Vikuritamman ohjaksissa

Minulla on kaksi siskoa. Isälläni oli kolmen tyttären isänä tapana kertoa kunkin meistä poikaystävälle, miten hänen tyttärensä ovat vikuritammoja, joiden kanssa täytyy pitää tasainen ohjastuntuma. Että ei kannata ryhtyä vetämään kilpaa, mutta eipä kannata antaa ihan heti täysin vapaita ohjia. Nämä isän elämänviisaudet tietenkin nolottivat meitä tyttäriä. Ystäväni niin ikään muistavat teini-iästämme sen, miten isäni saattoi alkaa pitää "muistakaa vastuunne"- puhetta aina, kun olimme kavereiden kanssa eteisessä lähdössä ulos. Sekin tuntui nololta.

Isäni kuolemasta on pian 13 vuotta. Kun menimme mieheni kanssa naimisiin, siskoni piti isäni puolesta puheen häissämme. Puheessa hän muistutti miestäni isäni ohjasopeista. Muistuipa mieleen toinenkin vertaus, mitä isäni usein käytti. Sen mukaan elämässä ei saa ravata laput silmillä.

Isäni ei saanut tietää, miten olen päässyt itse soveltamaan hänen "naisen kanssa" - oppejaan ratsastaessani Tinttiä. Vaikka nykyisin pystynkin ratsastamaan vaikka ilman minkäänlaista ohjastuntumaa, pelkällä istunnalla, ei se ole tullut itsestään. Se on luottamusta, joka on syntynyt vuosien saatossa. Aina tulee kuitenkin päiviä, jolloin tuntuma löytyy helposti, mutta on päiviä, jolloin kaikki on liikaa tai liian vähän.

Silloin muistan ajatella miestäni, jolla ei taatusti ole helppoa hänelläkään.

Isä ja tytär 1979