Petterssonin valmennus, päivä 1.
Minäkin uskalsin lähteä kerryttämään taitojani vierailevan valmentajan silmien alle. Tallillamme järjestettiin alkuviikosta Robert "Robby" Petterssonin kaksipäiväinen estevalmennus. Ensimmäisen päivän jälkeen leijuin pilvissä!
Minua tietysti jännitti kuin ensimmäisessä estevalmennuksessani 90 -luvun alkupuolella. Enää ei onneksi tule mieleen yrittää näyttää valmentajalle, mitä osaan, ja tulla sitten nolosti korekealta ja kovaa alas. Jännitys johtui lähinnä siitä, että odotin monimutkaisia tehtäviä. Aivotyön tehokkuuden halusin varmistaa jopa siten, ett söimme lounaaksi lohta.
Aluksi kerroimme kaikki taustatiedot itsestämme ja hevosestamme: yhteistä historiaa takana lähes neljä vuotta, minä aikana olen saanut lapsen. Tästä ajasta ehdimme olla säännöllisesti valmennuksessa vuoden ajan ennen raskaaksituloani. Nyt olemme treenanneet keväästä asti. Hyppäämme 80 cm:n luokkia, koska alapohkeeni ei kestä riittävän paikallaan. "Olet tullut oikeaan paikkaan", hän totesi. Olin heti toiveikas. Tintti tosin näytti siltä, että se nukahtaa.
Ja noin viiden minuutin kuluttua almennuksen alkamisesta pohkeeni löysivät paikkansa ja alkoivat pysyä siellä. Sitä ennen lyhensin jalustimiani yhdellä reiällä. Tunteen riittävästä painosta kantapäiden päällä sain, kun ravasimme ja laukkasimme hyvän tovin kenttäistunnassa. Tajusin heti tekeväni jotain toisin, kun aloin tuntea lihaskipua alaselässä.Yhtälailla tunne kuulemma voisi olla reisissä, pakaroissa tai akillesjänteissä, lihaskunnosta riippuen. Jos sen sijaan yrittäisin pitää varpaita ylhäällä sen sijaan, että annan kantapään laskeutua alas, kipu todennäköisesti tuntuisi etusäären lihaksessa.
Kenttää ympäri ravatessamme aloimme tulla ristikkoa kohden, jonka jälkeen oli tarkoitus jatkaa laukaten. Otimme tuntumaa siihen, että annamme hevosten vain mennä, emme tee mitään ylimääräistä. Minulle tämä oli enemmän kuin tarpeeseen. Tintti on sekä istunnalle että kädelle herkkä ja lakkaa helposti kuuntelemasta, jos ratastaja tekee liikaa käsillään ja jaloillaan. Siitä tulee ratsastajalle helposti tunne, että hevonen on laiska, vaikka se todellisuudessa vain lakkaa kuuntelemasta, koska se ei tiedä, mitä sen pitäisi kuunnella.
Tämä on meille melkoinen noidankehä. Maastossa Tintti liikkuu, joten minulla ei ole kiusausta ratsastaa sitä eteen - eli tehdä liikaa! Kentällä minun pitäisi malttaa olla niin ikään tekemättä liikaa, vaikka sen eteenpäinpyrkimys on aina alussa vähän niin ja näin. Kuvitelkaa, että joku sanoo "en kuule", ja teidän pitäisi silti ymmärtää puhua entistäkin hiljempaa. Minunkin pitäisi vain malttaa päättäväisesti odottaa, että se alkaa reagoida.
Emme hypänneet suuria esteitä, kaikki olivat maksimissaan 60 cm:n korkuisia. Teknikkaa hiottaessa esteiden korkeudet eivät juuri merkitse. Me haimme sujuvaa tietä, rullaavaa laukkaa, eteenpäinpyrkimystä ja sitä, että ratsastamme keskelle estettä suoraan, jatkamme esteen jälkeen riittävän aikaa suoraan ennen kuin käännämme ja pidämme kaiken aikaa hyvän ohjastuntuman. Toisin sanoen, annamme hevosen hoitaa työn ja itse keskitymme olemaan häiritsemättä sitä työssään.
Ja se onnistui. Minulla ei ole koskaan ollut niin tukevaa oloa hevosen selässä kuin tässä valmenuksessa! Ja ensimmäistä kertaa Tintti ei päässyt ryöstämään esteen jälkeen, koska ohjastuntuma pysyi eikä Tintti saanut vedettyä itseään pitkäksi, koska olin riittävästi jalkojeni päällä.
Ensimmäisen päivän lopuksi Robby taputti Tinttiä ja sanoi, että "kyllähän se tuosta piristyi, kun alettiin hypätä. Tosin nyt se näyttää taas siltä, että se nukahtaa."
Tästä on hyvä jatkaa toiseen päivään!
Minua tietysti jännitti kuin ensimmäisessä estevalmennuksessani 90 -luvun alkupuolella. Enää ei onneksi tule mieleen yrittää näyttää valmentajalle, mitä osaan, ja tulla sitten nolosti korekealta ja kovaa alas. Jännitys johtui lähinnä siitä, että odotin monimutkaisia tehtäviä. Aivotyön tehokkuuden halusin varmistaa jopa siten, ett söimme lounaaksi lohta.
Aluksi kerroimme kaikki taustatiedot itsestämme ja hevosestamme: yhteistä historiaa takana lähes neljä vuotta, minä aikana olen saanut lapsen. Tästä ajasta ehdimme olla säännöllisesti valmennuksessa vuoden ajan ennen raskaaksituloani. Nyt olemme treenanneet keväästä asti. Hyppäämme 80 cm:n luokkia, koska alapohkeeni ei kestä riittävän paikallaan. "Olet tullut oikeaan paikkaan", hän totesi. Olin heti toiveikas. Tintti tosin näytti siltä, että se nukahtaa.
Ja noin viiden minuutin kuluttua almennuksen alkamisesta pohkeeni löysivät paikkansa ja alkoivat pysyä siellä. Sitä ennen lyhensin jalustimiani yhdellä reiällä. Tunteen riittävästä painosta kantapäiden päällä sain, kun ravasimme ja laukkasimme hyvän tovin kenttäistunnassa. Tajusin heti tekeväni jotain toisin, kun aloin tuntea lihaskipua alaselässä.Yhtälailla tunne kuulemma voisi olla reisissä, pakaroissa tai akillesjänteissä, lihaskunnosta riippuen. Jos sen sijaan yrittäisin pitää varpaita ylhäällä sen sijaan, että annan kantapään laskeutua alas, kipu todennäköisesti tuntuisi etusäären lihaksessa.
Kenttää ympäri ravatessamme aloimme tulla ristikkoa kohden, jonka jälkeen oli tarkoitus jatkaa laukaten. Otimme tuntumaa siihen, että annamme hevosten vain mennä, emme tee mitään ylimääräistä. Minulle tämä oli enemmän kuin tarpeeseen. Tintti on sekä istunnalle että kädelle herkkä ja lakkaa helposti kuuntelemasta, jos ratastaja tekee liikaa käsillään ja jaloillaan. Siitä tulee ratsastajalle helposti tunne, että hevonen on laiska, vaikka se todellisuudessa vain lakkaa kuuntelemasta, koska se ei tiedä, mitä sen pitäisi kuunnella.
Tämä on meille melkoinen noidankehä. Maastossa Tintti liikkuu, joten minulla ei ole kiusausta ratsastaa sitä eteen - eli tehdä liikaa! Kentällä minun pitäisi malttaa olla niin ikään tekemättä liikaa, vaikka sen eteenpäinpyrkimys on aina alussa vähän niin ja näin. Kuvitelkaa, että joku sanoo "en kuule", ja teidän pitäisi silti ymmärtää puhua entistäkin hiljempaa. Minunkin pitäisi vain malttaa päättäväisesti odottaa, että se alkaa reagoida.
 |
| Keskellä alun ristikkoharjoitus ilman nuolia. Tämän jälkeen yhdistelimme eri osasia ja jatkoimme niiltä eri suuntiin. Lopuksi tulimme pitkää linjaa ja jatkoimme sieltä oikealle punaisten nuolien mukaisesti. Jäimme lopulta ratsastamaan kahdeksikon muotoisesti kahta viimeisä estettä, kuten siniseksi aihtuvat nuolet osoittavat. Maapuomit olivat merkkeinä, jotta varmasti ratsastamme suoran linjan. |
Ja se onnistui. Minulla ei ole koskaan ollut niin tukevaa oloa hevosen selässä kuin tässä valmenuksessa! Ja ensimmäistä kertaa Tintti ei päässyt ryöstämään esteen jälkeen, koska ohjastuntuma pysyi eikä Tintti saanut vedettyä itseään pitkäksi, koska olin riittävästi jalkojeni päällä.
Ensimmäisen päivän lopuksi Robby taputti Tinttiä ja sanoi, että "kyllähän se tuosta piristyi, kun alettiin hypätä. Tosin nyt se näyttää taas siltä, että se nukahtaa."
Tästä on hyvä jatkaa toiseen päivään!
Kommentit
Lähetä kommentti