Aikuisbalettia ja barokkimusiikkia

"Dancing Queen, Young and Sweet, Only Seventeen..."

Aikuisbaletti vaatii lihashuollon lisäämistä - myös hevosille. Tintin takajalat eivät nykyisin kerää nestettä kuten ennen, kun olen alkanut käyttää sillä pinteleitä hivutussuojien sijaan. Lämpö ja tuki tekee hyvää. Kintereitäkin olen alkanut hoitaa uudella intensiteetillä. Tintti selvästi nauttii jalkojen hieromisesta. Kukapa toisaalta ei.

Neljäs asento?

Nyt hankin sille tarrakiinnitteiset tallipintelit, koska ne yksinkertaisesti ovat helpommat ja nopeammat poistaa aamuisin. Niitä on toistaiseksi tarkoitus käyttää treenien jälkeisinä öinä. Ostoslistallani on myös BOTin kinnersuojat. 17-vuotias hevonen ei ole enää nuori, joten vertyminen ja palautuminen vaativat aikansa. Silti mikään suoja tai vimpstaaki ei koskaan korvaa kävelyttämistä. Eikä kävelyttämistä korvaa pelkkä tarhassa seisoskelu.

Omat vatsalihakset niin ikään kuiskailevat hoosiannaa eilisen tunnin jäljiltä, vaikka venyttelinkin. Minulla ei useinkaan ole erityisiä toiveita valmennusten sisältöjen suhteen, mutta tällä kertaa en olisi kehdannut ehdottaakaan muuta kuin rangaistuksia itselleni. Jos esittää vastalaukkaa kouluradalla, ei voi esittää toiveita. Tuhoaa jatkon.

Jos Tintiltä pyydetyt jutut toimivat, siirrymme seuraavaan tehtävään. Näin ollen eri tehtäviä voi yhdelle kerralle tulla useampiakin. Tällä kertaa teimme käynti- ja raviväistöjä, siirtymisiä askellajeista toiseen, pysähdyksiä eri askellajeista sekä siirtymisiä askellajin sisällä. Maneesikausi on nyt kestänyt sen verran, että ihan jo pelkästään seinältä pois pysytteleminen ja hevosen suorana ratsastaminen ilman seinää alkaa vaatia oman ajatustyönsä.

Yhtenä ideana oli lyhentää ravia askel askeleelta, kunnes se on melkein käyntiä, mutta silti siirtymättä koskaan käyntiin, vaan lähtien uudelleen eteen. Siinä on hevosellekin tekemistä. Ja molemmille tulee hiki.

Jostain syystä tällainen hevosen askeleen pituuden säätely on minulle hämmästyttävän luontevaa. Tykkään kyllä muutenkin ratsastaa ravitehtäviä. Kun saamme Tintin kanssa keskusteluyhteyden auki, se sujuu kuin tanssi. Tintin askel lyhenee askel askeleelta, kun jännitän keskivartaloani, ajatellen vatsalihaksia ja selkärankaa. Kun sitten vapautan keskivartaloni, Tintti lähtee eteen. Se on hurjan kivaa ja voisin oikeasti tehdä sitä loputtomiin. Se vain vaatii vielä paljon automatisoimista, jotta saan sen mukaan kisaradoille.

Tässä itse asiassa tarvitaan mielestäni samanlaista keskivartalontukea kuin oboensoitossa. Se taas on melko sama tuki, millä käskettiin ponnistaa lapsi ulos. Siihen taas tuli synnytyssalissa ohjeistus, että vähän kuin olisit isolla hädällä vessassa. Ja sen jokainen tekee tyylillään. Tässä pitää kuitenkin pitää jalat rentoina.

Olen myös ryhtynyt lyhennyksissä ja siirtymisissa puhaltamaan ilmaa ulos rennosti niin, että leuka roikkuu suhteellisen rentona, ja päästän suustani ravin tahdissa ilmaa ulos henkäisten "hoo-oo-oo". Kyse on siis vain ilmavirrasta. Tintti toimii sillä tosi kivasti. Tulee tasajalkapysähdyksiä ja pehmeitä siirtymisiä. Silloin minun ei tarvitse käyttää yhtään kättä, mille Tintti on tosi herkkä. Riittää, että säilytän pohkeen tuen. Mikä tietysti on hiton vaikea muistaa.

Toden totta, nykyisin tunnen enenevässä määrin soittavani oboeta hevosen selässä. Ratsastus on hyvin klassista touhua. Siihen ja musiikkiin pätee sama asia: mitä helpommalta se näyttää ja kuulostaa, sitä enemmän harjoittelutunteja on takana.

********************

Tässä muuten linkki oboekonserttoon, jota soitin musiikkiopistourani viimeimpänä esityksenä. Nykyisin tyydyn vain kuuntelemaan sitä, en edes yritä soittaa. Fysiikkani ei antaisi sille mitenkään myöten. Mutta on se vain näin soitettuna upea. Helpon kuuloista, jos sen osaa.
Alessandro Marcello: Oboe concerto in d- minor