Yrteistä apua hengitysteiden hoitoon?
Piti kirjoittaa tämän päivän estetreeneistä, mutta Tintin keväthengenahdistus tuli etuajassa. Nyt siis vain totutellaan kevään tuloon ja annetaan hevosen selvittää keuhkonsa. Yskää sillä ei ole. Sen hengitys muuttuu pinnalliseksi eikä se palaudu samalla tavalla kuin yleensä.
Vaiva ei enää säikäytä minua yhtä kovin kuin vuosia sitten. Silloin soitin paniikissa Tintin silloiselle omistajalle vain saadakseni kuulla, että vaiva on jokakeväinen. Samalla tavalla Tintin ratsastajaystävä otti minuun yhteyttä eilen.
Tällä viikolla Etelä-Suomessa on ollut keväisen lämmintä. Koivun siitepöly aiheuttaa kuulemma jo oireita joillekin. Lumet sulavat, tiet paljastuvat ja Tintti on vetämätön. Kuumetta ei ole. Aiempina vuosina lepo on auttanut, joten mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, viikon päästä Tintti on taas entisellään.
Netistä löytyy valtavia määriä erilaisia sivustoja, joilla tätä ilman kosteuteen, saasteisiin ja allergeeneihin liittyvää hevosten hengitystievaivaa pohditaan. Itsekin olen jossain määrin yrttihoidon kannalla, mutta tällä kertaa saatan ottaa yhteyttä eläinlääkäriin jo siksikin, että Cushingin taudin verikokeista on pian vuosi aikaa. Ne pitäisi joka tapauksessa uusia. Akupunktiota Tintti sai syksyllä ja sen aloitettaneen pian uudelleen.
Moni hevonen on saanut yrteistä apua vaivoihin, joita eläinlääketiede ei ole pystynyt selittämään saati parantamaan. Olen valmis ajattelemaan, että diagnoosilla ei ole väliä, jos joku konsti vain toimii ja oireet lieventyvät. Ajattelinkin tiedustella, onko teissä lukijoissa sellaisia, joilla on kokemuksia vastaavien vaivojen hoidosta? Voisin kuvitella, että joukkoonne mahtuu ainakin muutama kokemuksilla varustettu yrttihoitaja.
Jos et halua rekisteröityä lukijaksi ja kommentoida julkisesti tässä alla, olisin kiitollinen sähköpostista. Sitä voi laittaa osoitteeseen ruuhkavuosiratsastaja (at) gmail.com
Luettavaksi:
Hevoset ja Ratsastus 2/2012
http://hevonen.nettisivu.org/hevosen-yska-puhkuri/
**********
P.S. Viime aikainen kävijäliikenne tällä sivustolla on ollut noin 150-200 vierailua päivässä. Useampana päivänä se on pompannut vieläkin suuremmaksi, kertaalleen jopa 800 vierailuun. Olen äärimmäisen mielissäni kaikista suosituksista ja linkityksistä, joiden kautta yhä uudet lukijat ovat löytäneen tiensä tänne. On mukava tietää, että lukijoita on muuallakin kuin perheen sisällä...
Koska kaikki lukijat eivät siis enää ole lähipiiriäni, uteliaisuuteni on alkanut kasvaa sietämättömiin mittasuhteisiin. Uteliaisuuttani tyydyttämään järjestin blogin oikeaan yläkulmaan pikakyselyn, joka vaihtunee viikoittain. Toivottavasti ehdit vastata siihen kertaalleen, olit sitten naamatuttu tai blogituttu. Vastatakseen ei tarvitse rekisteröityä.

Täällä madjaarien mailla kaverin hepalla (6 - 7 v täykkäri-ruuna) on tätä samaa vaivaa myös keväisin, on vetämätön, ja myös yskii ja pöhisee. Hän on käyttänyt yrttejä, joskus kuulemma kamomilla vei köhimisen menneessään todella nopeasti, ja pari päivää sitten hänellä oli yrttipussukoita mukana. Voin kysyä mitä tänä vuonna laitettiin, en nyt tarkkaan muista... Myös Equiminilla on nestemäinen yrttisekoite, joka on kuulemma auttanut. Erittäin hyvän tuoksuinen ihmisenkin nenään, tuoksui voimakkaasti mintulta. Ja tietysti jos heinä on nyt kovin pölyävää, niin kastele heinät hyvin.
VastaaPoistaSe Equiminsin tuote on tämä: http://www.equimins-online.com/all-products/5-equimins-air-way-liquid-herbal-tincture.html
PoistaEi kyllä minttua mainita, mutta mukavan ja raikkaan tuoksuinen silti :) Kaveri on pahimpaan oireiluun käyttänyt ruunalle tupla-annostusta.
Erään hevosille yrttejä valmistavan hengitysteitä avaavissa seoksissa mainitaan mm. anis, hurtanminttu (?), leskenlehti, meirami ja timjami. Muut ainekset kuulostivat tosi vierailta, mutta siellä siis ainakin jotain minttua. Tosin ei kai voi sanoa, että minttu kuin minttu. Esimerkiksi karjalanpiirakka ja karjalanpaisti ovat aika eri ruokia, karjalaa toki molemmat. ;-)
PoistaUusin Hevoset & Ratsastus taas ei suhtaudu leskenlehteen kovinkaan suosiollisesti, vaikka se yskänlääkkeissä onkin ollut yleinen, vaan leskenlehdellä mainitaan olevan maksaa tuohoava vaikutus. Jopa niin, että kun oireet viimein ilmaantuvat, mitään ei ole enää tehtävissä.
En tiedä, mutta itselle tulee tästä väkisin mieleen, että onhan tuo viinakin maksalle vaarallista, mutta pienissä määrin se ei kenenkään maksaa tuhoa vaan on jopa terveellistä... Hmm. Mutta varmasti kaikki kannattaa ottaa huomioon.
Mitään kovin voimakkaita oireita omalla ei ole ollut, mutta keväiseen (ja syksyiseen) ponin tukkoisuuteen ja räkäisyyteen olen syöttänyt valkosipulia ja Marstallin Sinfonieta, ja molempien olen kokenut auttavan. Sinfonien nimeen vannoo moni tuttuni.
VastaaPoistaBrooke kröhii aina ilman lämpötilan ja kosteuden muuttuessa rajusti; syksyllä ensimmäisten pakkasten tullen ja keväällä lämpimien ilmojen tullen muutamia kertoja ratsastuksen aikana. Toistaiseksi en ole antanut sille tähän mitään vaan se on mennyt aina ohi niin, etten sitä sitten muistakaan ennen kuin seuraavan kerran taas puolen vuoden päästä köhäisee. Mutta ystäväni syötti hevoselleen jotain "hevosten yskänlääkettä" ja se kyllä auttoi.
VastaaPoistaTuo Equimin kuulostaa hyvältä!
Muistin vihdoin kysyä, mitä täkäläinen tuttuni antoi täykkärilleen hengitysoireisiin, tuon Equiminin lisäksi. Ne olivat timjamia ja salviaa - ja hevosen oireet ovat häipyneet nyt lähes olemattomiin!
VastaaPoistaOlenkin unohtanut kertoa, että syötin lopulta Tintille hevosten hengitysteiden puhdistamiseen tarkoitetun kuukauden mittaisen yrttikuurin. Sen takia tai siitä huolimatta sen hengittäminen oli tänä keväänä aiempaa helpompaa, vaikka kaikkialla toitotettiin poikkeuksellisen huonon ilmanlaadun puolesta.
VastaaPoista