Posttraumaattisia stressireaktioita

Kolme peuraa, jotka hyppäsivät metsästä eteemme ja jatkoivat pellolle.

Maastovarmuus on hevosessa suhteellinen ominaisuus. Hevonen on juuri niin varma, millaisiin sen ratsastaja on tottunut, sillä luonnehdinta tapahtuu aina aikaisemmista kokemuksista käsin. Minulla on usein tapana sanoa, että Tintti ei pelkää mitään ja se menee mistä vain. Sillä on siis helppo maastoilla yksinkin. Tavallaan.

Tintin maastovarmuus on hevostyypillisesti täysin kytköksissä ratsastajan varmuuteen. Sillä hetkellä kun Tinttiä alkaa jännittää, se kysyy ratsastajalta, onko syytä pelätä. Jos ratsastajaakin pelottaa, lopputulos voi olla katastrofi. Moni hevonen on kuin pieni lapsi, jolle pitää sanoa, ettei käynyt kuinkaan, vaikka muksahdus näyttäisi miten hurjalta. Itku menee ohi, kun jatketaan vaan.

Olen miettinyt, olenko ollut reilu sanottuani Tinttiä ratsastaville, että jos se säikähtää niin älä pelkää sen kanssa. Jos se lähtee yllättäen käsistä, se kyllä pysähtyy muutaman askeleen jälkeen. Kun annat sen kävellä melko löysin ohjin - vaikka reippaastikin - se rauhoittuu pian. Jos sinä vain olet rauhallinen. Että ole vain rauhallinen ja luota siihen. Mutta eihän se tapahdu noin vain.

Luottamus hevosen ja ratsastajan välillä vaatii syntyäkseen aikaa. Kolmen ja puolen vuoden kokemuksella uskaltaisin väittää tuntevani, milloin Tinttiä alkaa jännittää. Se ei siis yleensä pääse yllättämään minua. Mutta joskus asiat tapahtuvat niin nopeasti, että Tinttikin yllättyy niistä. Ei siinä kauhasti ehdi ennakoimaan. Kun hevonen laukatessa yllättäen kääntyy 180 astetta ympäri, siinä on tasapaino koetuksella.

Viikko siten maastolenkillä vastaan tuli  pitkin matkaa kaikenkaikkiaan viisi peuraa, kaikki erikseen. Peurat on Tintistä ihan ok eikä niitä tarvitse lähteä karkuun. Peura ei pelota, vaikka se hyppäisi metsästä suoraan eteen. Mutta sitten kun mutkan takana hakkuuaukealla rynnisteli hirvi, puhuttiin ihan eri asiasta.

Kun Tintti säikähtää, se päästää valtavan töräytyksen ja vetää heti perään liinat kiinni. Niin tapahtui nytkin. Siinä me seisoimme tiellä 15-20 metrin päässä hirvestä ja tuijotimme toisiamme, minä ja Tintti hirveä, hirvi meitä. Satulan läpi tuntui hevosen syke. Omanikin kohosi hetkeksi. Kun hirvi lähti liikkeelle, Tintti yritti kääntyy tulosuuntaan, mutta vain kääntyäkseen saman tien takaisin tuijottamaan hirveä. "Älä silmä pieni katso mitä vain".

Kummankin meistä reaktio oli toki pienempi kuin silloin, kun metsästä rynnisti ohitsemme hirvilauma. Mutta koska hevoseni seisoi tiellä paskajäykkänä huutaen ja vastaan tuli tiellä vielä autokin, päätin itse laskeutua satulasta. Sain samalla sanottua autokuskille, ettei ajaisi mutkan taakse kovin kovaa; ties vaikka hirvi kiertäisi sieltä.

Kotimatka tultiin puoliravia, mutta annoin Tintin ravata reippaasti pitkän pätkän, mikä rauhoitti sitä. Kuluneen viikon Tintti on kärsinyt maastossa pienehköstä postraumaattisesta stressireaktiosta. Se pysähtyisi mutkissa kuin seinään, se on lähtenyt laukkaan kuultuaan koiran yllättävän haukkumisen, se kiemurtelee ja yrittää kääntyä kotiin, säikähtää lenkkeilijää jne. Ja kyse on kuitenkin hevosesta, jolla voi ratsastaa ohikiitävän junan vieressä, lumilingon ohi tai laukata peurojen vierellä rauhallisesti. Pitkin ohjinkin. Mutta senkin ämpärissä on laidat ja niiden yli läikkyy, kun kohdataan hirvi.

Nyt on vain maastoiltava enemmän, sillä Tintti kyllä muistaa tarkistaa vielä pitkään, onko hirvi vielä siellä, missä se kohdattiin. Tintilllä on ajatus, että hirvi voi lymyillä minkä tahansa mutkan takana. Itselleni tämä on helpompaa, sillä mitä useamman hirven hevosensa kanssa kohtaa, sitä varmemmaksi näissä tilanteissa tulee. Mutta kyllä se aina hiukan hengästyttää.

Muutenkin maastoilu on minun mielestäni parasta, mitä hevosen kanssa voi treenien ohella tehdä. Silloin hevosella on mahdollisuus edetä reippaasti ja pitkiä pätkiä suoralla uralla. Maastossa on sitä paitsi aikaa laittaa kuntoon kenttäistunta, kantapäät ja kyynärpäät. Ja nyt tulee taas tätä tarpeellista "pidä pohkeet kiinni, jos hevonen vaikka kieltää esteelle"- treeniä, kun Tintti poukkoilee mutkissa.

***********************************
P.S. Joskus tietysti ratsastaja ruokkii hevosen jännitystä sillä, että jos hevonen on joskus säikähtänyt vaikkapa traktoria, ratsastaja traktorin nähdessään kerää hermostuneesti ohjat, jäykistyy ja alkaa varustautua hevosen temppuiluun. Tästä hevonen saa merkin, että jotain kauheaa on pian tapahtumassa ja ennuste toteuttaa itse itsensä. Jotkut pelot ovat silti ihan hevosen muistissa olevia: Tintti muistutti minua golfkentällä kuukausi sitten, että eräässä kohdassa tapahtui joskus epämiellyttäviä asioita; minä menin autuaasti pitkin ohjin ja pääsin yllättymään.