Kesäkuun lopulla viikko
Petterssonin valmennusten jälkeen meillä oli kisat. Emme hypänneet kertaakaan tuon valmennuksen ja kisojen välissä. Olin toiveikas, mutta epävarma valmennuksessa löytyneen flow:n palauttamisesta kisatilanteessa ja hermoilin siitä etukäteen. Hermostumiseni kasvoi verryttelyssä tulleista kielloista. Rata meni tuskaisesti, este kerrallaan, vailla hyvää rytmiä. Perusradalta tuli yksi kielto. Minua ei jälkikäteen lohduttanut se, että todella moni ratsukko kielsi ulos siltä esteeltä. Minua harmitti hermostuminen ja se, mitä se sai minussa aikaiseksi. Hävetti oma osaamattomuus. Pelotti, opinko koskaan.
Heinäkuussa lomailimme perheen kanssa. Kävin tallilla lähinnä maastoilemassa. Treenasin maastossa kevyttä istuntaa ja ohjien lyhentämistä, mielestäni onnistuen. Olin ehtinyt tulla lähes epätoivoiseksi ongelmieni kanssa ja siksi olen ollut valmis tarttumaan jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen, joka auttaisi minut irti satulasta ja tasapainoon.Tällä viikolla minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua hollantilaisen esteratsastaja Gerdia Dolfsman valmennukseen.
Teemaksi muodostui kohdallani rentoutuminen.
"You need to relax. This is supposed to be fun!" Gerdia sanoi minulle iloisesti. Hän muistutti irrottamaan reidet satulasta, jotta alapohje olisi vahvempi. Hän neuvoi pitämään takapuolen satulassa koko ajan, koska juuri väkinäinen kevyt istunta ensimmäisten hyppyjen aikana tuntui jännittävän minua entisestään.
"Your flat-work is fine. Now you just need to sit like you were riding flatwork. There will be fences on a way but you just jump over them. No big deal."
Tasaisella työskentely oli siis kunnossa. Tasapaino löytyi, kun ratsastin ympyrällä laukkaa persus satulassa ja kohosin sieltä ylös vasta esteellä. Tintti imi esteelle ja minäkin rentouduin. Epäonniset kätenikin tuntuivat pysyvät paikallaan, kun minulla ei ollut epävakaasta kevyestä istunnasta johtuvaa tarvetta nykiä Tintin päätä ylemmäksi.
Gerdia muistutti, ettei ongelma ole ensisijaisesti liian pitkissä ohjissani, vaan hevosen takapäässä.
"Sit on a saddle and ride forward if that's the way you feel most relaxed." Minun on siis nyt ratsastettava eteen ja pidettävä Tintti pohkeen edessä. Ohjasasia tulee myöhemmin.
"Relax. You're doing fine", Gerdia toisti vielä monta kertaa, ja minä yritin ajatella samaa. Yritin unohtaa ratsastuksestani kaiken muun paitsi sen, että yritän pitää reisiäni irti. Suhteutetut välit ja sarjat menivät tältä osin kelvollisesti. Silti keikahdin välillä irti epävakaiseen istuntaani, sain Tintin etupainoiseksi, ja vanhat ongelmat palasivat. Ohjani olivat turhan pitkät kevyelle istunnalle, joten aloin jälleen vaistomaisesti nykiä Tintin päätä ylös ennen estettä. Ja vatkasin käsilläni. Huonoja lähestymisiä.
Homma silti toimi jotenkuten, kun pidin reidet irti ja takapuolen satulassa. Tintti tuntui hyppäävän huonoistakin lähestymisistä varmemmin kuin ennen. Kun sitten aloimme mennä rataa, minä aloin taas seilata kevyen istunnan ja satulassa istumisen väliä, etenkin kaarteissa. Ohjani olivat aivan liian pitkät kevyelle istunnalle. Keikahdin eteen, otin reisillä kiinni ja alapohje irtosi juuri, kun Tintti oli alkanut luottaa mamman olevan tasapainossa. Kielto. Ohiratsastus.
Summa summarum: hevonen edelleen pitäisi ratsastaa esteelle kevyessä istunnassa, lyhyin ohjin, mutta jos ratsastaja ei kestä tasapainossa lyhyin ohjin, on fiksumpaa ratsastaa perse satulassa, jos sillä saadaan tasapaino ja ohjastuntuma pysymään vakaina.
Valmennuksen jälkeen onnistumisen ja aiempien epätoivoisten yritysten tuoma stressi kuitenkin pääsi purkautumaan mitä noloimmalla tavalla. Harmittelin hevosta pestessäni vaikeuksiani ja räpellystäni, ja yhdestä pienestä ulkopuolisen puolihuolimattomasta kommentista purskahdinkin täyteen itkuun.
Tilanne oli suorastaan koominen. Kolmekymppinen nainen pesee vesiletkulla hevostaan ja parkuu, ettei osaa mitään ja että mikään ei koskaan onnistu. Kaksi muuta muodostaa halausringin ympärille, kehuu ja kannustaa:
"Nytkin sait ihan hienosti hevosen pestyä." "Monta kertaa on mennyt tosi hyvin, älä nyt." "Meillä kaikille menee suurin osa ajasta päin persettä." "Meillä on maailman vaikein harrastus."
Ja sehän siis piti paikkansa, että nytkin meni pitkälti hyvin. Se, mitä piti tehdä, tehosi sekä minuun että Tinttiin. Edistystäkin on tapahtunut, sillä kuukaudessa oli tultu siihen, että pohkeeni pysyi jo paikallaan. Suurin osa ongelmista on edelleen minun korvieni välissä. Minä teen liikaa, yritän liikaa ja otan kaiken aivan liian vakavasti.
Ja minähän olen jännittäjä. Lapsena jännitin musiikkiopiston kurssi- ja vuositutkintoja niin, että kädet tärisivät ja betasalpaajille olisi ollut käyttöä. Ennen tutkintoa tarvitsin opettajani tsemppaamaan, että se tulee sujumaan hyvin, koska työ on tehty. En esiintynyt koskaan oppilasilloissa, ja orkesteriin suostuin vasta pitkällisten suostuttelujen jälkeen. Yliopiston tentteihin menin aina myöhässä, jotta ei tarvinnut puhua ennen tenttiä kenenkään kanssa. Tenttisalissa laitoin korvatulpat korviin ja hautauduin omiin oloihini.
Tämä kaikki on siinä mielessä hassua, että minä en ole missään nimessä ujo. Olen puhetyöläinen. En jännitä opettamista, en puhumista julkisesti, en uusia ihmisiä enkä tilanteita. Jännitän suoriutumista, jos olen hitusenkin epävarma siitä, mitä olen menossa tekemään. Soittoharrastuksessa alkoi käsien tärinä. Ennen ulkoa soitettavaa kappaletta aloin hermoilla, mistä sävelestä se alkoikaan. Päässä humisi ja löi tyhjää. Noissa tilanteissa sain onneksi olla aina yksin tai ainakin rauhoittua toisen seurassa. Roolin suojissa monet asiat ovat helppoja. Vaikeinta on esittää omia taitojaan.
Vastaava suoritustilanne hevosen selässä vetää paskajäykäksi.
Koulurataharjoituksessa taannoin olin rauhallinen, koska tiesin tasan tarkkaan, mitä olin menossa tekemään. Esteillä jännitys on toisenlaista. Se ei ole sama asia kuin pelko. Minä en pelkää. Minä hermostun, koska en koe homman olevan täysin hallussa. Koska en voi laittaa korvatulppia enkä eristäytyä ennen suoritusta, minun on keksittävä keino, jolla saan tämän toimimaan muuten.
Minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko ottaa homma haltuun tai lakata esteratsastamasta. Ja kun katson näitä kirjoitettuna, minusta tuntuu ettei vaihtoehtoja ole ollenkaan.
Homma on yksinkertaisesti otettava haltuun.
