Olen haltioissani. Sain eilen maistaa mansikkaa, kun Tintti tuntui koulutunnilla niin upealta. Lopetimme todeten, ettei Tintti taida tänään pystyä enää parempaan.
Alun liioittelevat pohkeenväistöt ympyrällä johdattivat meidät ensin ravi-käynti -siirtymisiin ympyrällä, sitten laukka-käynti -siirtymiin. Homma ei sinällään olisi ollut kummoinen, mutta työskentely tuotti halutun tuloksen, kun Tintti lyheni ja alkoi kantaa itseään. Se ei painanut kädelle, se ei laahustanut, se ei ponkauttanut turpaansa ylös siirtymisissä. Se oli kaunis. Näin meidät peilistä enkä ollut uskoa silmiäni. Miksei näistä hetkistä ole koskaan kuvia?
 |
Siirryin talviaikaan. Sain ratsastuskengikseni anopin vanhat talvikengät. |
Oivallukseni oli eilen ensisijaisesti ulko-ohjan ja ulkopohkeen yhteistyön löytymisessä. Ja siinä, etten oikeasti tarvitse sitä sisäohjaa. Nyt alkaa tämänkin asian ohjelmointi. Tintti on selvästi sitä mieltä, että mamman tyyli on koko ajan parempi.
Tänään vein sen golffille ja annoin ihan vähän kaahata.
 |
Valmennuksessa kuultua: "Ei se sille mitään voi, että sillä on tuollainen kaula, mutta kaikkensa se yrittää." |
 |
Tottahan toki helmikuussa pitää vaihtaa talvikarva. |
 |
Ei hätää, olen nopea täykkäri ja ehdin kyllä hankkia uudet karvat ennen vappua! |
Toi sen kaula on kyllä aika jäätävä :D
VastaaPoista..Nettekin on alkanut vaihtaa karvaa, kesä siis tulee jo!
(kyllähän tuo tuiskukin tuolla ulkona jo kesää enteilee)
Tintti on vähän tuollainen matalan mallinen. Tässä kuva sen isistä: http://www.sukuposti.net/hevoset/rant/galleria/94490
PoistaVahingokseen Tintti on kuitenkin perinyt puoliverisen keskivartalopötsin, joten siitä ei kovin helposti huomaa, että isä, emänisä ja emänemänisä ovat kaikki täykkäreitä.
Hyvännäkönen iskä!
PoistaTäytyyhän sitä massaa jossain olla :D
Meidän suvussa kaikilla kertyy keskivartaloon... ;-)
Poista