Että hyvää päivää!
Syksyllä ratsastusreittiemme varrella kyykkii paljon sienestäjiä ja marjastajia. Joskus heitä ei oma silmä metsästä erota, mutta hevonen yleensä kiinnittää huomiota epäilyttävään liikehdintään puskassa.
Hevonen on suhteellisen säikky saaliseläin. Kun ihmiset näkevät hevosen lähestyvän, he yleensä yrittävät olla säikäyttämättä sitä. Joskus hyvä tarkoitus kuitenkin näyttäytyy huonona tapana toimia. Useammankin kerran olen huudellut paikallaan pomppivan hevosen selästä jonnekin puskaan, että "jos siellä on ihminen, niin tuletko esiin, niin tiedän, mitä tämä hevonen ihmettelee." Sitten puskasta nousee nolona marjastaja, joka hyvää hyvyyttään ajatteli vain olla hiljaa paikallaan, hevosta säikäyttämättä.
Useimmiten ihmiset eivät tarkoita pahaa, he vain toimivat parhaan ymmärryksensä mukaan. Tällainen esimerkki voisi olla pyörän pirikellolla ratsukolle olemassaolostaan ilmoittava vauhdikas pyöräilijä tai autolla tööttäävä kuski. Hyvää tarkoitti sekin mönkijäkuski, joka kyllä sammutti monkijänsä hevosen nähdessään hevosen tulevan, mutta käynnisti sen uudelleen saman tien, kun hevonen oli päässyt ohitse. Siinä mentiin hetki vähän lujempaa.
Mutta kyllä hevoskuskitkin ovat ajattelemattomia. He eivät käytä heijastimia maastoillessan, koska ajattelevat, että toki he valoisalla näkyvät. Se taas voi johtua siitä, että he eivät aina itse autoile niitä teitä pitkin, joilla ratsastavat eivätkä he siksi osaa kuvitella, miten huono näkyvyys on autoilijan kannalta ja miten hyvin ratsukko oikeasti maastoutuu tien laitaan.
Lienee selvää, että molemmilla osapuolilla on ryhdistäytymisen paikka, sillä muuten seurauksena voi olla pahaakin naapurustoriitaa. En haluaisi uskoa, että kukaan tahallaan haluaa vauhkoonnuttaa hevosta tai ratsastaa piilossa tien vieressä niin, ettei häntä näy. Silti näin näyttää tapahtuvan, ja siksi ihmiset sanovat, että heitä ärsyttää ratsastajat, jotka luulevat omistavansa kaikki tiet tai heitä ärsyttää autoilijat, jotka eivät ymmärrä hiljentää hevosten kohdalla.
Hevonen itsessään herättää ihmisissä kunnioitusta. Auton allekaan ei kukaan tahdo jäädä. Mikä sitten keinoksi? Ainakin voisi aloittaa näkyvyydestä. Heijastimia ei yksinkertaisesti voi olla liikaa. Sen jälkeen elämää voisi helpottaa, jos lakkaisi ajattelemasta muiden ihmisten tarkoittavan aina pahaa. Hevosia tuntematon autoilija saattaa vilpittömästi ajatella, että jos hevosen kanssa tullaan autoteille, hevonen on tottunut autoihin eikä säiky pienestä. Jos vastapuoli on toiminut hyvää tarkoittaen, mutta onnistunut toimimmaan typerästi, ei ole yleensä kovin hedelmällistä aloittaa siitä mojovaa riitaa tai haukkua ketään tyhmäksi. Sitä lopulta harmittaa eniten, kenelle vahinko sattuu.
Joskus voisi kokeilla ihan sellaista perinteistä: hymyä ja tervehtimistä. Pikku hiljaa voi laajentaa tervehtimisreviiriään tuntemattomiin lenkkeilijöihin, koiranulkoiluttajiin, marjastajiin ja sienestäjiin, pyöräilijöihin ja sitten ihan niihin autoilijoihin. Kun on oikein rohkaistunut, voi vaihtaa pari sanaakin. Voi kiittää ratsukon huomioimisesta. Tai sanoa vaikka, että sinulla on kivan näköinen koira. Sillä mikäs elukkaihmistä onnellisemmaksi tekee kuin se, että saa kuulla kehuja eläimestään. Niitä seuraa ihan varmasti myös hevosestasi, jos itse aloitat. Jos tämä tuntuu tosi hurjalta, voi aloittaa harjoittelemalla ihan vaikka vastaantulevien kanssaratsastajien moikkaamista.
Kun ihmiset hymyilevät toisilleen useammin, myös ikävien asioiden käsittely helpottuu. Tiedättehän, että koppavia ihmisiä on valitettavan helppoa kohdella ikävästi; vaikka kaasuttamalla ohi vähän lujempaa. Hymyn nähdessään se joku voi pysäyttää autonsa ja kysyä, miten hevosia oikeastaan kannattaakaan ohittaa. Koska olet hymyillyt ja tervehtinyt häntä ylhäisestä korkeudestasi, hän uskaltaa tehdä niin.
Olenpa saanut kokea senkin, että maastolenkillä rekkakuski hiljensi jo kaukaa. Ei ollut pimeää, mutta oli talvi. Kohdallamme hän pysäytti ja halusi kiittää siitä, miten hyvin me näyimme. "Komea hevonen, onko se tamma?" Näin jälkikäteen mietittynä, enpä muuten tajunnut kehaista, että hieno rekka sinulla...
Tallinpihassa varusteillemme oli kuitenkin naureskeltu, että eipä ihme, ettei tuo hevonen halua lähteä tallinpihasta, kun on tuon näköiseksi puettu. Meillä oli siis heijastinloimi, hevosella heijastava rintaremmi, heijastimet suitsissa, jalustimissa, raipassa ja suojissa. Minulla oli heijastinliivi ja kypäräheijastin, toppahousuissa oli sivuheijastimet. Tällä varustuksella ei ole tarvinnut juuri valittaa autoilijoista, jotka eivät huomioi hevosia.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sanoi isäni aina.
*********************
Olin kirjoittanut tämän jutun jo aikaisemmin, kun tallikaveri jakoi Facebookissa autoilijoille suunnatun Youtube-linkin turvallisesta tavasta ohittaa hevonen maastossa. Katso se täältä ja huomioi sekin, miten huonosti hevonen näkyy autoilijalle, vaikka on valoisaa. Ja heijastimet.
http://www.youtube.com/watch?v=RA8mzjHocpI&feature=share
Hyvän heijastinloimen saa vaikkapa Horzesta. Tässä sellainen käytössä: http://anutus.wordpress.com/2011/09/25/be-prepared/
Hevonen on suhteellisen säikky saaliseläin. Kun ihmiset näkevät hevosen lähestyvän, he yleensä yrittävät olla säikäyttämättä sitä. Joskus hyvä tarkoitus kuitenkin näyttäytyy huonona tapana toimia. Useammankin kerran olen huudellut paikallaan pomppivan hevosen selästä jonnekin puskaan, että "jos siellä on ihminen, niin tuletko esiin, niin tiedän, mitä tämä hevonen ihmettelee." Sitten puskasta nousee nolona marjastaja, joka hyvää hyvyyttään ajatteli vain olla hiljaa paikallaan, hevosta säikäyttämättä.
Useimmiten ihmiset eivät tarkoita pahaa, he vain toimivat parhaan ymmärryksensä mukaan. Tällainen esimerkki voisi olla pyörän pirikellolla ratsukolle olemassaolostaan ilmoittava vauhdikas pyöräilijä tai autolla tööttäävä kuski. Hyvää tarkoitti sekin mönkijäkuski, joka kyllä sammutti monkijänsä hevosen nähdessään hevosen tulevan, mutta käynnisti sen uudelleen saman tien, kun hevonen oli päässyt ohitse. Siinä mentiin hetki vähän lujempaa.
Mutta kyllä hevoskuskitkin ovat ajattelemattomia. He eivät käytä heijastimia maastoillessan, koska ajattelevat, että toki he valoisalla näkyvät. Se taas voi johtua siitä, että he eivät aina itse autoile niitä teitä pitkin, joilla ratsastavat eivätkä he siksi osaa kuvitella, miten huono näkyvyys on autoilijan kannalta ja miten hyvin ratsukko oikeasti maastoutuu tien laitaan.
Lienee selvää, että molemmilla osapuolilla on ryhdistäytymisen paikka, sillä muuten seurauksena voi olla pahaakin naapurustoriitaa. En haluaisi uskoa, että kukaan tahallaan haluaa vauhkoonnuttaa hevosta tai ratsastaa piilossa tien vieressä niin, ettei häntä näy. Silti näin näyttää tapahtuvan, ja siksi ihmiset sanovat, että heitä ärsyttää ratsastajat, jotka luulevat omistavansa kaikki tiet tai heitä ärsyttää autoilijat, jotka eivät ymmärrä hiljentää hevosten kohdalla.
Hevonen itsessään herättää ihmisissä kunnioitusta. Auton allekaan ei kukaan tahdo jäädä. Mikä sitten keinoksi? Ainakin voisi aloittaa näkyvyydestä. Heijastimia ei yksinkertaisesti voi olla liikaa. Sen jälkeen elämää voisi helpottaa, jos lakkaisi ajattelemasta muiden ihmisten tarkoittavan aina pahaa. Hevosia tuntematon autoilija saattaa vilpittömästi ajatella, että jos hevosen kanssa tullaan autoteille, hevonen on tottunut autoihin eikä säiky pienestä. Jos vastapuoli on toiminut hyvää tarkoittaen, mutta onnistunut toimimmaan typerästi, ei ole yleensä kovin hedelmällistä aloittaa siitä mojovaa riitaa tai haukkua ketään tyhmäksi. Sitä lopulta harmittaa eniten, kenelle vahinko sattuu.
Joskus voisi kokeilla ihan sellaista perinteistä: hymyä ja tervehtimistä. Pikku hiljaa voi laajentaa tervehtimisreviiriään tuntemattomiin lenkkeilijöihin, koiranulkoiluttajiin, marjastajiin ja sienestäjiin, pyöräilijöihin ja sitten ihan niihin autoilijoihin. Kun on oikein rohkaistunut, voi vaihtaa pari sanaakin. Voi kiittää ratsukon huomioimisesta. Tai sanoa vaikka, että sinulla on kivan näköinen koira. Sillä mikäs elukkaihmistä onnellisemmaksi tekee kuin se, että saa kuulla kehuja eläimestään. Niitä seuraa ihan varmasti myös hevosestasi, jos itse aloitat. Jos tämä tuntuu tosi hurjalta, voi aloittaa harjoittelemalla ihan vaikka vastaantulevien kanssaratsastajien moikkaamista.
Kun ihmiset hymyilevät toisilleen useammin, myös ikävien asioiden käsittely helpottuu. Tiedättehän, että koppavia ihmisiä on valitettavan helppoa kohdella ikävästi; vaikka kaasuttamalla ohi vähän lujempaa. Hymyn nähdessään se joku voi pysäyttää autonsa ja kysyä, miten hevosia oikeastaan kannattaakaan ohittaa. Koska olet hymyillyt ja tervehtinyt häntä ylhäisestä korkeudestasi, hän uskaltaa tehdä niin.
Olenpa saanut kokea senkin, että maastolenkillä rekkakuski hiljensi jo kaukaa. Ei ollut pimeää, mutta oli talvi. Kohdallamme hän pysäytti ja halusi kiittää siitä, miten hyvin me näyimme. "Komea hevonen, onko se tamma?" Näin jälkikäteen mietittynä, enpä muuten tajunnut kehaista, että hieno rekka sinulla...
Tallinpihassa varusteillemme oli kuitenkin naureskeltu, että eipä ihme, ettei tuo hevonen halua lähteä tallinpihasta, kun on tuon näköiseksi puettu. Meillä oli siis heijastinloimi, hevosella heijastava rintaremmi, heijastimet suitsissa, jalustimissa, raipassa ja suojissa. Minulla oli heijastinliivi ja kypäräheijastin, toppahousuissa oli sivuheijastimet. Tällä varustuksella ei ole tarvinnut juuri valittaa autoilijoista, jotka eivät huomioi hevosia.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sanoi isäni aina.
 |
| Tämä kuva otettiin tallinpihassa klo 19.45, kun palasimme lyhyeltä maastolenkiltä ilman satulaa. Ulkona näytti vielä melko valoisalta, mutta tässä vaiheessa heijastimia oli jo liian vähän. Otsalamppuni ei ole tässä kuvassa päällä. |
Olin kirjoittanut tämän jutun jo aikaisemmin, kun tallikaveri jakoi Facebookissa autoilijoille suunnatun Youtube-linkin turvallisesta tavasta ohittaa hevonen maastossa. Katso se täältä ja huomioi sekin, miten huonosti hevonen näkyy autoilijalle, vaikka on valoisaa. Ja heijastimet.
http://www.youtube.com/watch?v=RA8mzjHocpI&feature=share
Hyvän heijastinloimen saa vaikkapa Horzesta. Tässä sellainen käytössä: http://anutus.wordpress.com/2011/09/25/be-prepared/
Kommentit
Lähetä kommentti