Avoin kirje hevoselleni Tintille
Äitinä ja ihmisenä tiedän, että lapsenkasvatus on raskasta puuhaa.
Se on varmasti eri tavalla raskasta silloin, kun lasta alkaa kasvattaa kesken kaiken, niin kuin sinä olet tehnyt. Sinun vauvasi tuli sinulle neljävuotiaana, murrosikäisenä, ja olet ottanut hienosti haltuusi äidin roolin. Aloit pitää huolta tytöstäsi kuin kuka tahansa vastuunsa kantava ihminen tekisi. Äitinä ja hevosena.
Äitinä ja ihmisenä minä tiedän, että kasvatustyössä joutuu välillä suodattamaan lävitseen monenlaisia tunteita ja sietämään rajuakin käytöstä. Lapset purevat ja potkivat etsiessään rajojaan. Äidiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja sinulla on sitä.
Usko pois, minulla on – äitinä ja ihmisenä – kaikki sympatiat sinun puolellasi nyt, kun aristat vasenta etujalkaasi, johon vauvasi on sinua potkaissut. Äitinä ja hevosena sinä kestät sen kyllä. Tiedät, että se paranee. Minäkin tiedän sen. Ihmisenä. Ja äitinä.
On ihan selvää, että nyt on syytä pitää vähän sairauslomaa: käyskennellä kävellen metsässä ja jatkaa työntekoa vasta sitten, kun on turvotus on kunnolla laskenut ja liikkuminen sujuu taas kevyesti. Äidin on annettava itselleen aikaa myös hevosena, ei vain äitinä.
Kyllä äiti tietää, että vesi on vanhin voitehista. Sitä tulee mukavasti nyt sekä taivaalta, että vesiboksin letkusta. Sen avulla paranee vaiva kuin vaiva. Äidiltä ja ihmiseltä. Ja hevoselta.
Vaikka sinusta tuntuisi, ettet nyt jaksaisi olla kärsivällinen, niin ole vain, niin kuin olet aina silloinkin, kun olemme yhdessä töissä ihmisenä ja hevosena. Lapset ovat lapsia ja aikuisten pitää kestää lasten kiukunpuuskat menemättä niihin itse mukaan hevosina. Aikuisen tehtävä on antaa lapsille mahdollisuus purkaa mieltään turvallisessa ympäristössä. Vain siten opitaan elämään aikuisten maailmassa maailman vaatimalla tavalla. Minä tiedän tämän. Äitinä, ihmisenä ja hevosena.
Minä sinua silitän ja ymmärrän, vaikka tiedän, että oikeastisinäetpiittaahittoakaanminunymmärtämyksestänivaanhaluatkauratjaheinätjaolettyytväinensiitäetteitarvinnutjäädämaneesiintänäänkään.
Hevosena.
Se on varmasti eri tavalla raskasta silloin, kun lasta alkaa kasvattaa kesken kaiken, niin kuin sinä olet tehnyt. Sinun vauvasi tuli sinulle neljävuotiaana, murrosikäisenä, ja olet ottanut hienosti haltuusi äidin roolin. Aloit pitää huolta tytöstäsi kuin kuka tahansa vastuunsa kantava ihminen tekisi. Äitinä ja hevosena.
Äitinä ja ihmisenä minä tiedän, että kasvatustyössä joutuu välillä suodattamaan lävitseen monenlaisia tunteita ja sietämään rajuakin käytöstä. Lapset purevat ja potkivat etsiessään rajojaan. Äidiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja sinulla on sitä.
Usko pois, minulla on – äitinä ja ihmisenä – kaikki sympatiat sinun puolellasi nyt, kun aristat vasenta etujalkaasi, johon vauvasi on sinua potkaissut. Äitinä ja hevosena sinä kestät sen kyllä. Tiedät, että se paranee. Minäkin tiedän sen. Ihmisenä. Ja äitinä.
On ihan selvää, että nyt on syytä pitää vähän sairauslomaa: käyskennellä kävellen metsässä ja jatkaa työntekoa vasta sitten, kun on turvotus on kunnolla laskenut ja liikkuminen sujuu taas kevyesti. Äidin on annettava itselleen aikaa myös hevosena, ei vain äitinä.
Kyllä äiti tietää, että vesi on vanhin voitehista. Sitä tulee mukavasti nyt sekä taivaalta, että vesiboksin letkusta. Sen avulla paranee vaiva kuin vaiva. Äidiltä ja ihmiseltä. Ja hevoselta.
Vaikka sinusta tuntuisi, ettet nyt jaksaisi olla kärsivällinen, niin ole vain, niin kuin olet aina silloinkin, kun olemme yhdessä töissä ihmisenä ja hevosena. Lapset ovat lapsia ja aikuisten pitää kestää lasten kiukunpuuskat menemättä niihin itse mukaan hevosina. Aikuisen tehtävä on antaa lapsille mahdollisuus purkaa mieltään turvallisessa ympäristössä. Vain siten opitaan elämään aikuisten maailmassa maailman vaatimalla tavalla. Minä tiedän tämän. Äitinä, ihmisenä ja hevosena.
Minä sinua silitän ja ymmärrän, vaikka tiedän, että oikeastisinäetpiittaahittoakaanminunymmärtämyksestänivaanhaluatkauratjaheinätjaolettyytväinensiitäetteitarvinnutjäädämaneesiintänäänkään.
Hevosena.
Kommentit
Lähetä kommentti