keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Puhutaan alapääjuttuja

Talliyhteisömme Facebook- seinällä virisi eilen vilkas keskustelu fyysisistä tuhoista, joita ratsastus aiheuttaa vyötärön alapuolelle. Tämä laji kun ei useinkaan aiheuta mielihyvän tunteita alapäähän muualla, kuin lajille vihkiytymättömien fantasioissa.

Jostain syystä tästä ei puhuta. Puolihuolimattomat heitot kuitenkin antavat ymmärtää karun totuuden. Toisilta hankautuvat istuinluut, toisilta nivuset, toisilta alapään muu alue. Ratsastuksen hankaavat vaikutukset voivat vallan hyvin olla sitä luokkaa, että avioelämä kärsii.  Kaikki on mahdollista.

Tabuko? Kyllä, ja mikäs ihme se on! Ihmiset saa vaikenemaan häpeä siitä, että muut ihmettelevät, miten hankautuminen voi olla mahdollista. Kuka nyt haluaisi tunteen, että on ainoa ihminen maailmassa, jolle käy näin. Siis alapäästään epänormaali!

Kyse ei siis ole vääränlaisesta istunnasta eli siitä, että ratsastaja jotenkin roikkuisi haarojensa päällä, mitä joku saattaa ensimmäisenä ajatella. Hankaumat voivat johtua esimerkiksi väärän mallisesta satulasta, alushousuista, ratsastushousuista tai näistä kaikista. Ja toki myös siitä vääränlaisesta istunnasta. Mutta hankaumat voivat olla myös indikaatio juurikin oikeasta istunnasta. Tämä nyt vain on tällaista.

Vinkkejä on yhtä paljon kuin on ratsastajia. Facebook- keskustelussa esilletulleita tulee tässä.

- Compeed-puikko ennaltaehkäisyyn
- Kahdet puuvillaiset alushousut päällekkäin
- Paljon talkkia ennen ratsastusta TAI
- Paljon rasvaa ennen ratsastusta
- Saumattomat alushousut
- Compeed -laastareita takapuolen alueelle, jos iho hankautuu auki
- Ehdottomasti sopivan kokoiset ratsastushousut
- Sloggin perusalushousut
- Sloggin Hipsterit
- Ratsastukseen tarkoitetut pehmustetut alushousut, joita saa erikoisliikkeistä.
- Pehmustetut pyöräilyhousut ratsastushousujen alle
- Ei liian suuria ratsastushousuja/alushousuja
- Satulaan kiinnitettävä geelipehmuste tai vastaava

Avaan keskustelun tähän alle siten, että kuka tahansa voi nyt halutessaan laittaa oman kokemuksensa ja vinkkinsä nimettömänä. Kommentit menevät tällä kertaa kaikilta tarkastuksen kautta, joten älä ihmettele, jos vastauksesi näkyy vasta tovin kuluttua.

31 kommenttia:

  1. Kiitos kun tuot kipeän aiheen esille. Kaikki vinkit ovat tervetulleita! Itselläni ongelmaa pahentaa vielä kahden synnytyksen jälkeen alkanut virtsankarkailu (joka on noloa potenssiin miljoona) eli ratsastaessa on pakko olla aina tenat käytössä. Ja ne ei ainakaan helpota hankaamista... :(

    Onko muilla ollut samaa ongelmaa ja meneekö se ohi? Kuopus on nyt 2,5v ja ratsastanut olen nyt 2 vuotta pari kertaa viikossa. Oliskohan tämä jo lääkäriasia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskausaikana minulle sanottiin, että lantionpohjalihakset on syytä jumpata kuntoon synnytyksen jälkeen ennen kuin lähtee harrastamaan mitään hölskyttävää, kuten juoksemista tai ratsastamista. Ja nimenomaan juuri pidätyskyvyn takia.

      Poista
  2. Vinkkejä todella kaivataan täälläkin!

    Varsinkin intensiivisten valmennustuntien jälkeen ekat vessareissut ja suihku on ihan yhtä tus-kaa! Pikkuhousunsuojat tai muut siteet siihen aikaan kuusta on ihan vihoviimeinen juttu ja niiden kuvio on kyllä löydettävissä just sieltä itestään..

    Muutamien vereslihakokemusten jälkeen kyllä osaa arvostaa erinomaisesti istuvia ratsastushousuja..

    Valmentaja on vinkannut noista satulan geelipehmusteista, onko kenelläkään niistä kokemuksia? :)

    VastaaPoista
  3. Mulla hierty joskus muutamia vuosia sitten reisien sisäpuolet ihan verille kun ratsastin kapealla ja "luisella" hevosella ilman satulaa ja sen jälkeen en ole ratsastanut paljoa ilman satulaa, tosin nykyään en ratsasta enää ollenkaan kun lopetin. Muutama vuosi sitten viimeisellä leirilläni tosin oli leikkitunti ilman satulaa ja sain pari ikävän näköistä ja tuntuista viiltoa sinne itseensä, en tiedä miten ja miksi, mutta en tosiaan kyennyt ratsastamaan tuntia loppuun, kun sattui niin paljon.

    Syystä ei ole mitään hajua eikä siitäkään, mikä siihen auttaisi, mutta satulan kanssa ei ollut ikinä mitään vastaavaa.

    VastaaPoista
  4. Piti vielä lisätä, että ikää on 19v ja oli "tapahtumahetkinä" 14-16v joten ikä ei tätä ongelmaa tuo, eikä synnytykset, vaan joillain tulee ongelmaa muutenkin. Olen myös normaalipainoinen ja minulla oli kummassakin tapauksessa suht paksua ainesta olevat ratsastushousut, ei kuitenkaan nahkapaikkaiset.

    Yhdelläkään tallikaverillani ei ole ollut ongelmia ratsastaa ilman satulaa vaan ovat nauttineet siitä, kun minä olen purrut hammasta kun sattuu niin.

    VastaaPoista
  5. Mulla hiertyy lähinnä nivuset, alushousujen saumojen kohdalta. Mietin puolitosissani joskus aikoinaan että enhän minä voi koskaan ostaa omaa hevosta kun jo se silloinen kaksi kertaa viikossa ratsastaminen oli aika maksimi hiertymien paranemisen suhteen.

    Omaan ongelmaan löytyi onneksi niinkin helppo ratkaisu kuin venyttely. Kun lonkat on venytelty kunnolla auki niin ei hierrä, ei mistään. Ja jätäpä kerran ihan kokonaan venyttelemättä niin saa irvistellä suihkussa illalla. Mutta ihan oikeasti sitä mukaa kun istunta on parantunut ja muuttunut rennommaksi ja joustavammaksi (mitä venyttely siis varmasti edesauttaa) niin ongelmat on vähentyneet huomattavasti. Ja valmennusviikonlopun jälkimmäisenäkin päivänä pystyy keskittymään ratsastukseen vaikka eka päivä on menty ilman jalustimia!

    Ja onhan tämä varusteurheiluakin, istuvat ja oikeasti sopivat ratsastushousut on ihan ehdoton juttu, samoin istuvat mutta leikkaukseltaan nivusten kohdalta riittävän väljät alushousut. Lahkeellisiakin joskus kokeilin mutta ne rullautuivat nivusiin ja hiersivät vaan kahta kauheammin.

    VastaaPoista
  6. Jee, olen lukenut koko blogisi ja harmitellut kun ei ole voinut kommentoida :) Eli haluan vain kertoa että todella hauskaa ja mielenkiintoista tekstiä! Mielenkiinnolla aina odottelen mitä seuraavaksi tuleekaan. Inspiroivaa jopa. Keep up the good work!

    Minulla loppui pahimmat hiertymiset kun pitkän aikaa ratsastin yhtä hevosta joka oli lähes pelkästään käyntikuurilla, satulalla ja ilman satulaa pitkiä maastolenkkejä. Siinä parani nimittäin istunta -> ei ole vaivaa enää näkynyt. Tietenkin sitten kuukautisten aikaan on välillä hankalampaa, mutta kuukuppi senkin asian korjaisi.
    Ja hei, kevyttä istuntaa vain niin lihakset kasvaa ja ainakaan sitten ihan haaroväli ei ole satulassa hiertymässä! Kyllä sitä penskanakin jaksettiin koko tunti mennä vain kevyessä istunnassa.. Heheh :D Hyvää ja vaihtelevaa treeniä, kokeilkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Olen muutellut asetuksia nyt hieman, joten kommentoinnin pitäisi jatkossa onnistua muiltakin kuin blogin virallisilta lukijoilta. Tässä rajaamisessa on tietysti puolensa, mutta kun tykkäisin käydä keskustelua nimien - tai edes vakiintuneiden nimimerkkien kanssa.

      Poista
  7. Hei! Tässä taas uusavutonta autetaan: ei mulla oo käyny mielessäkään mitkään compeed -puikot, se menee ehdottomasti testaukseen! Olen vasta aloittelija, mutta istunta on sen verran kehittynyt että nykyään vereslihalle menee vain kahden hevosen satuloiden kanssa.:P Ja mulla ei tule ikinä mitään muita vaurioita kuin vain ihan keskelle haaroväliin. Vaihtaisin mielellään johonkin muihin ongelmiin.;)

    VastaaPoista
  8. Sininen Bepanthen - siis sellainen melko ohut emulsio - parantaa esimerkiksi vaippa-alueen ihottumat ja ryyhelmät paljon nopeammin kuin muu. Sitä kannattaa kokeilla jälkihoitoon aikuistenkin.

    Itselleni paras alushousuostos oli Lidlin alennuslaarista vitosella löydetyt puuterinväriset saumattomat alushousut. Ja tämän tunnustaessani olen edelleen sitä mieltä, ettei alusvaateostoksissa voi vajota alemmas kuin Lidl ja puuterinväri. ;-)

    MIelenkiintoista ja tarpeellisinta olisi varmasti kuulla ammattiratsastajien mielipiteitä. Jos ratsastaa 10 hevosta päivässä, ei varmasti voi koko ajan keventää tai maastoilla.

    VastaaPoista
  9. Minulla on myynnissä Equetechin ratsastajalle suunniteltuja alusvaatteita. Mallistossa on erilaisia topattuja alushousuja, ja olen kyllä näistä tykännyt itse ihan eniten. Itseäni arveluttaa laittaa intiimialueille kemikaaleja, joten en ole kokeillut noita voiteita ja "rakkulalaastareita".
    Noissa alkkareissa ei ole saumoja, ja niissä on erilaisia toppauksia. Kauheimmat ja parhaimmat ovat ehkä sellaiset joissa on kokonaan topattu peffa- ja etuosa. Jalkaan laittaessa tuntuu kuin laittaisi vaippahousuja jalkaan, mutta esim pitkillä maastoretkillä nämä ovat ihan ehdottomat.
    Tosi tärkeää on myös, etteivät alushousut ja ratsastushousut ole liian löysiä, jolloin ne hankautuvat rullalle ja poimuihin. (toivottavasti tämä ei ole liian mainosmainen teksti, se ei ollut tarkoitus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut, vinkki varmasti on hyvä kaikille jotka tällaisia housuja ovat etsineet.

      Poista
  10. Venyttely auttaa, huomattu on! :)

    Itse hankin lisäksi viime vuonna Saksan reissulta ratsastustarvikeliikkeestä saumattomat stringit (käytän vain stringejä), joita en valitettavasti ole Suomessa nähnyt. Ne ovat pelastaneet tämän harrastuksen! Melkein samaa ajavat muut saumattomat, mutta jotenkin nuo stringit istuu mulle parhaiten. Voi sitä itkun määrää, jos on vahingossa laittanut ratsastuspäivänä väärät pikkarit :(

    Toki myös omalla hepalla on minun takapuolelle sopiva satula, joten pahimmat ongelmat ovat jääneet ratsastuskouluaikoihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stringit eivät varmaankaan tule monelle ensimmäisenä mieleen ratsastukseen sopivina alushousuina, jos niihin ei ole tottunut. Mutta tosiaan, tuu kangasmäärä nivusissa on ainakin niiden kohdalla mihimissä.

      Olisikohan noihin merkkiä olemassa, jotta kiinnostuneet voisivat niiden ostopaikkoja paikantaa?

      Poista
    2. Jouduin hiukan googlailemaan ja miettimään mikä se paikka olikaan... Jos en nyt ihan hakoteillä ole, niin se kauppa taisi olla Krämer ja sieltähän löytyi webkauppakin! Nämä näyttävät tutuilta :)
      http://www.kraemer-pferdesport.de/Equisous-Microfaser-String.htm?websale7=kraemer-pferdesport&pi=860043&ci=247363

      Poista
    3. Tämä sama firma muuten on se, joka myy raskausratsastushousuja. Sellaisiapa ei Suomen kaupoista löydä.

      http://www.kraemer-pferdesport.de/Schwangerschafts-Reithose,-PregnaBreeches.htm?websale7=kraemer-pferdesport&pi=8004&ci=247344

      Poista
    4. Tein sitten sen virheen, että menin katsomaan tarkemmin tuota verkkokauppaa.... Tais tulla kallis keskustelu tästä ;)

      Poista
  11. Niinä aikoina kun useamman hevosen ratsastin päivässä - erilaisilla uusilla ja vanhoilla satuloilla - ni kyllä oli tuskaa istua painavasti ja just mennä suihkuun tai yrittää jotain parisuhde-elämää illalla! :D
    Maastolenkeille pistin pehmusteen satulan päälle mut ei oikeen koulua voi mennä niillä kunnolla kun ei pysty silloin niin tiiviisti istua..

    Hei Triumphilla ja Casallilla on hyviä saumattomia alkkareita jotka ei hinkkaa, reilu pari kybää/pari.
    Sit mun mies on pyöräilijä ja oon sovittanu niitä niiden topattuja housuja päälle, ni on aikamoiset ne toppaukset, en oo viittiny ees kokeilla ratsastaessa..
    Nyt forse-fairilla kävin pöyräilyosastolla ni siel on kyl pienempiäkin "vaippoja" pyöräilyhousuihin, et ehkä joutuu kokeilee neki jossain vaiheessa. Hintaa oli tosin taas sen 30-40e.

    Mahtavaa saada tietää että muillakin on samoja ongelmia, oon luullu että oon ihan yksin ongelmani kanssa! Kaikki joille oon viittiny valittaa et ei ees käveleen kunnolla pysty, ni on ollu ihan et ei oo ikinä kyllä tollasesta ongelmasta kuullukkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo satula-asia on varmaan kallein investointi tehdä. Luulen, että sellaiset jotka ovat vihdoin viimein löytäneet hevosensa selkäänt äydellisesti sopivan satulan, eivät edes uskalla toivoa satulaa, joka vielä olisi omallekin takalistolle täydellinen...

      Jossain oli vasta juttu, jonka mukaan suomalaiset istuvat vähän liian pienissä satuloissa. Onko siinä syy hankaumiin?

      Poista
  12. Hyvä aihe, itsellänikin myös toisinaan vaivaa haavaumista. Olen huomannut tätä ratsastustunneilla käydessäni -erilaisia hevosia ja satuloita - mutta omalla hevosella mennessä ei ole ollut vaivaa. Äänestäisin syyksi tuota huonoa satulaa, joka ohjaa istumaan jotenkin pyrstö pystyssä ;) Pelkkä satulan koko ei ratkaise, koska juuri ostin hevoselleni 16" satulan, joka on todella mukava! Alkkarin saumat on myös yksi, mutta olen jo vuosia ratsastanut pikkuhousun suojan kanssa, joka hiukan pehmentää. Erityisesti synnytyksen jälkeen on ollut must.

    VastaaPoista
  13. Ja minä kun kuvittelin kirjoittavani rohkeasta aiheesta kun kirjoitin analyysin hevoseni ulostamisesta ;) Ei vaan, tämä on TODELLA vähän puhuttu aihe. Luojalle kiitos, kun oma hevoseni on selän malliltaan sellainen, että siellä on kohtalaisen mukavaa olla ilmankin satulaa, mutta taannoin menin teräväsäkäisemmällä ilman satulaa, ja sattui niin saakelisti JUST SINNE. Kun viime kesänä aloitin valmentajani kanssa, menimme paljon ilman satulaa (tosin laitettiin juoksutusvyön alle useampi satulahuopa päällekkäin), ja silti persvako oli pari kertaa niin vereslihalla, että hyvä, että pystyi kirkumatta menemään suihkun alle :(

    Vinkkini:

    -jos ei ole erikoisalkkareita tai saumattomia, niin mummoalkkarit nurinpäin on hyvä vaihtoehto, siis että saumat tulee ulkopuolelle. Etenkin pitkille maastoille teen itse näin, en ole (vielä) tullut hankkineeksi mitään erikoisempia alkkareita. Sloggin hipster-mallin nimeen vannon minäkin.

    - ilman satulaa mennessä vaikka kolme satulahuopaa juoksutusvyön alle.

    - jos teettää hevoselle mittatilaussatulan, saa samalla myös omille mitoille sopivan satulan. Täällä Unkarissa tällainen käsityö on halpaa (Suomeen verrattuna), mutta kyllä omalle takalistolle ja muillekin mitoille sopiva satula on aivan luksusta.

    - jos on tamponi-päivä, rasvaa se naru vaseliinilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen muutenv aihtamaan tamponit ja siteen kuukuppiin. Tuossa viereisessä palkissa on linkki, jos on tuntemattomasta tuotteesta kysymys.

      Poista
  14. vanha juttu, mutta naisille noin yleisesti. Kuukautisten aikaan ei tartte lopettaa ratsastusta viikoksi tai jos ei lopeta ni kärsiä hankaumista. Kuukuppi pelasti minut ja menkkojen aikaiset hiertymät on taaksejäänyttä elämää :)

    VastaaPoista
  15. Ääni täältäkin kuukupille! Enää en ymmärrä, että miksi olen vuosia taistellut siteiden kanssa... Hiertymät tuttu juttu myös. Onneksi viimeaikoina vähemmän. Satula vaikuttaa minulla ainakin todella paljon...

    VastaaPoista
  16. Jaa mulle on täytyny näiden 40 ratsastusvuoden aikana käydä niin, että persnahka on parkkiintunut:) olen täysin vapaa noista huolista

    VastaaPoista
  17. Olen pyöreänpuoleinen tätiratsastaja, eikä minulla ole ollut yllä mainittuja ongelmia ollenkaan. Olen nyt käynyt 3krt viikossa ratsastamassa peräkkäisinä päivinä, joten pehmikkeet omasta takaa taitavat olla tehokkaat ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin yksilökohtaisia. Ei se omista pehmusteista ole kiinni. Eihän ne omat pehmusteet estä mustelmiakaan. :)

      Poista
    2. Nää on niin yksilökohtaisia. Ei se omista pehmusteista ole kiinni. Eihän ne omat pehmusteet estä mustelmiakaan. :)

      Poista
  18. Musta ei nyt oo oikein apua vinkkien muodossa. Viime kesäkausi meni pitkälti tallille pyöräillessä 20 kilometriä suuntaansa. Meinasin nakata pyörästä satulan veks ja laittaa jonkun pehmeän mummoveivi-satulan tilalle. Harmi, kun oli puolison pyörä. Silloin tuli kokeiltua niitä pehmustettuja pöksyjä, mutta ei ne auttanut pyöräilyongelmaan. Etumuksen verenkierto tuntui loppuvan jossain vaiheessa pyörämatkaa ja tuli kyllä pohdittua miespyöräilijöitä, että kuinka heillä siittiöt enää liikkuu minnekään. :D No, onneksi ratsastamisen osalta oli niin pehmoinen satula, että ei hiertänyt. Tahvon mukana tullut satula sen sijaan hinkkasi kyllä pahemman kerran... No, nyt ei ole enää satulaa, hevosta, pyörää eikä puolisoakaan.

    VastaaPoista
  19. Hyvä aihe ja aina ajankohtainen, kiitos! Edellä mainittiin mummoalkkarit väärinpäin, ja aionkin kokeilla seuraavaan kerran kun ratsastan.
    Olen kokeillut kaikkia mahdollisia alkkareita ja viime syksynä ja kevääna meni takapuoli vereslihalle lukemattomia kertoja. Yhden kerran ratsastin ilman alushousuja- nivustaipeet pysyi ehjänä, mutta muuten ei ollut kauhean miellyttävää.
    Sen jälkeen olen käyttänyt "No VPL (visible panty line tai jotain sellaista..)" ja ne ovat materiaalista riippumatta olleet aika hyviä. Koko vaan pitää olla sopiva, ei missään nimessä liian pieni.
    Eikä ikinä enää pitsialkkareita!
    Mulla on geelialusta (Heather Moffat) ja se on toiminut hyvin.
    Myos vauvoille tarkoitettu peffa ja nivustaive voide auttaa, jos vaan muistaa laittaa ennen hevosen selkään kipuamista.
    Pikkuhousunsuojat ei auta, hikoillessa se siirtyy minulla.. ja sen saa sitten kiskoa takapuolen kautta ulos, ja mihin sen sitten tunkee jos hevosen selässä on...? :-)

    VastaaPoista
  20. Kiitos tästä ikuisesti ajankohtaisesta aiheesta (viiden vuoden takaa :D). Eilen alkoi syysratsastuskausi ja tulin tunnilta aivan jauhelihaksi hakkautuneena. Kyseisen hevosen satula oli jo edelliskerralla osoittautunut mulle huonoksi. Alkeisjatkoratsastajana pompin sen verran, että pimpsloora hakkautuu satulan korkeaan ja kapeaan etukaareen. Helvetti että sattui. Ei siis hankauma vaan ihan iskuvamma - tavara aivan turvoksissa ja verenvuotoa. Yritin ratsastuksenopettajallekin tunnilla mainita että emme nyt taida sopia tämän satulan kanssa yhteen, kun joku ravitehtävä ei ottanut onnistuakseen, saati laukannosto ravista. No opettaja kuittasi sen jotenkin että selityksiä selityksiä. Jäi se pännimään, kun todellakin sattui ja verenvuoto jatkui puoli vuorokautta tunnin jälkeen. Onko teillä kokemusta, miten ratsastuskoululle kannattaisi sanoa tällaisesta satulasta? Syyhän voi toki olla omassa istunnassa ja huonossa kehonhallinnassa, mutta kannattaisiko silti sanoa? (Ja kärsiä se silmätikuksi joutuminen - arkapyllyinen hienohelma valittaa...) Onneksi hevosia on monta ja tämä (hyvä hevonen kyllä) satula osuu kohdalle vain harvoin. Istun täällä leveässä haara-asennossa ja toivon että jauheliha paranee ensi viikkoon mennessä.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...