Lapsi- mikä ihana tekosyy!
Opettele sanomaan ei. Aloita hokemalla sitä lapsellesi ja siinä sivussa opit sanomaan sen kaikille muillekin.
Lapsi nimittäin on maailman paras syy kieltäytyä kaikesta vähänkin epämiellyttävästä ylimääräisestä ja työläästä tehtävästä: ei tarvitse mennä sukujuhliin, osallistua pihatalkoisiin tai kutsua ruokavieraita. Kaikki tietävät jo valmiiksi, että pienten lasten vanhemmilla ei ole omaa aikaa ja heillä on krooninen univelka. Miksei tätä käyttäisi jo kättelyssä hyväkseen!
Lapsenhoito on pyhä asia; ruokapöytä alttari, jolla nautittua äitien tekemää ruokaa ei saa arvostella. Vanhemmalla on oikeus olla väsynyt, kiukkuinen ja itsekäs. Lapsi estää ylitöihin jäämisen; päiväkoti kun menee viideltä kiinni. Raskauden jälkeen on lupa kantaa liikakiloja ylpeydellä. Ja koska lapsen hyvinvointi on tärkeintä, ei ole pakko pitää huolta ulkonäöstään eikä parisuhteestaan. Ei ole pakko mennä töihinkään, koska lapselle on tietenkin parasta, että äiti on kotona. Vanhemmuus antaa luvan olla haluton, saamaton ja möllöttää verkkareissa. "Missä välissä mä nyt ehtisin mitään..." Tarvitaan mammabondausta, koska vertaistukea on löydettävä. "Hei ei kukaan muukaan..."
Lapsi antaa luvan jättäytyä pois työelämästä. Kotona olemista on suotavaa puolustella kertomalla kaikille, että se on täysi työpäivä, mikä siellä tehdään. "Kokeilkaa vaikka!". Ne, joiden mielestä se on ylitsepääsemättömän superraskasta, pakenevat kotityöpäivää töihin lepäämään heti, kun äitiysloma loppuu. Jossain kaukana hämärästi mieleen muistuvaa elämää kutsutaan lyhenteellä BCE (Before Child Era). BYOB viittaa oman tuttipullon tai vauvan tuomiseen.
Yleisesti ottaen ihmisten kuuluu pitää lapsista ja haluta niitä. Ne ovat jatkeitamme ja jos joku ei kiinnitä jatkeisiimme mitään huomiota, me loukkaannumme. Jos joku sanoo niistä rumasti (Mitä se tekee?/Hyi, se haisee!/ Vie se pois!/ Voitko vaientaa sen?), se on sama asia, kun meistä itsestämme sanottaisiin rumasti. Lapselliset ihmiset eivät usein huomaa, että lapsettomille eläimet ovat tätä samaa. Ja miksi huomaisivat. Lapsi on tärkeintä!
Lapsettoman tehtäväksi jää tässä kuviossa hymyillä, joustaa ja ihastella muiden tenavia samalla, kun hänen elämänsä raskaille asioille saa naureskella avoimesti. Eihän ne ole oikeita. "Eikös siitä saisi hyvän kilohinnan meetwurstitehtaalla?" "Eikö se ole aika sitovaa, kaduttaako, että hankit sen?" "Sehän tekee ihan hervottoman pökäleen, sitäkö sinä sitten kanniskelet ympäriinsä lastenvaunujen kanssa, tirsk?"
Edellisessä työpaikassa rohkaisin kerran mieleni ja menin esimieheni luokse tiedustelemaan, sopisiko minun lopettaa työni siltä päivältä, sillä eläinlääkäri pääsisi raspaaman Tintin sovittua aikaisemmin. Olin varustautunut selittämään, miten Tintti tavallaan on minun ainoa huollettavani ja että tavallaan vien sen hammaslääkäriin. Olin varautunut, että minulle nauretaan ja sanotaan, että elukat on elukoita ja lastenhoito on toinen juttu. Selitykseni tuntui itsestänikin melko huvittavalta, mutta esimieheni ei antanut minun edes selittää loppuun, kun hän jo sanoi hymyillen: Mene vain. On minullakin koira.
Eräs ystävä sanoi muinoin, ettei hän tule tallille viikonloppuisin, sillä ne on pyhitetty parisuhteelle. Ihailin hänen priorisointiaan. Minulla tuntui olevan niin paljon aikaa, että koin pystyväni tekemään vähän kaikenlaista joka puolella. En osannut sanoa ei, koska eihän minulla ollut oikein hyvää syytä kieltäytyä mistään. Nykyisin olen huokaissut helpotuksesta, kun olen huomannut oppineeni pakenemaan takavasemmalle noin vain.
Minullahan on lapsi- täydellinen ässä hihassa! Se on kortti, jonka voi käyttää missä tahansa tarkoituksessa, milloin tahansa ja aina perustellusti. Sitten vain nostan jalat pöydälle ja kaivan napaa. Jos vielä löydän sen.
Lapsi nimittäin on maailman paras syy kieltäytyä kaikesta vähänkin epämiellyttävästä ylimääräisestä ja työläästä tehtävästä: ei tarvitse mennä sukujuhliin, osallistua pihatalkoisiin tai kutsua ruokavieraita. Kaikki tietävät jo valmiiksi, että pienten lasten vanhemmilla ei ole omaa aikaa ja heillä on krooninen univelka. Miksei tätä käyttäisi jo kättelyssä hyväkseen!
Lapsenhoito on pyhä asia; ruokapöytä alttari, jolla nautittua äitien tekemää ruokaa ei saa arvostella. Vanhemmalla on oikeus olla väsynyt, kiukkuinen ja itsekäs. Lapsi estää ylitöihin jäämisen; päiväkoti kun menee viideltä kiinni. Raskauden jälkeen on lupa kantaa liikakiloja ylpeydellä. Ja koska lapsen hyvinvointi on tärkeintä, ei ole pakko pitää huolta ulkonäöstään eikä parisuhteestaan. Ei ole pakko mennä töihinkään, koska lapselle on tietenkin parasta, että äiti on kotona. Vanhemmuus antaa luvan olla haluton, saamaton ja möllöttää verkkareissa. "Missä välissä mä nyt ehtisin mitään..." Tarvitaan mammabondausta, koska vertaistukea on löydettävä. "Hei ei kukaan muukaan..."
Lapsi antaa luvan jättäytyä pois työelämästä. Kotona olemista on suotavaa puolustella kertomalla kaikille, että se on täysi työpäivä, mikä siellä tehdään. "Kokeilkaa vaikka!". Ne, joiden mielestä se on ylitsepääsemättömän superraskasta, pakenevat kotityöpäivää töihin lepäämään heti, kun äitiysloma loppuu. Jossain kaukana hämärästi mieleen muistuvaa elämää kutsutaan lyhenteellä BCE (Before Child Era). BYOB viittaa oman tuttipullon tai vauvan tuomiseen.
Yleisesti ottaen ihmisten kuuluu pitää lapsista ja haluta niitä. Ne ovat jatkeitamme ja jos joku ei kiinnitä jatkeisiimme mitään huomiota, me loukkaannumme. Jos joku sanoo niistä rumasti (Mitä se tekee?/Hyi, se haisee!/ Vie se pois!/ Voitko vaientaa sen?), se on sama asia, kun meistä itsestämme sanottaisiin rumasti. Lapselliset ihmiset eivät usein huomaa, että lapsettomille eläimet ovat tätä samaa. Ja miksi huomaisivat. Lapsi on tärkeintä!
Lapsettoman tehtäväksi jää tässä kuviossa hymyillä, joustaa ja ihastella muiden tenavia samalla, kun hänen elämänsä raskaille asioille saa naureskella avoimesti. Eihän ne ole oikeita. "Eikös siitä saisi hyvän kilohinnan meetwurstitehtaalla?" "Eikö se ole aika sitovaa, kaduttaako, että hankit sen?" "Sehän tekee ihan hervottoman pökäleen, sitäkö sinä sitten kanniskelet ympäriinsä lastenvaunujen kanssa, tirsk?"
Edellisessä työpaikassa rohkaisin kerran mieleni ja menin esimieheni luokse tiedustelemaan, sopisiko minun lopettaa työni siltä päivältä, sillä eläinlääkäri pääsisi raspaaman Tintin sovittua aikaisemmin. Olin varustautunut selittämään, miten Tintti tavallaan on minun ainoa huollettavani ja että tavallaan vien sen hammaslääkäriin. Olin varautunut, että minulle nauretaan ja sanotaan, että elukat on elukoita ja lastenhoito on toinen juttu. Selitykseni tuntui itsestänikin melko huvittavalta, mutta esimieheni ei antanut minun edes selittää loppuun, kun hän jo sanoi hymyillen: Mene vain. On minullakin koira.
Eräs ystävä sanoi muinoin, ettei hän tule tallille viikonloppuisin, sillä ne on pyhitetty parisuhteelle. Ihailin hänen priorisointiaan. Minulla tuntui olevan niin paljon aikaa, että koin pystyväni tekemään vähän kaikenlaista joka puolella. En osannut sanoa ei, koska eihän minulla ollut oikein hyvää syytä kieltäytyä mistään. Nykyisin olen huokaissut helpotuksesta, kun olen huomannut oppineeni pakenemaan takavasemmalle noin vain.
Minullahan on lapsi- täydellinen ässä hihassa! Se on kortti, jonka voi käyttää missä tahansa tarkoituksessa, milloin tahansa ja aina perustellusti. Sitten vain nostan jalat pöydälle ja kaivan napaa. Jos vielä löydän sen.
:-D ja huoltaa parisuhdettaan
VastaaPoista