perjantai 16. syyskuuta 2011

Puolinahkaiset ratsastussaappaat

Lapsena pyöräilimme luokkakaverin kanssa säännöllisesti maataloustavaraliikkeeseen hypistelemään ratsastusvarusteita. Haaveilimme omista hevosista, silittelimme kokopaikkaisten ratsastushousujen pintoja, hypistelimme riimuja ja riimunnaruja. Autuutta olisivat olleet mustat, kiiltävät ratsastussaappaat.

Muistan aina hintalappuun piirretyn summan, 225mk. Tiesin kysymättäkin, mitä vanhempani siihen sanoisivat.

Olin 11-vuotias ja vaihtanut juuri ratsastuskoulua. Uudella ratsastuskoululla oli maneesi, hiukan kalliimmat ratsastustunnit ja yhä useammilla ratsastajanaluilla jalassaan kumissaappaiden sijaan oikeat, puolinahkaisiksi kutsutut ratsastussaappaat. Mustat nokialaiseni hävettivät. Vanhempani eivät tietenkään millään tajunneet, mikä niissä oli vikana. Ehjät saappaat.

Olin aloittanut ratsastuksen isosiskon esimerkistä jo 9-vuotiaana. Olin käynyt kaksi vuotta ratsastustunneilla, joiden aikana minulle oli aina määrätty taluttaja. 11-vuotiaana kuuntelin kateellisena, kun luokkakaverini olivat käyneet ihan oikean ratsastuksen alkeiskurssin ja päässeet laukkaamaan. Oli loppukevät ja tuon toisen ratsastuskoulun kesätunneilla olisi varmasti tilaa. Äidin olisi suostuttava ilmoittamaan minut sinne. Ja äiti suostui! Edellisellä tallilla minua hävetti kertoa totuus, joten muistan sydän pamppaillen valehdelleeni, että keskeytän tunnit, mutta vain kesäksi.

Sain kokemuksen laukkaamisesta heti ensimmäisellä tunnilla. Minulle - jo kaksi vuotta ratsastaneelle - oli annettu hevoseksi hiljattain tallille tullut iso hevonen. Hevonen säikähti jotain melko heti tunnin alussa, ja ryöstäytyi  minun mittapuullani hillittömään laukkaan. En tippunut, mutta päädyin toiseen päähän kenttää.Voi miten minua pelotti!

Ratsastuksenopettajalla on tuuraajanaan nuoret tytöt, joista yksi tuli taluttamaan minua. Mutta lähes pelkoon verrattavana tunteena ylitseni vyöryi nyt häpeä, jota vahvisti taluttamaan tulleen tallitytön halveksuva kommentti, joka oli osoitettu tuntia pitävälle hiukan vanhemmalle tytölle: ”minä en todellakaan taluta tässä koko tuntia.” Ja taluttajaa en minäkään totta vie enää halunnut! Ajatus tuolla hevosella ratsastamisesta tuntui silti mahdottomalta. ”Voinko vaihtaa hevosta jonkun toisen kanssa?”, kysyin itku kurkussa.

Hurja hevonen. Häpeä pelosta ja osaamattomuudesta. Nolot Nokian kumisaappaat. Lapsen maailmassa tunteet vyöryivät ja sekoittuivat, ja lopulta en kai tiennyt, mikä niistä oli päällimmäinen. Tunnin aikana ja jälkeen itketti, mutta sitten aloin sisuuntua.

Ennen hevosten menoa kesälaitumille, ehdittiin pitää kolme ratsastustuntia. Yhden niistä aikana kentän laidalla istui tuntia katsomassa minua neljä vuotta nuorempi serkkupoika, jonka kesälapsenvahtina olin saanut kunnian toimia  muutamien viikkojen ajan. Makaronien keittämisestä, ruoan lämmittämisesta ja kurinpidosta sain palkkaa sovitusti 225mk.

Arvatkaa, mitä ostin?

Omissa saappaissa, mutta lainavaatteissa ja lainaponilla kisoissa kaksi vuotta myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Me taas hinguttiin taluttamaan koska siitä sai palkaksi tunteja - tosin yleensä poni sellaisia ja taitaa olla mun ainoat kokemukset ponitunneista.

    VastaaPoista
  2. meillä siitä ei saanut mitään palkkiota, ainoastaan hyvän kunnon. Itse asiassa pääsimme kerran vuodessa jouluna ilmaiseksi maastoon siitä hyvästä, että hoisimme hevoset ja putsasimme niiden karsinat koko vuoden ennen sitä. Ja esimerkiksi koska minun hoitohovesollani meitä hoitajia oli neljä, minä olin ns. neloshoitaja, jäin ilman tätä maastoiluoptiota, koska joulumaastoja oli vain kolme. Siitäkin huolimatta, että minulla oli näitä hevosenhoitopäiviä neljä viikossa.

    Ja silti sitä hommaa ei olisi vaihtanut mihinkään maailmassa!

    VastaaPoista
  3. Blogissani on tunnustus. Kiitos kantaaottavasta ja älykkäästä blogista ja anteeksi ketjukirjeiden välittämisestä. :)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...