Koulu(rata)harjoittelun tuotosta
Lukiolaiset rakastavat niin sanottuja S-merkintoja. Ne ovat kurssisuorituksia, joista ei kirjata numeroarvosanaa vaan ainoastaan suoritusmerkintä. Opiskelijan näkökulmasta tämä usein tarkoittaa sitä, että kurssikertymä kasvaa, mutta mikään tehty työ - tai paremminkin tekemättä jätetty - ei vaikuta arvosanaan. Kätevää erityisesti niissä aineissa, joissa opiskelijalla ei ole aikomustakaan laittaa tikkua ristiin oppimisen eteen.
Opettajaa tällaiset kurssit eivät juuri motivoi. On ihan turha teettää tehtäviä, koska valtaosa ei tee yhtään mitään. Ketään ei motivoi se, että aherruksesta ja laiskottelusta seuraa sama palkka. Toimii kuin Neuvostoliitto. Opettaja kuitenkin saa motivaationsa oppilaista.
Opetuksen ei silti tarvitse tuottaa huippuosaajia. Annetut tehtävät suorittava oppilasaines olisi opettajan mielestä opetuksen vähimmäisedellytys. Sillä tavoin opiskelijat sentään antaisivat opettajan työlle mahdollisuuden. Kuka edes kuvittelisi oppivansa pelaamaan jalkapalloa, jos ei suostuisi koskemaan koko palloon!
Ja nyt hyvät ystävät. Tiedän kyllä, että suorittajien joukkoon mahtuu aina niitä, jotka tekevät töitä omaksi parhaakseen. Nämä opettajien unelmat eivät katso pelkkää suoritusmerkintää, vaan näkevät tavoitteensa jossain tulevaisuudessa. Heillä on sisäinen motivaatio, jota arvosana tai sen puute ei heikennä. Turha silti kuvitella, että heille loputtomiin riittäisi sama olalletaputus, kuin minkä laiskajaakko vieressä saa. Kilpailu nimittäin on ainoa keino saavuttaa jotain. Voit toki ylväästi sanoa kilpailevasi itseäsi vastaan, mutta jos kaiken takana on halu olla hyvä ja aina vähän entistä parempi, sitä ei voi loputtomasti määritellä vain suhteessa omaan aikaisempaan suoritustasoon.
Ihmismieli janoaa luokitteluja, arvosanoja, arvosteluita ja määritelmiä, vaikka salaa. Haluamme kiinnittää itseemme osaamisestamme kertovan hintalapun, mieluiten näkyvälle paikalle. Se, joka väittää muuta, jeesustelee.
Arvoinnin alaiseksi asettautuminen patistaa katsomaan peiliin. Se tekee hyvää ja se tekee paremmaksi. Se, että on hyvä yhdessä asiassa, ei tee ketään kaikkivoivaksi muilla osaamisen alueilla. Tarpeellinen muistutus etenkin niille, jotka työkseen arvioivat muita. On nimittäin huomattu*, että arviointityötä tekevät saattavat sairastua muita ammattiryhmiä herkemmin herkkänahkaisuuteen, joka sulkee korvat kaikelta itseä koskevalta palautteelta.
Koulurataharjoituksen Helppo C:1- ratani tuotti minulle tuloksen 60,25%. Tulos tosin saattaa yhtä hyvin olla 61,25%, mutta koska en ole saanut selvyyttä yhden numeron kirjoitusasusta, lasken heikomman mukaan. Koulurataharjoituksessa pisteidenlasku suoritettiin itse, siitä tämä sählinki. Joka tapauksessa tulos oli yli 60% ja sitä haettiin. (lajia tuntemattomille vertailukohdaksi, että varsinaisten kilpailuiden ruusukkeita havittelevat tähtäävät vähintään 65%:n tulokseen. Sen sijaan pisteet harvoin kohoavat paljolti päälle 70%:n)
Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että sain asennosta, istunnasta ja apujenkäytön moitteettomuudesta 7 pistettä. Niin ikään laukannostoni tuotti saman pistemäärän, samoin ensimmäinen suunnanmuutos harjoituslaukassa. Suunnanmuutoksesta sain vielä erityismaininnan, että se oli rohkeasti ratsastettu.
27 asteen lämpötila toi rataharjoitukselle oman hikisen lisänsä. En tiedä, milloin Tintti on viimeeksi ollut kouluradalla, mutta siitä täytyy olle ainakin neljä vuotta. Kentälle ilmestyneet ratakirjaimet toivat uuden haasteen. Tintti ei tietenkään suostunut lähestymään tuomaria suoralla linjalla, pysähdys meni vinoksi enkä pystynyt ratsastamaan syvälle C:hen. Sain suullisessa palautteessa kuitenkin kiitosta, että en tehnyt asiasta numeroa, vaan jatkoin rauhallisesti tietäen, että siihen on joka tapauksessa palattava uudelleen. Samaa poikitusta tapahtui suoralla, jossa piti tehdä askeleen pidennys keventämättä. Pelottava E- kirjain...
Muuten tulokseni oli melko tasaisesti 5,5 - 6,5 pistettä. Jostain syystä en meinannut millään osata ratsastaa H-kirjainta kohti missään vaiheessa rataa. Sisäpohkeen olisi pitänyt olla aktiivisempi, jotta olisin päässyt syvemmälle kulmiin. Pisteisiini mahtui myös pohjanoteeraus 4,5 pistettä toisesta laukkadiagonaalista, jonka päätteeksi Tintti vaihtoi laukan, kun yritin korjata sitä enemmän suoraksi kohti H-kirjainta.
Oli hienoa saada mustaa valkoisella siitä, miten reagoimme arvinointitilanteeseen. Harmillista oli, että yleensä niin hienosti sujuvat pyöreät voltit ja tasajalkapysähdykset eivät menneetkään yhtä loistokkaasti kuin harjoituksissa. Sen sijaan joskus ongelmalliset laukannostot tuottivat parhaat pistemäärät!
Koulurataharjoitusta edeltävän päivän estekisat tuottivat yhden kiellon verkassa sekä yhden kiellon perusradalta. Olin harmissani siitä, ettei Robbyn valmennuksissa saavutettu flow löytynyt kisapäivänä. Tintti ei liikkunut eteen, ja minä vaikeutin asiaa vatkaamalla kuin viimeistä päivää. Rata oli niin kertakaikkisen surkea kokonaisuus, ettei yksi kielto sitä juuri huonommaksi tehnyt. Tuli sama fiilis kuin 13- vuotiaana ekassa valmennuksessani, jonne kuvittelin meneväni esittelemään loistavia taitojani, mutta sainkin aikaiseksi vain nolon räpellyksen.
Siksipä tuntui henkiseltä hyväilyltä, että koulutuomari kehui uskallustani ratsastaa hevosta katseella (siitä kuulemma tunnistaa esteratsastajat). Ja siksi tuntui vielä erityisen hyvältä, kun tuomari kehui minun ratsastavan rohkeasti ja hyvin eteen. Sitä en ole aikoihin kuullut kenenkään suusta.
Ja nyt hakemaan sitä kadotettua hyppyflow´ta takaisin!
***********************
* Tämä on todistettu puhtaalla mututuntumalla monissa opettajainhuoneessa. Tutkimuksen toteuttajina vertaisryhmä samaan tautiin sairastuneista. Aina valmiina arvioimaan.
Opettajaa tällaiset kurssit eivät juuri motivoi. On ihan turha teettää tehtäviä, koska valtaosa ei tee yhtään mitään. Ketään ei motivoi se, että aherruksesta ja laiskottelusta seuraa sama palkka. Toimii kuin Neuvostoliitto. Opettaja kuitenkin saa motivaationsa oppilaista.
Opetuksen ei silti tarvitse tuottaa huippuosaajia. Annetut tehtävät suorittava oppilasaines olisi opettajan mielestä opetuksen vähimmäisedellytys. Sillä tavoin opiskelijat sentään antaisivat opettajan työlle mahdollisuuden. Kuka edes kuvittelisi oppivansa pelaamaan jalkapalloa, jos ei suostuisi koskemaan koko palloon!
Ja nyt hyvät ystävät. Tiedän kyllä, että suorittajien joukkoon mahtuu aina niitä, jotka tekevät töitä omaksi parhaakseen. Nämä opettajien unelmat eivät katso pelkkää suoritusmerkintää, vaan näkevät tavoitteensa jossain tulevaisuudessa. Heillä on sisäinen motivaatio, jota arvosana tai sen puute ei heikennä. Turha silti kuvitella, että heille loputtomiin riittäisi sama olalletaputus, kuin minkä laiskajaakko vieressä saa. Kilpailu nimittäin on ainoa keino saavuttaa jotain. Voit toki ylväästi sanoa kilpailevasi itseäsi vastaan, mutta jos kaiken takana on halu olla hyvä ja aina vähän entistä parempi, sitä ei voi loputtomasti määritellä vain suhteessa omaan aikaisempaan suoritustasoon.
Ihmismieli janoaa luokitteluja, arvosanoja, arvosteluita ja määritelmiä, vaikka salaa. Haluamme kiinnittää itseemme osaamisestamme kertovan hintalapun, mieluiten näkyvälle paikalle. Se, joka väittää muuta, jeesustelee.
Arvoinnin alaiseksi asettautuminen patistaa katsomaan peiliin. Se tekee hyvää ja se tekee paremmaksi. Se, että on hyvä yhdessä asiassa, ei tee ketään kaikkivoivaksi muilla osaamisen alueilla. Tarpeellinen muistutus etenkin niille, jotka työkseen arvioivat muita. On nimittäin huomattu*, että arviointityötä tekevät saattavat sairastua muita ammattiryhmiä herkemmin herkkänahkaisuuteen, joka sulkee korvat kaikelta itseä koskevalta palautteelta.
Koulurataharjoituksen Helppo C:1- ratani tuotti minulle tuloksen 60,25%. Tulos tosin saattaa yhtä hyvin olla 61,25%, mutta koska en ole saanut selvyyttä yhden numeron kirjoitusasusta, lasken heikomman mukaan. Koulurataharjoituksessa pisteidenlasku suoritettiin itse, siitä tämä sählinki. Joka tapauksessa tulos oli yli 60% ja sitä haettiin. (lajia tuntemattomille vertailukohdaksi, että varsinaisten kilpailuiden ruusukkeita havittelevat tähtäävät vähintään 65%:n tulokseen. Sen sijaan pisteet harvoin kohoavat paljolti päälle 70%:n)
Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että sain asennosta, istunnasta ja apujenkäytön moitteettomuudesta 7 pistettä. Niin ikään laukannostoni tuotti saman pistemäärän, samoin ensimmäinen suunnanmuutos harjoituslaukassa. Suunnanmuutoksesta sain vielä erityismaininnan, että se oli rohkeasti ratsastettu.
27 asteen lämpötila toi rataharjoitukselle oman hikisen lisänsä. En tiedä, milloin Tintti on viimeeksi ollut kouluradalla, mutta siitä täytyy olle ainakin neljä vuotta. Kentälle ilmestyneet ratakirjaimet toivat uuden haasteen. Tintti ei tietenkään suostunut lähestymään tuomaria suoralla linjalla, pysähdys meni vinoksi enkä pystynyt ratsastamaan syvälle C:hen. Sain suullisessa palautteessa kuitenkin kiitosta, että en tehnyt asiasta numeroa, vaan jatkoin rauhallisesti tietäen, että siihen on joka tapauksessa palattava uudelleen. Samaa poikitusta tapahtui suoralla, jossa piti tehdä askeleen pidennys keventämättä. Pelottava E- kirjain...
Muuten tulokseni oli melko tasaisesti 5,5 - 6,5 pistettä. Jostain syystä en meinannut millään osata ratsastaa H-kirjainta kohti missään vaiheessa rataa. Sisäpohkeen olisi pitänyt olla aktiivisempi, jotta olisin päässyt syvemmälle kulmiin. Pisteisiini mahtui myös pohjanoteeraus 4,5 pistettä toisesta laukkadiagonaalista, jonka päätteeksi Tintti vaihtoi laukan, kun yritin korjata sitä enemmän suoraksi kohti H-kirjainta.
Oli hienoa saada mustaa valkoisella siitä, miten reagoimme arvinointitilanteeseen. Harmillista oli, että yleensä niin hienosti sujuvat pyöreät voltit ja tasajalkapysähdykset eivät menneetkään yhtä loistokkaasti kuin harjoituksissa. Sen sijaan joskus ongelmalliset laukannostot tuottivat parhaat pistemäärät!
Koulurataharjoitusta edeltävän päivän estekisat tuottivat yhden kiellon verkassa sekä yhden kiellon perusradalta. Olin harmissani siitä, ettei Robbyn valmennuksissa saavutettu flow löytynyt kisapäivänä. Tintti ei liikkunut eteen, ja minä vaikeutin asiaa vatkaamalla kuin viimeistä päivää. Rata oli niin kertakaikkisen surkea kokonaisuus, ettei yksi kielto sitä juuri huonommaksi tehnyt. Tuli sama fiilis kuin 13- vuotiaana ekassa valmennuksessani, jonne kuvittelin meneväni esittelemään loistavia taitojani, mutta sainkin aikaiseksi vain nolon räpellyksen.
Siksipä tuntui henkiseltä hyväilyltä, että koulutuomari kehui uskallustani ratsastaa hevosta katseella (siitä kuulemma tunnistaa esteratsastajat). Ja siksi tuntui vielä erityisen hyvältä, kun tuomari kehui minun ratsastavan rohkeasti ja hyvin eteen. Sitä en ole aikoihin kuullut kenenkään suusta.
Ja nyt hakemaan sitä kadotettua hyppyflow´ta takaisin!
***********************
* Tämä on todistettu puhtaalla mututuntumalla monissa opettajainhuoneessa. Tutkimuksen toteuttajina vertaisryhmä samaan tautiin sairastuneista. Aina valmiina arvioimaan.
Onnea tuloksesta! :) Mutta enpäs tiennytkään, että Helppo C:1:ssä on laukkadiagonaali :o Me ei taideta voida osallistua siihen sitten ollenkaan, koska laukka loppuu/vaihtuu yleensä pari askelta ennen kirjaimeen saapumista...
VastaaPoistaTintti vaihtaa kanssa helposti ja juuri siksi tätä on treenattu. Nyt se malttaa jo odottaa, mitä minä sanon. Tässä tapahúksessa oikealla ohjalla ja pohkeella yritetty suoristus diagonaalilla sai sen (ihan oikein) ymmärtämään, että vaihdetaan.
VastaaPoistaLaukanvaihdot on siitä ongelmallisia, koska yleensä niitä harjoitellaan juuri kaarteissa ja suunnanvaihdoksissa. Ja esteradalla ne tapahtuvat usein automaattisesti.
Vastalaukkatreenistä on yleensä apua ja siitä, että laukkoja ruvetaan vaihtamaan suorilla urilla. Eli ei diagonaalin keskellä, juuri uralle tultaessa tai kaarteissa.