"Se näyttää ihan hevoselta"

"Seitsentoistavuotisna on neito kaunehin", minulle sanottiin teininä. Pätee varmaan ihmisiin, ei ehkä hevosiin, vaikka haluaisin muuta ajatella. Joka tapauksessa olin äärimmäisen ylpeä eläinlääkärin antamasta tunnustuksesta, että Tintti näyttää ihan hevoselta.

Keisarinnan uudet vaatteet talvelle 2011.
Hevosihmiset - Suomi -sanakirja kääntää tämän tarkoittamaan seuraavaa: ei liian laiha, ei liian lihava, lihaksistossa ja yleisilmeessä ei huomautettavaa. Jatka hevosenpitoa samaan malliin.

Tintillä oli tällä viikolla vuosihuolto. Sen hampaat raspattiin ja se rokotettiin. Lisäksi  halusin varmuuden vuoksi teetättää taivutuskokeet, sillä kyllähän sen kilometrit ovat kahdessa ja puolessa vuodessa lisääntyneet. Rähmiviin silmiin yritimme löytää avun putsaamalla kyynelkanavat.

On jotenkin tyypillistä, että juuri se jalka, jota Tintti viime aikoina on ontunut, olisi läpäissyt taivutuskokeet hienosti minkä tahansa ikäisen hevosen jalaksi. Muissa ei ollut "ikäisekseen" merkittävää huomautettavaa. Siinä minä silittin hevostani lohdutukseksi. Ei ole koskaan järin mairittelevaa olla ikäisekseen hyvässä kunnossa. Silloin on joka tapauksessa jo pikkuisen liian vanha. Sekin todettiin, että alle metrin radat ovat meille jatkossakin riittävän korkeita.

Ja lääkäritäti katsoo suuhun...
Kyynelkanavien putsaaminen ei välttämättä tuo ratkaisua rähmiviin silmiin, koska mitään tukoksia ei löytynyt. Silmät saattavat rähmiä kuivikkeena käytetyn turpeen takia, ja nyt jos oikein pinnistän muistiani, niin rähmää oli ehkä vähemmän vuosia sitten, kun tallilla vielä oli purukuivitus. Viikon verran laitetaan kuitenkin silmätippoja aamuin illoin. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Minkäänlaisesta silmätulehduksesta ei edelleenkään ole kysymys. Jatkamme samaa vanhaa hoitoa: vauvaöljyä silmien alle, jotta rähmä ei polta ihoa rikki. Löytyipä muuten joku tarkoitus niillekkin vauvaöljypulloille, joita kotiin on kertynyt rilaisina kylkiäisinä. Kertaakaan ei ole tullut mieleen öljytä Pinkeä kylvyn yhteydessä niljakkaaksi!

Tintti antaa hoitaa itseään ihan käsittämättömän hyvin, oli tiedossa penisilliinin piikitystä tai mitä tahansa muuta hoitotoimenpidettä, kuten nyt näiden silmätippojen laittoa. Se nauttii huomion keskipisteenä olemisesta, vaikka diivaileekin joskus ärtyneenä. Naismaisesti se myös nautiskelee ihan valtavasti siitä, kun sen harjaa tai häntää harjataan. Jotenkin hellyyttävää on, ettei se edes yritä nostaa päätänsä korkeuksiin silmätippoja laitettaessa, vaan ainoastaan puristaa silmänsä tiukasti kiinni.

Tämäkin palkintolaukku pääsi viimein arvoiseensa käyttöön.
Kesken taivutuskokeiden se kuitenkin kyllästyi paikallaan olemiseen ihan yhtäkkiä kuin muistuttaakseen minua ja eläinlääkäriä siitä, että hän on paikalla ja ettei potilaan yli saa puhua. "Tintti, me ollaan naisia, kyllä me voidaan tehdä kahta asiaa yhtäaikaa: jutella ja taivutella", sanoi eläinlääkäri sille.

 ********************
Lue lisää hevosen hammashoidosta Hevoset ja Ratsastus- lehdestä 2/09
http://www.ratsastus.net/arkisto/jutut/2_2009/s18-20_heppa209.pdf

Kommentit

Suositut tekstit