Murrosikäistä menoa

Ratsastaminen on ikuista palaamista murrosikäiseksi: luulee tietävänsä, mitä omassa kropassa tapahtuu ja mitä sillä on tekemässä, mutta silti epäonnistuu toistuvasti. Lisäksi koko ajan on hämmentynyt, kömpelö ja epävarma olo. Ja jatkuvasta peseytymisesta huolimatta haisee koko ajan pahalle.

Hämmennyksensä moni ratsastaja peittää murrosikäiselle ominaiseen tyyliin julistamalla, ettei kaipaa apua, neuvoja ja itse asiassa osaa jo aivan kaiken. Tai mutisee valmentajan selän takana "Miksi se laittaa mut tekemään tuota, kun mä haluan tehdä tätä?" Hmm, vika on joka tapauksesa muissa, ei minussa.

Aloituslinja (okseri + muuripysty) Gerdian valmennuksessa tänään.

Murrosikä lienee mahdollista selättää vain ajan kanssa. Joskus auttaa itkuraivari ja ovien paiskominen, mutta joskus pitää vain opetella malttamaan. Joskus asiat tulevat helpommiksi, kun antaa ajan kulua ja lakkaa vatvomasta liikaa. Gerdian "polvet irti"- oppi mielessäni sain alapohkeen viimein paikalleen niin, että sain Tintin pohkeen eteen ja takapuoleni irti satulasta. That´s it. Enää tarvitsi vain laittaa kyynärpäät kiinni kylkiin.

Tämä on taas niitä asioita, joiden parissa olen työskennellyt ennenkin. Takuulla jokainen minua valmentanut on sanonut minulle polvistani ja pyytänyt ajattelemaan, että hevonen on kuin tynnyri, jonka päällä yritän tasapainoilla hajareisin. Että kukapa silloinkaan puristaisi polvillaan. Siitä olen kirjoittanut tännekin.

Mutta hevosen selässä on niin kauhean helppo kuvitella tekevänsä oikein. Kun keskittyy kovasti miettimään jotain kohtaa kropassaan, joku toinen luiskahtaa taas väärälle paikalle. Aina on korjattavaa, kunnes taas aloitetaan alusta.

Esteratsastuksessa palasimme viime viikolla kesänjälkeiseen arkeen pitkäaikaisen valmentajani Muusan kanssa. Kaarevalle uralle laitettujen suhteutettujen välien hyppääminen sujui tehtävänannon mukaisesti. Sovitimme esteiden väliin vaihtelevasti eri määrää askelia. Kun sain pidettyä kyynärpääni tiiviisti kiinni kyljissäni, tuntui yhtäkkiä siltä, että ongelmat katosivat jonnekin. Ajatukseni oli ainoastaan polvien irtonaisuudessa, kyynärpäiden pitämisessä kiinni kyljissä ja pohkeella eteenpäin ratsastamisessa. On hypättävä ohjastuntumaa vasten.

Käsijarru pois päältä! Nyt alkoi todella tuntua siltä, mitä se on tarjoittanut. Mutta minkäs teet, kun mieli ja ruumis eivät ole tehneet yhteistyötä. Tänään Gerdian silmän alla tein tältä osin työtä, johon olen tyytyväinen.

Ainakin hetkeksi finnien aika on ohi. Kirveli kyllä, vaikkei Clearasiliä kokeiltukaan.

Lopetuslinjalla (pinkki okseri + portti) Tintti hyppäsi isommin ja innokkaammin kuin koskaan. Oli muuten ajoittain työn takana kestää satulassa, sillä vakaampi istuntani on saanut Tintin hyppäämään reilummin