Ei mikään neitseellisen valkoinen

Valkoinen hattu on merkki hukkaan heitetyistä opiskeluvuosista.

Seitsemän opiskeluvuoteni aikana se unohtui osakunnan kesäretkellä päähäni saunaan ja uimareissulle. Siitä on juotu kuohuviiniä, se on pyörinyt niin päässä kuin jaloissa, sitä koristaa ystävän meikkitahrat, se on meinannut unohtua milloin mihinkin. Sen vuoriin on kuulakärkikynällä kirjoitettu oma nimi. Sametissa on nokea sekä itsenäisyyspäivän soihtukukueesta kuin nuotiosta.

Nyt sitä taas voisi luvallisesti pitää päivittäin aina syyskuun loppuun saakka. Vähälle kuitenkin jää. Tältä sen kuitenkin kuuluu näyttää, jotta vappupäivisin voi muistella kaiholla kaikkia tehtyjä juttuja, ei tekemättä jättämisiä.