Kun mies hevoskaupoille lähti...

Olimme seurustelleet lyhyen aikaa, kun Anssi tiedusteli minulta lahjatoiveita. En keksinyt mitään järkevää, joten tarjosin järjetöntä: haluan ponin.

Eräänä perjantai-iltana onnistuin myöhästymään treffeiltämme ja sillä aikaa Anssi oli ehtinyt ponikaupoille. Silloin sain Ponin.

Poni oli alunperin ammatiltaan avaimenperä, mutta työskentelee nykyisin seuraponina.

Poni on ollut monessa mukana. Olen neulonut sille loimen ja se on matkustanut kanssamme kaikilla reissuilla. Pääsiäissaarella se on osallistunut taskussani myös ratsastusretkelle. Ja käynyt rippikoulun.

Viime jouluna Anssi suuntasi taas hevoskauppaan. Jouluaattona hevosenmuotoisesta paketista kuoriutui Clydesdale-tamma, joka minun oli määrä viedä työpöydälleni. Totesimme kuitenkin, että laumaeläin tarvitsee seuraa. Anssillä olikin jo mielessä sille sopiva seuralainen.

Hör-hör!

Nimittäin Falabella. Vertailukohtien puuttuessa Anssi kuitenkin erehtyi ostamaan shetlanninponivarsan. Vaikka Clydesdale toimi oikein kelvollisena keinooemona, Anssi kiikutti seuraavalta kauppareissulta kotiin shetlanninponitamman. Ettei varsan tarvitse ikävissään emäänsä huudella.

Äiti tuli kotiin!

Tammaa ja maitovarsaa ei tietenkään voinut viedä vielä työpaikalle. Clydesdale ei edelleenkään voinut lähteä töihin yksin. Pian tammalaumamme kasvoi Falabellalla.

Kokoero ei ole este ystävyydelle.

Mutta nyt Clydesdalella on varsakuume ja Pinke tykkää leikkiä nimenomaan Falabellalla. Seuraava sanonta tuntuu pitävän koko ajan enemmän paikkaansa: Horses are like potato chips- you cannot have just one...

Vikkelä shettivarsa karkasi tällä kertaa kuvasta.

http://www.schleich-s.com/toys/horses/