Järkikavioliitot
Ei saisi ihminen hullaantua ja rakastua noin vain. Pitäisi ottaa vanhemmat ja viisaammat mukaan kumppanin valintaan. Etenkin, jos on on tarkoitus kavioitua nopeasti eikä satu olemaan näissä asioissa erityisen kokenut.
Meillä oli Tintin kanssa pitkä seurusteluaika, kaksi vuotta. Jos emme olisi seurustelleet niin pitkään, en varmaankaan olisi kavioitunut sen kanssa. Ensirakkautta se ei todellakaan ollut. Voisi jopa sanoa, että me vain kasvoimme yhteen. Kun tuli kavioitumisen aika, se tuntui ainoalta oikealta päätökseltä, luontevalta ratkaisulta siihen elämäntilanteeseen.
Kavioliiton arki tuntui saman tien ihan samalta kuin seurusteluaikakin. Minun ei tarvinnut ryhtyä miettimään, minne Tintti jättää kenkänsä ja millaista sen käyttäytyminen missäkin tilanteessa on. Minä tunsin sen ja se minut. Eikä meillä ollut koskaan ollut suuria ongelmaa sen jälkeen, kun pääsimme puheyhteyteen.
Jos olisin ollut pitkään sinkkuna ja etsinyt tosirakkautta, olisin varmaan odottanut, että ensi ratsastuksella sukat pyörisivät jaloissani, maailmani muuttuisi vaaleanpunaiseksi ja olisin nähnyt tähtiä. Ilotulitusta. RRRRA-TA-TA-TAM! Tintti ei olisi siinä tapauksessa missään nimessä ollut minun valintani.
Jos valmentajani olisi ollut tällaisessa kokeilutilanteessa mukanani, hän olisi saattanut sanoa, että "tuo sopii sinulle", mutta minä olisin sanonut, että tylsää. Minä haluan jännitystä, menoa ja meininkiä, yllätyksellisyyttä, herkkyyttä, vauhtia, menestystä. Haluan enemmän, paremman näköisen, koulutetumman, nuoremman. Haluan sellaisen, joka on jo luonut uraa. Haluan itseäni enemmän!
Mutta millainen kultakimpale minulta olisikaan mennyt ohi suun! Ei Tintti paljastanut ensitapaamisella olevansa tavallaan tuotakin. Nyt en voi muuta kuin sanoa, että meidän on hyvä olla yhdessä. Me teemme kaikkea yhdessä, menemme minne vain, kehitymme ja annamme toisillemme anteeksi.
Ja kyllä, me aiomme olla yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa.
Jos joskus vielä kavioidun uudelleen, teen sen silläkin kertaa järkisyistä. Järkisyy on se, että ymmärtää täydellisyyden olevan siinä, että hyväksytään kumppanin epätäydellisyys. Puolin ja toisin.
Meillä oli Tintin kanssa pitkä seurusteluaika, kaksi vuotta. Jos emme olisi seurustelleet niin pitkään, en varmaankaan olisi kavioitunut sen kanssa. Ensirakkautta se ei todellakaan ollut. Voisi jopa sanoa, että me vain kasvoimme yhteen. Kun tuli kavioitumisen aika, se tuntui ainoalta oikealta päätökseltä, luontevalta ratkaisulta siihen elämäntilanteeseen.
Kavioliiton arki tuntui saman tien ihan samalta kuin seurusteluaikakin. Minun ei tarvinnut ryhtyä miettimään, minne Tintti jättää kenkänsä ja millaista sen käyttäytyminen missäkin tilanteessa on. Minä tunsin sen ja se minut. Eikä meillä ollut koskaan ollut suuria ongelmaa sen jälkeen, kun pääsimme puheyhteyteen.
Jos olisin ollut pitkään sinkkuna ja etsinyt tosirakkautta, olisin varmaan odottanut, että ensi ratsastuksella sukat pyörisivät jaloissani, maailmani muuttuisi vaaleanpunaiseksi ja olisin nähnyt tähtiä. Ilotulitusta. RRRRA-TA-TA-TAM! Tintti ei olisi siinä tapauksessa missään nimessä ollut minun valintani.
Jos valmentajani olisi ollut tällaisessa kokeilutilanteessa mukanani, hän olisi saattanut sanoa, että "tuo sopii sinulle", mutta minä olisin sanonut, että tylsää. Minä haluan jännitystä, menoa ja meininkiä, yllätyksellisyyttä, herkkyyttä, vauhtia, menestystä. Haluan enemmän, paremman näköisen, koulutetumman, nuoremman. Haluan sellaisen, joka on jo luonut uraa. Haluan itseäni enemmän!
Mutta millainen kultakimpale minulta olisikaan mennyt ohi suun! Ei Tintti paljastanut ensitapaamisella olevansa tavallaan tuotakin. Nyt en voi muuta kuin sanoa, että meidän on hyvä olla yhdessä. Me teemme kaikkea yhdessä, menemme minne vain, kehitymme ja annamme toisillemme anteeksi.
Ja kyllä, me aiomme olla yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa.
Jos joskus vielä kavioidun uudelleen, teen sen silläkin kertaa järkisyistä. Järkisyy on se, että ymmärtää täydellisyyden olevan siinä, että hyväksytään kumppanin epätäydellisyys. Puolin ja toisin.
Kommentit
Lähetä kommentti