sunnuntai 28. elokuuta 2011

Juosten paskoen

Sunnuntaiaamuna klo 8.40 aloitan hevosen harjan letittämisen. Tunnen hevostani kohtaan suurta sympatiaa, kun katselen sen harjaan punottuja ohuita suikerolettejä: samanlaiset minunkin hiuksiini tehdyistä leteistä aina tuli, ja muistan haaveilleeni paksusta pitkästä tukasta. Ohuthiuksisuuden lisäksi olemme Tintin kanssa molemmat myös keskivartalopunkeroita.

Letit kuitenkin.
Häntään sentään saan kauniin ranskaisen letin. Tintti seisoo kuin olisi kampaajalla: kiltisti paikallaan, silmät puoliummessa.

Klo 9.30 olen valmis. Käyn vessassa, syön banaanin, laitan kisavaatteet päälle ja käyn maksamassa lähtömaksun. Luokka alkaa klo 10.00.

Lämpömittari näyttää +24 astetta, mutta Tintti tuntuu hyvältä ratsastaa. Se tuntui edellisenäkin päivänä. Jostain syystä se on parhaimmillaan aina extreme-olosuhteissa.

Koulurata on Helppo C:2. Siinä on osio keskikäyntiä, ja Tintillä on vaikea saada esitettyä minkäänlaista kelvollista käyntiä. Keskityn verryttelyssä samaan kuin viime aikoina muutenkin: että se polkisi takajaloilla hyvin alle ja reagoisi nopeasti. Se tekee sen.

Ratsastan radalle hymyillen ja aloitan ajatelle, ettei mikään voi mennä pieleen. Mutta sitten käykin niin, että ensimmäisen ravissa suoritettavan keskiympyrän aikana Tintille iskee kaamea kakkahätä. Eikä se voi mennä juosten paskoen! Kun viimein saan sen takaisin raviin, hätäännyn jotenkin ja käännän sen täyskaartoon aivan liian aikaisin. Ja siitä seuraa väärinratsastus.

Jatkan radan loppuun virheettä. Saan mielestäni esitettyä hienot askeleen pidennykset ja keskikäyntikin sujuu. Lopputerveyhdyksessä hymyilen tuomarille leveintä osaamaani hymyä. Tuomari sanoo, että minulla on tosi kiva hevonen. Hymyilen lisää.

"Oikein mukava hevonen askellajeiltaan ja luontaiselta tahdiltaan. Tänään ei aina oikein jaksanut keskittyä." luki pöytäkirjassa.

Laukannostot seiskaa, täyskaarrot samoin. Paskakeskiympyrältä oikeasas kierroksessa tuli vain 3 pistettä ("vastustelee"), mutta vasemmalle ratsastetusta sain 7. Ja yllätyksekseni kaikista paras pistemääräni 7,5 tuli kuin tulikin keskikäynnistä. Ja vielä maininnalla "laadukas käynti"! Mitä sitten, että väärinratsastuksesta meni 2 pistettä!

Kokonaistulos siis 61,6%. Ja nyt jossitellaan: jos Tintin kakkahätä ei olisi aihettanut ongelmia ensimmäisellä keskiympyrällä ja olisin saanut siitäkin 7 pistettä, ja jos en olisi ratsastanut siihen perään väärin, tulokseni olisi ollut se valmentajani kanssa tavoitteeksi määritelty yli 64%.

Seuraavaksi alamme harjoitella juosten paskomista. Yritän vain kovasti miettiä siihen sopivia treeniolosuhteita, koska Tintillä on ujo suoli, eikä se pasko julkisilla paikoilla kuin tällä tavoin jännittäessään.

Anssi ehdotti, että jospa yrittäisin esimerkkiä näyttämällä. Sanoin, että täytyy olla olemassa joku muukin keino.
Lähes vaahtokylvyssä kisoja edeltävänä päivänä.
Linkki koulurataohjelmien arvostelusta tuomarin näkökulmasta tässä.

perjantai 26. elokuuta 2011

Auto vaihtoon!

Minä olen hemmetin hyvä kuski, onhan minulla oma auto. Se on ollut minulla jo kolme kuukautta. Olen itsenäinen ja loistava, vaikka itse sanonkin. Inhoan sitä, että joku neuvoo minua vierestä. Ne, jotka osaavat, tekevät. Muut opettavat.

Alun jälkeen aloin kyllä miettiä, josko tämä auto sittenkin on paska. Onhan tämä hyvä merkki, joo. Mutta yliarvostettuja ovat monet hyvät merkit ja kehtaavat vielä pyytääkin niistä niin isoja summia. Mutta joku voisi luulla minua huonoksi kuskiksi, jos autoni olisi mikä tahansa ooppeli. Värin valitsin ihan itse. Nahkapenkit ja -ratti totta kai. Viimeisin varustelu. Minä olen hyvä kuski. Olenhan käynyt autokoulun.

En perusta teoriasta. Autoilemaan oppii ajamalla. Siksi ärsytti käydä autokoulun kirjallisissa kokeissa arvaamassa oikein. Onneksi meillä oli rahaa, jotta pystyin käymään niin monta kertaa, että se meni viimein oikein. Sitä paitsi vain lahjattomat treenaavat.

Mutta ei ole autonomistajan elämä helppoa. Kyllä ärsytti sekin, että kun tankkasin autooni dieseliä, se ei suostunutkaan toimimaan! Eräs tuntemani huippuautoilija käyttää sekin dieseliä, mutta minun typerä autoni menikin siitä epäkuntoon! Kyllä otti päähän. Monta päivää meni, etten päässyt autolla minnekään. Minä olen kuitenkin ostanut autoni kulkuvälineeksi enkä korjaamon koristeeksi. Nyt luin jostain, että pitää vaihtaa öljyt, joten laitoin siihen varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset voitelut samalla tavalla, kuin mitä formulakuskit tekevät. Jos he ajavat huipulla, he kyllä varmasti tietävät mikä on hyvästä.

Sekin ärsyttää, että tästä autosta on koko ajan ihan kauheasti kuluja, käytti sitä tai ei. Vaikka enhän minä niitä kuluja itse maksa. Yksi tuttu olisi lainanut minulle autoaan, mutta en minä suostu ajamaan sen paskaa autoa. Näyttäisin naurettavalta sen ratin takana. Joku voisi kuvitella minua ihan aloittelijaksi.

Minähän en siis tykkää käyttää vitosvaihdetta. Enkä oikein kakkostakaan. Enkä minä peruuta koskaan. Mutta minä nyt olen tällainen, tämä on tyylini. Itse asiassa autoni haluaa, että sitä ajetaan näin. Sitä paitsi, jos jossain haluan ajaa jollain tietyllä nopeudella, niin minähän teen sen, sanotte mitä tahansa. 

Minä pidän kyllä autostani huolta. Pesen sen renkaat joka päivä, kiillotan kromiosat Coca Colalla ja  pellit öljyllä. Se tekee autolleni hyvää. Iltaisin juttelen sille tallissa, jossa poltan suitsukkeita. Vahauspesussa käymme viikoittain.

Se kyllä on vähän hölmöä, että tämä auto menee joskus liian kovaa ja joskus liian hitaasti, ihan itsestään. Ei se kyllä ole minun syyni, jos se on tuollainen! Joskus se haluaa mennä ylinopeutta ja joskus kolmeakymppiä motarilla. Ärsyttää kyllä, että vaikka yritän miten startata kolmosvaihteella, niin se saattaa hyytyä siihen. Mikä helvetti sitä vaivaa??? Jos auto ei kestä tällaista normaalia käyttöä, niin sitten se on minulle ihan väärä auto.

Voi olla että myyn tämän ja ostan paremman. Hei, haluaisitko sinä tästä hyvän auton? Tämä on loistokunnossa, ihan säännöllisesti ajettu ja huollatettu. Ehkä parempi jollekin, joka on ihan aloittelija.

Ja tietääkö joku jotain tosi mageeta autoa tällaiselle kokeneelle kuskille? Mielellään ottaisin ihan uuden, ettei sitä ole paskat kuskit pilanneet. Minun tyylilläni tehdään tuoreille peleille ihmeitä!

**********************
Ei perustu tositapahtumiin eikä oikeisiin henkilöihin. Yhtään autoa ei vahingoitettu tätä tekstiä kirjoitettaessa.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Murrosikäistä menoa

Ratsastaminen on ikuista palaamista murrosikäiseksi: luulee tietävänsä, mitä omassa kropassa tapahtuu ja mitä sillä on tekemässä, mutta silti epäonnistuu toistuvasti. Lisäksi koko ajan on hämmentynyt, kömpelö ja epävarma olo. Ja jatkuvasta peseytymisesta huolimatta haisee koko ajan pahalle.

Hämmennyksensä moni ratsastaja peittää murrosikäiselle ominaiseen tyyliin julistamalla, ettei kaipaa apua, neuvoja ja itse asiassa osaa jo aivan kaiken. Tai mutisee valmentajan selän takana "Miksi se laittaa mut tekemään tuota, kun mä haluan tehdä tätä?" Hmm, vika on joka tapauksesa muissa, ei minussa.

Aloituslinja (okseri + muuripysty) Gerdian valmennuksessa tänään.
Murrosikä lienee mahdollista selättää vain ajan kanssa. Joskus auttaa itkuraivari ja ovien paiskominen, mutta joskus pitää vain opetella malttamaan. Joskus asiat tulevat helpommiksi, kun antaa ajan kulua ja lakkaa vatvomasta liikaa. Gerdian "polvet irti"- oppi mielessäni sain alapohkeen viimein paikalleen niin, että sain Tintin pohkeen eteen ja takapuoleni irti satulasta. That´s it. Enää tarvitsi vain laittaa kyynärpäät kiinni kylkiin.

Tämä on taas niitä asioita, joiden parissa olen työskennellyt ennenkin. Takuulla jokainen minua valmentanut on sanonut minulle polvistani ja pyytänyt ajattelemaan, että hevonen on kuin tynnyri, jonka päällä yritän tasapainoilla hajareisin. Että kukapa silloinkaan puristaisi polvillaan. Siitä olen kirjoittanut tännekin.

Mutta hevosen selässä on niin kauhean helppo kuvitella tekevänsä oikein. Kun keskittyy kovasti miettimään jotain kohtaa kropassaan, joku toinen luiskahtaa taas väärälle paikalle. Aina on korjattavaa, kunnes taas aloitetaan alusta.

Esteratsastuksessa palasimme viime viikolla kesänjälkeiseen arkeen pitkäaikaisen valmentajani Muusan kanssa. Kaarevalle uralle laitettujen suhteutettujen välien hyppääminen sujui tehtävänannon mukaisesti. Sovitimme esteiden väliin vaihtelevasti eri määrää askelia. Kun sain pidettyä kyynärpääni tiiviisti kiinni kyljissäni, tuntui yhtäkkiä siltä, että ongelmat katosivat jonnekin. Ajatukseni oli ainoastaan polvien irtonaisuudessa, kyynärpäiden pitämisessä kiinni kyljissä ja pohkeella eteenpäin ratsastamisessa. On hypättävä ohjastuntumaa vasten.

Käsijarru pois päältä! Nyt alkoi todella tuntua siltä, mitä se on tarjoittanut. Mutta minkäs teet, kun mieli ja ruumis eivät ole tehneet yhteistyötä. Tänään Gerdian silmän alla tein tältä osin työtä, johon olen tyytyväinen.

Ainakin hetkeksi finnien aika on ohi. Kirveli kyllä, vaikkei Clearasiliä kokeiltukaan.

Lopetuslinjalla (pinkki okseri + portti) Tintti hyppäsi isommin ja innokkaammin kuin koskaan. Oli muuten ajoittain työn takana kestää satulassa, sillä vakaampi istuntani on saanut Tintin hyppäämään reilummin

perjantai 19. elokuuta 2011

Money, money, money...

Fazer. Von Walzel. Wrede. Ehrnrooth. Lagus. Hevoset ja Ratsastus -lehti (4/11) esitteli näyttävästi Suomen vanhimman ratsastusseuran, Suomen Kenttäratsastusseuran satavuotisjuhlia ja seuran jäseniä. Taisi sinne eksyä joukkoon muutama suomenkielinenkin nimi mukaan.

Siitä tavallinen kuolevainen toteaa sen, miltä se näyttääkin: siellä se raha juhlii HYYn Uuden ylioppilastalon kauniissa salissa. Raha haisee hevoselle. Hevosenomistaja haiskahtaa rahalle. Keskiluokkaiset teinitytöt pohtivat tallin käytävillä, että kyllä vaan täytyisi pystyä naimaan "vonni tai affi", jotta harrastuksen tulevaisuus olisi turvattu. Borde snacka svenska, jo.

Mutta jos nyt ei aatelista, niin suomenruotsalainen ainakin. Onhan heillä tunnetusti rahaa! Paskovatkin taatusti luottokortteja. Rahvas sitä sivusta seuraa ja marisee, miten rahaa ei ole. Ja vaikka sitä olisikin, varmuuden vuoksi sanotaan, ettei ole, koska muuten joku pääsisi ajattelemaan, että on. Vanha raha kulkee ratikalla, ei ole hyvä autolla kenenkään leveillä. Kansa tahtoo tietää, mistä raha on peräisin. Jos se on suvun rahaa, et ole ansainnut sitä. Jos se on itse ansaittua, olet leveilijä. Kehtaakin itseensä kuluttaa, kun Pohjois-Karjalan lapsilla ei ole kenkiä!

Jos on varaa hevoseen, on varaa kaikkeen! Kyllä kansa tietää.

Tosin tallilla tavallinen kuolevainen hevosenomistaja paikkaa kiltisti viisitoista vuotta vanhaa tikkitakkiaan. Toinen harjaa puhtaaksi roskiksesta löytämäänsä vaahtomuovipatjaa, koska siitä saa hyviä hevonpesusieniä. Kolmannen varvas kurkistaa ratsastuskengän pohjasta, mutta laitetaan siihen jeesusteippiä!

Ja paskanhaju tarttuu kaikkiin. Lompakkoon kurkistamatta.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

-7,5 kg uusiin ratsastushousuihin

Väittivät yläasteella ollessani, ettei leipä lihota. Se on paskapuhetta. Leipä lihottaa enemmän kuin sen maltilliset päällysteet.

Leivässä kuitenkin on kuitua ja kuitu pitää vatsan toiminnassa ja olon kylläisenä. Minusta tuntuu, että ympärilläni olevat normaalipainoiset ihmiset syövät aivan kaikkea. He eivät koskaan tunnu kieltäytyvän herkuistakaan. Nyt kun olen kuukauden ajan toiminut samoin, painoni on pudonnut 5,5kg.

Tällä viikolla olen palannut työpaikan ruokien ääreen, ja se tuo laihduttamiselle omat haasteensa. Vaikka ravintoainetiedot on aina näkyvästi esillä, on ruokamäärien arviointi joskus ongelmallista. Töihinpaluu myös sai vertaamaan painonpudotusta omasta työstä tuttuun teemaan, eli opiskeluun.

Sanon lukiolaisille usein, ettei oikotietä onneen ole. Tarkoitan sillä sitä, etteivät arvosanat tipu taivaasta ilmaiseksi kenellekään, vaikka se saattaa siltä näyttää. Toki voin katsoa vieressäsi istuvaa Maijaa ja ajatella, että hän saa kymppinsä ilmaiseksi, kun taas minä raadan ja raadan vitoseni eteen. Mutta kyllä siinä on mukana itsepetosta. Julma totuus on, että Maija tekee jotain toisin kuin minä. Ehkä Maija yksinkertaisesti TEKEE jotain.

Toki tähän kaikkeen vaikuttaa myös pohjatiedot ja -taidot, oppimiskyky, motivaatio ja muisti. Maijahan voi myös olla fiksumpi kuin minä. Mutta loppujen lopuksi opiskelussa mitataan aika pitkälle samaa asiaa kuin laihduttamisessakin: itsekuria.

Syksyni pyörähti käyntiin töiden merkeissä, mutta pian minulla alkaa myös täydennysopintorupeama, mikä tulee viemään voimia. Haaveilen aika ajoin tilanteesta, etten keksisi itselleni mitään opiskeltavaa, vaan voisin ajatella olevani valmis tekemän vain töitä. Mutta luulenpa, ettei näin tule koskaan käymään.

Etenkin, kun minulla on tämä ratsastusharrastus. Minä saan olla oppilaana koko lopun ikäni.

perjantai 5. elokuuta 2011

Gerdia Dolfsman valmennuksessa

Kesäkuun lopulla viikko Petterssonin valmennusten jälkeen meillä oli kisat. Emme hypänneet kertaakaan tuon valmennuksen ja kisojen välissä. Olin toiveikas, mutta epävarma valmennuksessa löytyneen flow:n palauttamisesta kisatilanteessa ja hermoilin siitä etukäteen. Hermostumiseni kasvoi verryttelyssä tulleista kielloista. Rata meni tuskaisesti, este kerrallaan, vailla hyvää rytmiä. Perusradalta tuli yksi kielto. Minua ei jälkikäteen lohduttanut se, että todella moni ratsukko kielsi ulos siltä esteeltä. Minua harmitti hermostuminen ja se, mitä se sai minussa aikaiseksi. Hävetti oma osaamattomuus. Pelotti, opinko koskaan.

Heinäkuussa lomailimme perheen kanssa. Kävin tallilla lähinnä maastoilemassa. Treenasin maastossa kevyttä istuntaa ja ohjien lyhentämistä, mielestäni onnistuen.  Olin ehtinyt tulla lähes epätoivoiseksi ongelmieni kanssa ja siksi olen ollut valmis tarttumaan jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, joka auttaisi minut irti satulasta ja tasapainoon.Tällä viikolla minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua hollantilaisen esteratsastaja Gerdia Dolfsman valmennukseen.

Teemaksi muodostui kohdallani rentoutuminen. "You need to relax. This is supposed to be fun!" Gerdia sanoi minulle iloisesti. Hän muistutti irrottamaan reidet satulasta, jotta alapohje olisi vahvempi. Hän neuvoi pitämään takapuolen satulassa koko ajan, koska juuri väkinäinen kevyt istunta ensimmäisten hyppyjen aikana tuntui jännittävän minua entisestään. "Your flat-work is fine. Now you just need to sit like you were riding flatwork. There will be fences on a way but you just jump over them. No big deal."

Tasaisella työskentely oli siis kunnossa. Tasapaino löytyi, kun ratsastin ympyrällä laukkaa persus satulassa ja kohosin sieltä ylös vasta esteellä. Tintti imi esteelle ja minäkin rentouduin. Epäonniset kätenikin tuntuivat pysyvät paikallaan, kun minulla ei ollut epävakaasta kevyestä istunnasta johtuvaa tarvetta nykiä Tintin päätä ylemmäksi.

Gerdia muistutti, ettei ongelma ole ensisijaisesti liian pitkissä ohjissani, vaan hevosen takapäässä. "Sit on a saddle and ride forward if that's the way you feel most relaxed." Minun on siis nyt ratsastettava eteen ja pidettävä Tintti pohkeen edessä. Ohjasasia tulee myöhemmin.

"Relax. You're doing fine", Gerdia toisti vielä monta kertaa, ja minä yritin ajatella samaa. Yritin unohtaa ratsastuksestani kaiken muun paitsi sen, että yritän pitää reisiäni irti. Suhteutetut välit ja sarjat menivät tältä osin kelvollisesti. Silti keikahdin välillä irti epävakaiseen istuntaani, sain Tintin etupainoiseksi, ja vanhat ongelmat palasivat. Ohjani olivat turhan pitkät kevyelle istunnalle, joten aloin jälleen vaistomaisesti nykiä Tintin päätä ylös ennen estettä. Ja vatkasin käsilläni. Huonoja lähestymisiä.

Homma silti toimi jotenkuten, kun pidin reidet irti ja takapuolen satulassa. Tintti tuntui hyppäävän huonoistakin lähestymisistä varmemmin kuin ennen. Kun sitten aloimme mennä rataa, minä aloin taas seilata kevyen istunnan ja satulassa istumisen väliä, etenkin kaarteissa. Ohjani olivat aivan liian pitkät kevyelle istunnalle. Keikahdin eteen, otin reisillä kiinni ja alapohje irtosi juuri, kun Tintti oli alkanut luottaa mamman olevan tasapainossa. Kielto. Ohiratsastus.

Summa summarum: hevonen edelleen pitäisi ratsastaa esteelle kevyessä istunnassa, lyhyin ohjin, mutta jos ratsastaja ei kestä tasapainossa lyhyin ohjin, on fiksumpaa ratsastaa perse satulassa, jos sillä saadaan tasapaino ja ohjastuntuma pysymään vakaina.

Valmennuksen jälkeen onnistumisen ja aiempien epätoivoisten yritysten tuoma stressi kuitenkin pääsi purkautumaan mitä noloimmalla tavalla. Harmittelin hevosta pestessäni vaikeuksiani ja räpellystäni, ja yhdestä pienestä ulkopuolisen puolihuolimattomasta kommentista purskahdinkin täyteen itkuun.

Tilanne oli suorastaan koominen. Kolmekymppinen nainen pesee vesiletkulla hevostaan ja parkuu, ettei osaa mitään ja että mikään ei koskaan onnistu. Kaksi muuta muodostaa halausringin ympärille, kehuu ja kannustaa: "Nytkin sait ihan hienosti hevosen pestyä." "Monta kertaa on mennyt tosi hyvin, älä nyt." "Meillä kaikille menee suurin osa ajasta päin persettä." "Meillä on maailman vaikein harrastus."

Ja sehän siis piti paikkansa, että nytkin meni pitkälti hyvin. Se, mitä piti tehdä, tehosi sekä minuun että Tinttiin. Edistystäkin on tapahtunut, sillä kuukaudessa oli tultu siihen, että pohkeeni pysyi jo paikallaan. Suurin osa ongelmista on edelleen minun korvieni välissä. Minä teen liikaa, yritän liikaa ja otan kaiken aivan liian vakavasti.

Ja minähän olen jännittäjä. Lapsena jännitin musiikkiopiston kurssi- ja vuositutkintoja niin, että kädet tärisivät ja betasalpaajille olisi ollut käyttöä. Ennen tutkintoa tarvitsin opettajani tsemppaamaan, että se tulee sujumaan hyvin, koska työ on tehty. En esiintynyt koskaan oppilasilloissa, ja orkesteriin suostuin vasta pitkällisten suostuttelujen jälkeen. Yliopiston tentteihin menin aina myöhässä, jotta ei tarvinnut puhua ennen tenttiä kenenkään kanssa. Tenttisalissa laitoin korvatulpat korviin ja hautauduin omiin oloihini.

Tämä kaikki on siinä mielessä hassua, että minä en ole missään nimessä ujo. Olen puhetyöläinen. En jännitä opettamista, en puhumista julkisesti, en uusia ihmisiä enkä tilanteita. Jännitän suoriutumista, jos olen hitusenkin epävarma siitä, mitä olen menossa tekemään. Soittoharrastuksessa alkoi käsien tärinä. Ennen ulkoa soitettavaa kappaletta aloin hermoilla, mistä sävelestä se alkoikaan. Päässä humisi ja löi tyhjää. Noissa tilanteissa sain onneksi olla aina yksin tai ainakin rauhoittua toisen seurassa. Roolin suojissa monet asiat ovat helppoja. Vaikeinta on esittää omia taitojaan.

Vastaava suoritustilanne hevosen selässä vetää paskajäykäksi. Koulurataharjoituksessa taannoin olin rauhallinen, koska tiesin tasan tarkkaan, mitä olin menossa tekemään. Esteillä jännitys on toisenlaista. Se ei ole sama asia kuin pelko. Minä en pelkää. Minä hermostun, koska en koe homman olevan täysin hallussa.  Koska en voi laittaa korvatulppia enkä eristäytyä ennen suoritusta, minun on keksittävä keino, jolla saan tämän toimimaan muuten.

Minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko ottaa homma haltuun tai lakata esteratsastamasta. Ja kun katson näitä kirjoitettuna, minusta tuntuu ettei vaihtoehtoja ole ollenkaan.

Homma on yksinkertaisesti otettava haltuun.

tiistai 2. elokuuta 2011

Juhlasalaatteja: -9kg uusiin ratsastushousuihin

- Pinke on kasvanut ja äiti laihtunut, sanoi päiväkodin täti, kun kävimme pyörähtämässä päiväkodilla. Sanoin, että pitää paikkansa, koska meillä on sama annoskoko.

Olen neljä kiloa kevyempi kuin reilu kolme viikkoa sitten. Tänään sain ostettua yhtä vaatekokoa pienemmän vaatteen ja vanhoista vaatteista löytyy enemmän päällepantavaa. Nälkää en ole nähnyt, mutta taistelen jatkuvasti huvikseen syötävien ruisleipien himoa vastaan.

Viime lauantaina vietimme myöhäistä brunssia tyttöjen ja lasten kesken samalla, kun miesväki vietti polttareita. Lasten kanssa vietetyn illan hyvä puoli on se, ettei tule saatua alkoholista ylimääräisiä kaloreita verrattuna aikuisten brunssiin. Silti juhliminen on vaikeaa, jos aikoo laihduttaa. Kalorit pysyivät lauantaina nippa nappa alle 2000 kalorissa, mutta ei todellakaan viime aikojen 1400 kalorissa. Mutta tähän voi soveltaa vanhaa sanontaa: sillä ei ole väliä, mitä syö joulun ja uudenvuoden välissä, vaan mitä syö uudenvuoden ja joulun välissä. Yksi päivä ei haittaa, kunhan kuusi muuta on hallinnassa.

Olin kuvittelevinani, että Tinttikin liikkuisi paremmin nyt, kun on vähemmän kannettavaa. Mutta se lienee tässä vaiheessa vielä harhakuvitelmaa...

Tässä tyttöjen brunssin satoa, kaikki annokset ovat noin neljälle, mutta paljon jäi närpittävää loppuillaksi.

Halloumi-avokado -salaattia ja hunaja-omenaviinietikkakastiketta
  • 250g kirsikkatomaatteja, jotka puolitetaan ja niitä paahdetaan uunissa 120 astetta/1h. Tomaattien päälle hiukan oliiviöljyä, tuoretta timjamia, suolaa ja sokeria
  • 250g salaatteja (esim. rucola, frisee, tammenlehvä, lollo rosso)
  • 2 kpl kypsiä kuorittuja avokadoja paloiteltuna (pirskottele päälle sitruunamehua, niin eivät tummu)
  • Puolikas kurkku
  • 150g kesäsipuleita
  • Kevyttä Halloumi- juustoa paistettuna
  • Kastikkeeseen 0,3 dl oliiviöljyä,  1 rkl hunajaa ja  1 rkl omenaviinietikkaa tai oman maun mukaan.

Mansikka-mozzarella-katkarapu -salaatti ja balsamicosiirappia
  • Ohje Pirkka- lehden sivuilta tämän linkin kautta.
  • Erona se, että tässä Mozzarellassa on 15% rasvaa ja kastikkeena on käytetty valmista Rajamäen Balsamicokastiketta
Seesamöljyllä maustettua kanasalaattia
  • 300g maustamatonta kanafilettä, 2 rkl seesamöljyä ja 1 rkl seesaminsiemeniä sekoitetaan ja annetaan maustua jääkaapissa vähintään tunti. Lisää suolaa ja pippuria. Paista.
  • 250 g erilaisia salaatteja
  • 1dl herneitä
  • 1dl maissia
  • kurkku
Valkosipulinen kirsikkatomaattisalaatti
  • 500g erivärisiä kirsikkatomaatteja
  • 200g rapeaa salaattia, esim frisee
  • Tuoretta basilikaa
  • 20g kurpitsansiemeniä
  • 20g auringonkukansiemeniä
  • Kastike: 0,3 dl oliiviöljyä, 1 rkl punaviinietikkaa, ripaus sokeria, 1 valkosipulinkynsi
Vehnälesesämpylöitä
  • Tavallinen vehnäleipäohje, mutta taikinaan lisätty kauraryynejä ja vehnäleseitä. Paistettu samalla leivinpaperilla, millä avokado-halloumi- salaatin tomaatit, joten niistä tuli paljon makua.
  • Kverina valkosipulituorejuustoa, kevytsellaista.
Riisimuro-suklaa -pohjaan tehty jogurtti-mansikkakakku
  • Ohje niin ikään Pirkka- lehden sivuilta, linkki tässä.
  • Erotuksena se, että käytin kevyttä vispikermaa, pohjaan käytin suklaata, jossa oli 70% kaakaota, ja jogurtti oli tavallista rasvatonta jogurttia. En ripotellut päälle valkosuklaata, mutta tämä olisi ehkä vaatinut sitä tai jotain muuta makeaa etenkin, kun käytin vain puolet ohjeen mukaisesta sokerista. Sokeria kakku ei kylläkään kaipaa täyttä annosta.
  • Tein kakkua puolikkaan annoksen ja kokosin sen tavalliselle lautaselle.
Brunssiviininä meillä oli australialainen Yellowglen Pink

*********************
Aivan upeita kakkuohjeita herkkusuille löytyy muuten tästä osakuntakaverini blogista 
http://golosa-emma.blogspot.com/

maanantai 1. elokuuta 2011

1,5 tuntia ihan tavallista ratsastusta

Näillä keleillä olen katsonut parhaimmaksi käydä ratsastamassa joko aamuvarhaisella tai vaihtoehtoisesti siihen tavanomaisimpaan ratsastusaikaani, eli Pinken nukkumaanmenon jälkeen. Aamuratsastus ei tietenkään onnistu kuin viikonloppuisin.

Eilen lämpömittari näytti illalla 20 asteen lukemia. Viikon helteet ovat pakottaneet treenaamaan kevyesti. Tintti onneksi juo riittävästi eikä siinä ole toistaiseksi ollut havaittavissa ainakaan kuivumisen merkkejä. Torstaina itse asiassa mietin, että juokohan se liikaa, kun karsina tuntui illan suussa haiskahtavan poikkeuksellisellisen paljon. Sittemmin en ole havainnut samaa.

Tintti on aika raivostuttava ratsastaa, kun se pääsee löysäilyn makuun. Viime kesä ja syksy mentiin jatkuvasti säästöratsastuksella, kun silloisella tallillamme ei luvatut ratsastusfasiliteetit mahdollistaneet hevosen kunnollista liikuttamista. Tinttiä liikutettiin, kuin se olisi ollut pikkuvikainen eläkeratsu. Se oli sietämätöntä. Repsahtanut kunto alkaa onneksi tulla pikku hiljaa takaisin, myös minulle. Tintin kaulakin on mielestäni paksuuntunut keväästä ja hevonen on muutenkin saanut massaa.

Silti meillä on vielä tekemistä. Yritän saada ratsastettua Tinttiä pyöreänä ja ylämäkeen. Välillä olen todella tuskastunut ja huomaan ajattelevani, että ei voi olla totta, että minä kamppailen sellaisten asioiden kanssa, mitä opetellaan jo alkeiskurssilla. Hävettää olla huono. Miten yksin kevyessä istunnassa pysyminen ja hevosen pään saaminen ylös ilman, että se makaa kuolaimella, voi olla niin vaikeaa?

George Morrisin vastaus kaikkiin ratsastettavuusongelmiin on: ratsasta eteen. Ja sitä minä teen. Eilen menimme illan suussa kentälle. Alkukävelyiden jälkeen menimme estekentälle. Voltteja, suunnanvaihdoksia ja temponvaihteluita ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Ravi - pysähdys - ravi. Muutamia peruutuksia. Pääsääntöisesti eteen. Eteen. Eteen.

Keskityn pitämään pohjetta paikallaan. Minun on pystyttävä lupaamaan hevoselleni, että pohjettani kannattaa kuunnella herkästi, sillä se ei "puhu" koko ajan. Teen paljon sähäköitä siirtymisiä niin, että Tintti ihan oikeasti on hereillä eikä enää jatkuvasti kysy, saisinko sittenkin laahustaa. Lopulta laukkaan kevyessä istunnassa. Temponvaihteluita, voltteja. Yritän saada itseni pysymään paikallani, kohoamaan ylös. Ei eteen, ei alas. Tintti antaa palautteen, kun olen oikein, ja rentoutuu. Pärskähdyksiä. Dieselkone on hörähtänyt käyntiin.

Kun Tintti on siis kuulolla ja vertynyt, otankin jalustimet pois. Ratsastan suurta neliötä ensin käynnissä, sitten ravissa. (tämä perusharjoitus on suoraan Kyran kirjasta "Kyra ja Ratsastuksen taito") Ratsastan kunnolla kulmiin. Näin saan ulko-ohjan lyhennettyä työskentelypituudelle enkä roiku sisäohjassa. Tintti innostuu, kun teemme samaa ravissa. Temponvaihdokset tuntuvat pian satumaisen sähäköiltä tehdä. Kun siirryn pois neliöltä tehdäkseni suunnanvaihdoksia, teen muutamia askeleen pidennyksiä, joissa Tintti tuntuu liitävän. Tunne on sama, mistä valmentajani sanoi minulle taannoin, että jos tuomari uskaltaisi Helpossa C:ssä antaa askeleen pidennyksestä kahdeksikon, se tulisi nyt. Mutta nyt tätä ei näe kukaan...

Kun myöhemmin laukkaan isoa uraa pitkin, Tintti on työn touhusta niin innoissaan, että lähtee useamman kerran käsistä ja pörheltää menemään. Ratsastan edelleen ilman jalustimia ja yritän saada ristiselkään joustoa laukassa. Laukanvaihdot eivät oikein suju, vaikka yleensä saan ne sujumaan ilman jalustimia paljon paremmin. Osaan nimittäin pitää pohkeen silloin paremmin kiinni. Tuleepa tehtyä vastalaukkaa...

Teemme pituushalkaisijalla avotaivutusta, jonka jälkeen teen suoristuksen ja jatkan pohkeenväistöä. Lopuksi teemme vielä loppuravit keventäen ja Tintti saa venyttää kaulaa eteen ja alas. Vielä kävelyt metsässä ja talliin pesulle.

Tallikaverin kanssa ehdittiin vaihtaa kentällä muutamia ajatuksia, joista yksi oli tämä. Ratsastus kasvattaa kärsivällisyyttä ja pakottaa koko ajan katsomaan omia virheitä päin. Joinain päivinä olet itse aivan terässä tekemään huippusuorituksia, mutta hevonen ei ole. Toisena päivänä itse mokailet, mutta hevonen pelastaa sinutkin. Harvat päivät ovat täydellisiä, jos vähänkin vaatii itseltään ja ratsultaan edistystä.

Toisaalta, niinä päivinä, kun ei vaadi, voi mennä hyvillä mielin maastoon terapiaratsastamaan. Se tekee hyvää sekä hevoselle että ratsastajalle.

*******************************
Muutamia artikkeleita Morris´in valmennuksista:
http://www.ratsastus.net/arkisto/jutut/4_2009/s18-20_heppa409.pdf
http://www.ratsastus.net/arkisto/jutut/4_2007/s14-16_heppa407.pdf

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...