, ettei ole tallilla katsomassa takapuoltani ja korosti, että housuissa varmaan pitäisi pystyä ensisijaisesti ratsastamaan: Kun farkuiksi ovat aika hintavat.
Tyttäreni halusi mennä keinumaan.

Minä haluaisin molemmat, mutta on varaa vain toisiin.
Mitä minä teen?