Liikuntahaaste
Enää vain viisi astetta pakkasta, ja minäkin maltoin taas lähteä lenkille.
Marraskuun jälkeen koko syksyn alkanut juoksuharrastukseni alkoi hiipua, kun tunsin itseni koko ajan puoliflunssaiseksi. Puoliflunssa alkoi oikeastaan hellittää vasta kun lopetin painontarkkailun. Joulukuussa kävin lenkillä vain pari kertaa, tammikuussa ainoastaan Joensuun-viikolla. Silloin pakkasta oli -15.
Pakkaseen tottuu. Kun totuttaa itsensä juoksemaan pakkasessa, huomaa, että pakkanen on usein vain tekosyy. Tällä tavalla saa myös hiukan suhteellisuudentajua sen miettimiseen, kuinka kova pakkanen nyt sitten onkaan hevoselle haitallista. Ja hevosella kuitenkin on paljon pidempi matka lämmittää kylmää ilmaa matkalla keuhkoihin kuin ihmisellä.
Vihasin juoksemista aina, joten tämä harrastusinnostus tuli puun takaa. 32 vuotta kävellen taisi alkaa kyllästyttää. Ratsastuksen kannalta en osaa sanoa, paljonko juoksemisesta on hyötyä, mutta mitään haittaa siitä ei ainakaan ole ollut. Kunnon kohenemisen myötä alkoivat tietyt ratsastusongelmatkin ratketa. Jaksoin nimittäin keskittyä niiden ratkaisemiseen.
Olen määritellyt tästä eteenpäin pakkasrajakseni -15 astetta. Lenkkejä juoksen sen mukaan, paljonko viikossa ratsastan: neljä ratsastuskertaa edellyttää ainakin yhtä lenkkiä, kolme kahta. Tyypillisimmän juoksemani lenkin juoksuosuus kestää noin 25 minuuttia. Se ei ole pitkä aika, vaikka se syyskuussa tuntui siltä. Painoa en aio enää pudottaa, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu. Sitä paitsi 68% on luku, mihin aion kouluradallakin tähdätä, ja se on siis tämänhetkinen painoni.
Päätin joskus vaatia itseltäni tasaista tahtia, juoksin sitten ylämäkeä tai alamäkeä. Kun tänäänkin jätin lenkin viimeiseksi pitkän ylämäen, en voinut olla ajattelematta, että minua ei kyllä ole samalla tavalla luotu liikkumaan kuin hevosta: en nimittäin olisi missään nimessä voinut kiihdyttää ylämäkeen ihan tuosta noin vain!
Aloitin syyskuussa juoksemisen niin, että kotoa lähtiessäni asensin kännykän torkkuherättimen hälyttämään viiden minuutin välein. Se auttoi minua toimimaan seuraavasti:
5 minuuttia reipasta kävelyä
5 minuuttia juoksua
5 minuuttia kävelyä
5 minuuttia juoksua
5 minuuttia palauttavaa kävelyä
yht. siis 25 minuuttia ja suoraan kotiovelta
Pikku hiljaa pidensin juoksuaikoja sitä mukaa, miltä kulloinkin tuntui. Marraskuussa pystyin juoksemaan tunnin ajan. Ilmojen kylmetessä aloin pidentää alku- ja loppukävelyosuuksia aivan kuten teen Tintinkin kanssa.
Pyrin joka lenkillä pakottamaan itseni hetkeksi mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta en aja itseäni koskaan piippuun. Kiihdytän vaikka vain lyhtypylväiden välejä. Joinain päivinä juoksu ei kulje, ja silloin armahdan itseni. Lopetan, kun on vielä mukavaa. Kohtelen itseäni kuin hevostani, jotta lähden seuraavallakin kerralla hyvällä mielellä liikkeelle.
Pyrin joka lenkillä pakottamaan itseni hetkeksi mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta en aja itseäni koskaan piippuun. Kiihdytän vaikka vain lyhtypylväiden välejä. Joinain päivinä juoksu ei kulje, ja silloin armahdan itseni. Lopetan, kun on vielä mukavaa. Kohtelen itseäni kuin hevostani, jotta lähden seuraavallakin kerralla hyvällä mielellä liikkeelle.
Siihen haastan teidät kaikki muutkin! Ilmoita alle, otatko haasteen vastaan.
Voisin alottaa kerran viikossa tahdilla :) Katotaa jaksanko mut voisin ottaa haasteen vastaan ;)
VastaaPoistaHaaste otettu vastaan, tosin yli 5 asteen pakkasissa tyydyn juoksumattoon.
VastaaPoistaHyvähyvä!
PoistaHaaste otettu vastaan! Tosin en ole ihan varma, lupaanko juosta, mutta lupaan harrastaa muutakin liikuntaa kuin ratsastusta ainakin kolme kertaa viikossa. Kelpaako?
VastaaPoistaKelpaa. :)
PoistaMinä olen aktivoitunut sadannen kerran ja käyn 3-5 kertaa hikijumpassa / salilla ratsastuksen lisäksi. Tätä kestänyt nyt jo pari kuukautta. Kelpaanko haasteeseen mukaan? Lenkille menen vasta, kun lumet sulaneet ja kaduilla pysyy pystyssä. Mutta silloin maistuu 5km lenkit juosten!
VastaaPoistaSinähän olet jo ihan pro etkä ihan juoksuharrastuksen tyhjästäaloittaja... Mutta hyvähyvä! Mukaan vaan!
PoistaHaaste otettu vastaan, mutta juoksemista joudun pakkasella varmaankin rajoittamaan rasitusastman kanssa eläessäni, pakkanen oikeasti salpaa hengen. Nyt oloa hankaloittaa jo hevoselta irtoava karvakin, joten lupaan ratsastaa 5-6 x viikossa ja tehdä kaksi kävely/juoksulenkkiä kunhan pakkanen on alle -10.. Ja tavoite voisi todellakin olla sama, saada paino alle kouluradan prosenttien :)
VastaaPoistaGo girl!
PoistaVoi Anni, minkä teit, eihän tähän kehtaa olla osallistumatta ;) Semmoista kuitenkin urkkisin, että onko sulla erikseen talvijuoksutossut? Jotenkin noissa kesätossuissa lähteminen kylmää jo ajatuksenakin.
VastaaPoistaJuoksen kyllä ihan niillä samoilla. Minulla on niissä urheilusukan lisäksi yksi ylimääräinen sukka, viimeeksi se oli villasukka. Pidän yleisesti ottaen lenkkareita aika lämpiminä kenkinä. Jos sinne ei jää yhtään ilmatilaa, niissä kuitenkin tulee kylmä --ihan niin kuin kaikissa kengissä ja vaatteissa. Siksi minun mielestäni sukkia ja vaatekerroksia pitää olla maltillisesti.
PoistaMinulla on ylävartalon suojana muuten aika sama varustus kuin ratsastaessa, eli urheilukerrastopaita ja fleece, ja siinä vielä päällä sellainen tekninen paita, jossa on heijastimet. Alakropan suojana on urheilukerrasto, aika ohuet juoksutrikoot ja maanantaina laitoin siihen päälle vielä tuulipuvun housut.
Kun on lähtiessä vähän viileä, ei tule juostessa liian hiki. :)
Kuulostaa jotenkin vähältä vaatemäärältä, mutta niinhän se ohje kai menee, että juoksuun pitäisi pukeutua kuin olisi 10 astetta lämpimämpi.
PoistaItselläni on aina juoksuinto hiipunut viimeistään ensimmäisiin lumiin, kun on tuntunut kylmältä ja/tai vaivalloiselta. Tosin viime kesä oli aika vaisu esitys kokonaisuudessaankin. Ehkä huomenna kaivan tossut naftaliinista :)
Kokeilemalla löytyy itselle paras vaatemäärä. Aikamoisia eroja meissä varmasti on, kun toiset eivät palele sitten millään ja toiset heti kun on vain +15.
PoistaJuuri äsken tuo hienoksi satanut lumi teki kyllä juoksemisen sen verran raskaaksi, että melkoisella raivolla ja päättäväisyydellä tuli lenkki tehtyä. Vaikka sitä ei silmämääräisesti ollut todellakaan paljon!
Tuota hangessa juoksemista on hyvä kokeilla siksikin, että on jotain hajua siitä, miten paljon raskaammaksi vähäinenkin lumi tekee juoksemisen --hevosillekin!