Äläkä saata meitä kiusaukseen

Nimi antaa kantajalleen sielun. Nimetöntä ei ole olemassa, nimettömällä ei ole arvoa. Jos olet nimetön, olet lakien tavoittamattomissa ja toisaalta lainsuojaton. Nimetön voi tehdä mitä vain. Nimettömälle voi tehdä mitä vain.

On ajan henki sanoa, ettei kiusaamisesta saa vaieta. Ja se on totta. Silti sellaista koulua tai yhteisöä ei ole, jossa kukaan ei koskaan kokisi tulevansa kiusatuksi. Joka sellaista väittää, valehtelee ja ummistaa silmänsä. Jos kiusaamiselta ummistetaan silmät, sille annetaan hyväksyntä. Se on vielä vaarallisempaa kuin sen tunnustaminen, että meillä on itse asiassa käsissämme ongelma, jolle pitäisi jaksaa tehdä jotain. Kun julmuudesta tulee arkipäivää, sillä ei ole tapana ainakaan laantua.

Ajattellaanpa ensin koululaitosta, siellähän sitä kiusaamista on. Tänään ilmestynyt Opettaja (12/12) pursuaa aihetta monesta näkökulmasta, sillä opettajat ovat kiusaamisesta puhuttaessa aina myrskyn silmässä.

Kuka eka nakuna? TINTTI!

Opettajissa on paljon kympin tyttöjä. Kympin tytöistä tulee usein yliopisto-opiskelijoita. Opiskeluaikainen Ylioppilaslehti tiesi kertoa, että yliopisto-opiskelijoissa on muita opiskelijoita enemmän koulukiusattuja. Opettajien, jos keiden pitäisi kai siis muuta väestöä herkemmin pystyä tunnistamaan ja torjumaan kiusaaminen. Miksi niin usein annetaan ymmärtää, että näin ei tapahdu?

Moni kiusattu nimittäin sanoo, että opettaja tai muut aikuiset eivät huomanneet kiusaamista. En voi olla ajattelematta, onko kyse samasta ilmiöstä, mikä oli havaittavissa Hevostalli.netin keskusteluissa, joissa käsiteltiin seksuaalista ahdistelua. Monet kommentoijat muistelivat vuosikymmenten takaista aikaa talleilla sanoen, että sellaistahan se on aina ollut, "deal with it". Se pistää miettimään, onko itse hyväksikäytetty aina osaavin ihminen puolustamaan toisia vastaavaan tilanteen edessä? Koska minä jouduin kärsimään, kärsikööt muutkin. Siperia opettaa. Hää-hä-hää! Toinen vaihtoehto tietenkin on, että he oikeasti ovat olleet niin julmasti kohdeltuja, etteivät halua nähdä asemaansa uhrina.

On selvää, että uutiskynnystä ei ylitä opettaja, joka kitki kiusaamisen vaan se, joka ei tehnyt sille mitään. Silti kaikkea ei pysty näkemään eikä huomaamaan. Jokainen koulunsa käynyt tietää, että joskus kiusaajat vain ovat todella ovelia ja julmia. AKT:n tilanne tällä hetkellä kertoo, että kyse ei ole vain nuorista, sillä kaikki nuoret kasvavat joskus isoiksi. Joissain asioissa ihmiset muuttuvat pelottavan vähän. Ja opettajat osaavat kiusata toisiaankin. Onko kyse siitä, että sovinnainen työ on kolikko, joka vaatii kääntöpuolensa?

Ja nyt mennään takaisin nimettömyyteen.

Vaikka kouluissa opetetaan netikettiä, internet mahdollistaa turhan usein rekisteröitymättömän ja nimettömän kommentoinnin. Silloin paskanheittoon uskaltaa lähteä sellainenkin, jonka sosiaalinen koodisto ei  arkielämässä ja kasvokkain anna myöten sille, että hän sanoisi kanssaihmisille ihan mitä tahansa. Netissä voi esiintyä voimansa tunnossa sekin, joka koulun välitunneilla hakeutuu mahdollisimman lähelle opettajaa tai esiintyy työpaikalla ilman omia mielipiteitä.  Sekä koulunpihan yksinäinen että työpaikan tapettiin naamioituva työtoveri saavat netissä huutelemalla helposti huomiota mielipiteilleen. Mitä rumemmin sanoo, sitä varmemmin saa huomiota. Miten ihanaa onkaan edes leikisti sanoa ja tehdä mitä vain!  Loppujen lopuksi on kysymys aika inhimillisestä tarpeesta: huomatkaa minut, älkää jättäkö minua yksin, kuunnelkaa minua. Minäkin olen täällä.

Hus, kauemmas!

Aikuisten pitäisi pystyä monessa asiassa näyttämään esimerkkiä. Valitettavasti Hevostalli.netissä on kaikilla vapaa pääsy myös senioreiden keskustelusivustolle. Keskustelut ovat sitä luokkaa, että toivoisin nuorten todellakin toteavan, että aikuiset eivät tajua mistään mitään. Aikuiset nimittäin kehtaavat nimettömänä vielä enemmän kuin nuoret. Se on hämmentävää.

Nuorten puolella kiertää satoja blogiketjuja, joihin on listattu erilaisia ja silti niin samanlaisia heppablogeja. Nuoret linkittävät, pyytävät arvostelua ja lukijoita omille blogeilleen. Palautteet ovat sekä negatiivisia että positiivisia. Muutamien kohdalla homma näyttää paisuneen suurempiin mittasuhteisiin ja heidän saamansa arvostelu netissä on todella rumaa. Näitä kutsutaan heppafeimeiksi, mikä on eräänlainen sisäpiiripuolijulkisuuden muoto. Ryöpytyksestä huolimatta nämä nuoret jaksavat jatkaa bloggaamista. Ei heidän olisi pakko.

Jostain syytä toiset tuntuvat ajattelevan, että jos joku kertoo tuntojaan julkisesti, häntä pitää siitä rangaista. Sitä saa mitä tilaa, totesi Itä-Suomen hovioikeuskin aikoinaan päättäessään, että liian lyhyeeseen hameeseen pukeutuneen saa raiskata. Vaikka jokainen älykäs ihminen ymmärtää, ettei se ole niin, ihmiset pystyvät perustelemaan itselleen oikeuden tehdä aivan käsittämättömiä asioita silloin, kun eivät usko joutuvansa siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Harva tekisi omalla nimellään sen, minkä tekee nimettömänä. Asioita tehdään, koska niistä ei jäädä kiinni.

On täysin oma valinta pitää blogia ja ladata nettiin ratsastusvideoita ja -kuvia. Miksi nämä nuoret eivät sitten lopeta kirjoittamista, jos heitä vastaan niin kovin hyökätään ilman mitään järkevää perustetta?

Ehkä siksi, että eniten kuraa päällensä saavat ovat yleensä myös niitä, joilla on netissä laajin tukijajoukko. Arkielämässä ja virtuaalielämässä kiusattuja erottaa se, että arjessa kiusatut jäävät usein kokonaan yksin.

Silti Hevostalli.netistä voisi tehdä nettisivuston, jonne olisi pakko rekisteröityä. Ei maailmassa ihan oikeasti tarvita mahdollisuutta laukoa julkisesti nimettömiä mielipiteitä. Kun ihmisellä on nimi, hänellä on sielu ja hän seisoo varmemmin sanojensa takana. Ja kun kaikilla muillakin on ja kaikki ymmärtävät joutuvansa vastaamaan teoistaan, silloin yleensä ollaan ihmisiksi.

********************
Jälkikirjoitus 24.3.2012.
Tämän kirjoitettuani sain sähköpostia, jossa kerrottiin keskustelusivustosta, jonne täytyy kirjautua kommentoidakseen. Se löytyy Konitorin sivuilta
http://keskustele.konitori.fi/index.php