sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Esteratsastusta for Dummies

Olen ratsastusta treenilajina tuntemattomien kanssa törmännyt useamman kerran kysymykseen siitä, mitä estetreeneissä tehdään. Yleisin kuvitelma on, että hevosen eteen laitetaan mahdollisimman korkeita esteitä ja katsotaan, meneekö se niistä yli.

Treeneissä kuitenkin keskitytään ratsastamaan pääsääntöisesti esteiden välejä sekä hiomaan hyppytekniikkaa ja esteelle lähestymisiä. Esteen korkeudella ei loppujen lopuksi ole tässä kovin suurta väliä. Valmentajani Muusa Siljama laittaa meidät tekemään melko paljon kiemuraratoja. Laukanvaihtojen on pysyttävä hallussa ja laukan rullattava läpi kaarteen.

Pienet esteet ovatkin sitten makuasia. Eläinlääkäri sanoi taivutuskokeet tehtyään taannoin, ettei enää ehkä kannata hypätä kovin suuria. Kysyin, mikä on kovin suuri. Hän sanoi, että jos nyt siellä metrin kieppeillä pidetään raja. Totesin, että kyllä minun rajani sitten tulee tässä tapauksessa nopeammin vastaan. Ne oikeasti isot luokat ovatkin siellä 150-160cm:ssä. Muut ovat sitten harrastelijoille.

Yhtä kaikki, tässä muutamia ratapiirroksia tämänpäiväisitä estetreeneistä.

Ykkös- ja kakkosesteet olivat tavallisia kavaletteja, yksin ja kaksinkertaisina. Kolmoseste oli ns. lainelautalankku. Nelosesteellä oli kavalettien kannattimia pystypuomin alla. Siihen tuli yksi turha kielto ensimmäisellä yrittämällä.
Tintti on tällä hetkellä hyvin innokas hyppääjä. Jopa niin innokas, että se häipyy mielellään sekä ennen että jälkeen esteen. Menoa rauhoittamaan olemme viime aikoina laittaneet esteiden eteen puomeja. Se auttaa Tinttiä rauhoittumaan ennen estettä ja löytämään ponnistuspaikan, joka ei ole puolitoista kertaa liian kaukana. Pitää nähkääs pelata varman päälle: hypätä kaukaa, korkealta ja kovassa vauhdissa.

Tintti on toisin sanoen hyvässä kunnossa ja innoissaan siitä, että saa taas treenata. Innokuus on hyvä juttu, mutta meidän täytyy nyt saada hommaan malttia. Jos Tintti nimittäin pääsee lähtemään hyppyyn oma-aloitteisesti liian kaukaa, se todennäköisesti häipyy myös esteen jälkeen. Minulla kuluu silloin turhaan aikaa siihen, että saan sen takaisin hallintaan, ja silloin seuraava este saattaa tulla aivan liian pian. Jos emme ole menossa esteelle yhdessä, Tintti kieltää helposti. Jos kaiken lisäksi tulemme liian kovassa vauhdissa, esteen hyppääjänä olen todennäköisemmin minä yksin.

Juuri nyt hyvä keino rauhoittaa Tintin menoa on istua alas satulaan. Ja juuri kun olen edes joten kuten saanut sieltä perseeni viimein ylös! Edesautan Tintin kaahaamista sillä, että saatan jäädä kohtuuttoman ylös satulasta esteiden välillä. Nyt pitäisi taas löytää tähänkin välimuoto.

Toisesta suunnasta ratsastastettuna Tintti tuppasi alkuun edelleen häipymään kolmos- ja nelosesteen välillä, koska päästin sen liian pitkänä kolmosesteelle.
Tällä hetkellä olen kuitenkin iloinen siitä, että olen viimeinkin saanut pohkeeni vakautettua ja käteni paikalleen. Keskivartalon tuki on siis olellisesti parantunut enkä ole enää holtittomasti heiluva poiju. Tintti kulkee ylämäkeen ja teemme tässäkin suhteessa parempaa yhteistyötä kuin koskaan. Se ei enää pääse painamaan kädelle vaan kantaa itsensä.

Laukanvaihdot sujuivat tänään pitkästä aikaa hyvin, vaikka ne paikoin olivatkin estetreeneille tyypillisen väkivaltaisia. Olen vasemmasta pohkeestani vahvempi kuin oikeasta ja ehkä juuri siksi saan käyttää vasenta pohjettani laukanvaihdoissa erityisen voimakkaasti. Oikeassa suunnassa ei ole samaa ongelmaa. Eikä koulutunneilla. Mutta ei Tintti siellä olekaan yhtä innokas. On ihan tyypillistä, että vauhdista innostuttuaan hevonen ei enää kuuntele ihan yhtä hiljaista puhetta kuin muulloin.

On jotenkin sulosta, miten 17-vuotiaaksi kääntyvä hevoseni löytää nykysiin itsestään täykkärin ihan silmänräpäyksessä. Tänään se heräsi kunnolla vasta puolivälissä tuntia ja lähti jopa kiikuttamaan minua yhtäkkiä maneesin toiseen päähän. Sen jälkeen oltiin taas säpäkkänä. En ole ihan varma, tippuiko maneesin katolta silloin lunta.

Ja oi sitä tunnetta, kun onnistuneen tunnin päätteeksi riisuu hevoselta pinteleitä, ja se painaa turvan kiinni niskaan.

Minun treenikaverini. Ihan paras.

*****************************
P.S. Maailman paras mies rakensi rouvalle ylläolevat ihanat esteet. Toivottavasti ne näkyvät riittävän hyvin.

5 kommenttia:

  1. Tosi kinkkisen näköisiä kiemuroita! Täällä ollaan vasta päästy estetreenien makuun ja tänään harjoiteltiin ekan kerran Dáriuksen kanssa sarjaa. Hienosti ja lojaalisti ruunaherra hyppäsi silloinkin kun kuski hoippui tasapainonsa kadottaneena...

    Mietin tuota, että mitä tarkoitat "estetreeneille tyypillisellä väkivaltaisella" laukanvaihdolla? Nimittäin itse tänään hämmästelin miten hemmetissä laukannostot ja -vaihdot voikin sujua niin helposti ja kevein avuin, kun ollaan estevalkassa! Sileää treenatessa väärä laukka nousee edelleen turhan usein (oikeassa kierroksessa), estevalkassa ei koskaan! Joko hevonen tai ratsastaja tai molemmat ehkä on keskittyneempiä esteitä treenatessa. Vähän veikkaan, että meillä se on hevonen, sillä sen menneisyys on puhtaasti esteradoilla, ja koulupuolella koulutus taas on jäänyt vajaaksi.

    VastaaPoista
  2. Eikö vain. :) Tässä on tekemistä ja ajattelemista sekä hevoselle että ratsastajalle.

    Tarkoitan tuolla väkivaltaisella vaihdolla sitä, että Tintille vastalaukan säilyttäminen ei periaatteessa ole vauhdikkaassa kaarteessa mikään ongelma. Se ei siis todellakaan vaihda silloin automaattisesti, jos se on mielestään menossa seuraavalle esteelle. Ideaalihan on tietysti, että laukka saadaan vaihtumaan jo esteen päällä, mutta ihan aina se ei minulta onnistu.

    Jos siis tulemme väärässä laukassa edelliseltä esteeltä alas, ja Tintti innostuttuaan pääsee karkaamaan ja paahtaa menemään seuraavalle esteelle, se ei malta hidastaa laukanvaihdolle. Ja silloin joutuu pidättämään rajusti ja "potkaisemaan", että saa laukan vaihtumaan. Olen nyt opetellut sitä, että olen siis tarpeeksi napakka.

    Olisi tietysti tosi kiva, jos ei tarvitsisi olla väkivaltainen, vaan laukka olisi tosiaan jo alastultaessa halutunpuoleinen. Tähän vaihtosählinkiin tietenkin kuluu aikaa. Energiaa menee esteelle ratsastamisen sijasta laukan vaihtamiseen ja sitten rytmi katoaa. Vastalaukassa esteelle tuleminen aiheuttaa todennäköisemmin kiellon, kun se tässä tapauksessa yhdistetään siihen, että sählään YRITTÄESSÄNI vaihtaa sitä laukkaa.

    Treenien kannalta tämä vaatii kekseliäisyyttä vaihtuvien ratojen suhteen, koska Tintti on nopea oppimaan harjoitukset. Kun tulemme samaa harjoitusta uudelleen, se yleensä jo tietää, minne jatketaan esteen jälkeen ja laukka vaihtuu siltä luonnostaan. Ja sittenhän se vaihto ei ole enää minun ansiotani...

    Huvittavaa, että laukanvaihdot eivät ole olleet ongelmana radalla, ainoastaan treeneissä. Ilmeisesti rastastan silloin aktiivisemmin "kokonaisuutta", jolloin katseeni ja luontainen painoapujen käyttö hoitaa laukanvaihdot aktiivisen toimintani sijasta.

    VastaaPoista
  3. Mutta siis jotenkin kuvaavaa tässä kaikessa on se, että koulutunneilla diagonaaleilla tehdään ihan yhtä lailla töitä sen eteen, että se laukka EI vaihtuisi... Silloin en uskalla edes ajatella, että olisin oelmassa siellä satulan päällä.

    VastaaPoista
  4. Ah, nyt tajusin.

    Tuo "kokonaisuuden" aktiivisempi ratsastaminen saattaa muuten olla syynä juuri siihen, ettei mulla estetreeneissä laukkojen kanssa ole mitään ongelmia, jotenkin vaan hengitän sitä ratsastusta enkä ajattele mitään. Sileällä hieron yksityiskohtia, ajattelen liikaa ja olen kaikin puolin epävarmempi. Täytyypä yrittää enemmän fiilistellä myös sileällä!

    Juuri tällaisten oivallusten takia on muuten niin mahtavaa, kun on kanssabloggaajia, jotka harrastavat suurin piirtein samalla tasolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tosiaan treenien vaikeudeksi muodostuu se, että siellä toistuu kisarataa useammin ne kaksi haastavinta estettä: ensimmäinen ja viimeinen. Silloin tulee helpommin ratsastettua vain yksi este kerrallaan.

      Kiva kuulla, että tulee oivalluksia tälläkin tapaa!

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...