Viisisatanen kourassa jatkoin vastalaukkaharjoituksia tälläkin viikolla. Ei minkäänlaista ongelmaa, vaikka siirryimme ratsastamaan kahden kulman läpi ja lopulta nostamaan vastalaukkoja keskiympyrällä. Kyllä minä vielä saan tämän nyt löytyneen rentouden vietyä kouluradallekin.
Ja koska saman päivänä aamuna olin palauttanut viimeisenkin tämän lukuvuoden opintotöistä, oli muutenkin aihetta hymyyn. 26 deadlinea takana, arviolta toista sataa sivua erilaisia raportteja palautettuna, tuntitolkulla luentoja istuttuna, sadoittain kirjansivuja tentittynä, lukematon määrä itsereflektiota, väsyttävää litterointia, arviointia, analysointia. Syksystä tulee huhujen mukaan vielä raskaampi ja moni 30 hengen porukastamme on jo ottanut tai aikoo ottaa opintovapaata töistä.
Jos joku uskaltaa kuvitella, että olisin valmis pyytelemään anteeksi tulevien kesälomaviikkojeni määrää, niin tiedoksi, etten ole. Paistakoon aurinko tähän talven aikana nyhväytyneeseen risukasaan ja sytyttäköön vaikka tuleen! I´m on fire! Istun hiekkalaatikolla, ratsastan tai nautin muuten vaan!
Mitä tällä kertaa treenattiin
 |
Pehmeitä tasasjalkapysähdyksiä ja aktiivisia liikkellelähtöjä. Käynnissä. |
 |
Kevyttä ravia isolla kahdeksikolla. Diagonaalin keskellä neljä askelta käyntiä. Pehmeästi. Vielä pehmeämmin. Sä pystyt tekemään sen vieläkin pehmeämmin. No niin! |
 |
Pohkeenväistöä käynnissä. Eteenpäinpyrkimys säilyisi raviväistöissä niin paljon paremmin... |
 |
Vastalaukkaharjoitus laajennettuna kulkemaan kahden kulman läpi. Ennen täyskaartoa laukkasin ison pääty-ympyrän. Tämä sujui kuin tanssi. |
 |
Vastalaukkaa isolla keskiympyrällä. Nostot käynnistä. Asetus. Ei kertaakaan väärin. |
Bravo! :D
VastaaPoista