Läski täti silittää heppaa
Tätiratsastaja on samanlainen määritelmä kuin läski. Se on haukkumasana, jos joku ulkopuolinen käyttää sitä. Jos sillä määrittää itse itsensä, on antanut periksi olomuodolleen ja oikeuttaa sillä itsekurinsa puutteen. Molempia sanoja käytetään myös itsetunnon pönkitykseen; että joku sanoisi "no etkä hei oo."
Minun lapsuudessani ei muistaakseni ollut tätiratsastajia. Oli vain hevosenomistaja-aikuisia sekä heppatyttöjä. 80- 90- luvun heppatytöt ovat sittemmin siirtyneet kokouksiin piirtelemään Pollen näköisiä poneja Powerpoint- tiivistelmien reunoihin. "Kun on niin tyyyl-sääää..." He ovat aikuisina kansoittaneet ratsastuskoulut ja alkaneet kutsua itseään tätiratsastajiksi. He tulevat ratsastamaan raskaan työpäivän jälkeen eivätkä halua kuulla virheistään. Kun on syönyt salaattilounaan ja pomokin on ollut inhottava, ei jaksa miettiä mitään ikävää. He haaveilevat ikuisesta kesästä ja uusista ratsastushousuista. Toiset ostavat hevosen ja haaveilevat sen uusista varusteista.
Minä olen toki tällainen. Hankin tietenkin hevosen ja hevoselleni söpön satulahuovan. Rapsutan heppaani korvan takaa ja ostan sille luonnonkarvasharjoja, koska olen havainnoinut sen kutiavan synteettisillä harjoilla harjattaessa. Määritelmät eivät toki ihmistä pahenna, mutta minun ylpeyteni ei anna periksi nimittää itseäni tätiratsastajaksi. Puhumattakaan, että alkaisin kutsua Tinttiä tätiratsuksi. Emmekä me ole läskejä, meillä on isot luut ja persoonallinen vartalomalli!
Minun kuvitteellinen kurinalainen ratsastusidentiteettini kärsisi tätiratsastajamääreestä, sillä minun kuvitelmissani tätiratsastaja ratsastaa vain mielenvirkistykseksi. En halua olla se hevosenomistaja, joka puhisi, että miksi hän menisi hevosineen kiusaamaan itseään ratsastustunnille, jossa joku vieras käskisi häntä istumaan asennossa, jossa hän ei halua istua ja sitten hän olisi kipeä koko seuraavan viikon. "Eikä pollekaan siitä pitäisi!"
Ei. Minun on pakko pitää kiinni identiteetistäni hurjana ponityttönä, vaikka hyppäisin vain 70 cm:n ratoja. Minun on kuviteltava kouluvalmennusteni tuottavan tulosta, vaikka tavoitteeni on Helppo C. Minun on pakko mieltää itseni kukkahattupäistä tätiratsastajaa rohkeammaksi, vaikka minulla on kypärä ja turvaliivi. En voi antaa periksi, koska muuten menetän kaiken, mihin olen uskonut.
Ratsastan tullakseni paremmaksi.
**************************
P.S. Tätiratsastaja on oikeasti ihan hauska määritelmä. Lue siitä tämän blogin kautta.
Minun lapsuudessani ei muistaakseni ollut tätiratsastajia. Oli vain hevosenomistaja-aikuisia sekä heppatyttöjä. 80- 90- luvun heppatytöt ovat sittemmin siirtyneet kokouksiin piirtelemään Pollen näköisiä poneja Powerpoint- tiivistelmien reunoihin. "Kun on niin tyyyl-sääää..." He ovat aikuisina kansoittaneet ratsastuskoulut ja alkaneet kutsua itseään tätiratsastajiksi. He tulevat ratsastamaan raskaan työpäivän jälkeen eivätkä halua kuulla virheistään. Kun on syönyt salaattilounaan ja pomokin on ollut inhottava, ei jaksa miettiä mitään ikävää. He haaveilevat ikuisesta kesästä ja uusista ratsastushousuista. Toiset ostavat hevosen ja haaveilevat sen uusista varusteista.
Minä olen toki tällainen. Hankin tietenkin hevosen ja hevoselleni söpön satulahuovan. Rapsutan heppaani korvan takaa ja ostan sille luonnonkarvasharjoja, koska olen havainnoinut sen kutiavan synteettisillä harjoilla harjattaessa. Määritelmät eivät toki ihmistä pahenna, mutta minun ylpeyteni ei anna periksi nimittää itseäni tätiratsastajaksi. Puhumattakaan, että alkaisin kutsua Tinttiä tätiratsuksi. Emmekä me ole läskejä, meillä on isot luut ja persoonallinen vartalomalli!
Minun kuvitteellinen kurinalainen ratsastusidentiteettini kärsisi tätiratsastajamääreestä, sillä minun kuvitelmissani tätiratsastaja ratsastaa vain mielenvirkistykseksi. En halua olla se hevosenomistaja, joka puhisi, että miksi hän menisi hevosineen kiusaamaan itseään ratsastustunnille, jossa joku vieras käskisi häntä istumaan asennossa, jossa hän ei halua istua ja sitten hän olisi kipeä koko seuraavan viikon. "Eikä pollekaan siitä pitäisi!"
Ei. Minun on pakko pitää kiinni identiteetistäni hurjana ponityttönä, vaikka hyppäisin vain 70 cm:n ratoja. Minun on kuviteltava kouluvalmennusteni tuottavan tulosta, vaikka tavoitteeni on Helppo C. Minun on pakko mieltää itseni kukkahattupäistä tätiratsastajaa rohkeammaksi, vaikka minulla on kypärä ja turvaliivi. En voi antaa periksi, koska muuten menetän kaiken, mihin olen uskonut.
Ratsastan tullakseni paremmaksi.
**************************
P.S. Tätiratsastaja on oikeasti ihan hauska määritelmä. Lue siitä tämän blogin kautta.
Selkeästi helpompaa olla alusta asti tätiratsastaja. Lapsena liian allerginen menemään lähellekään polleja joten harrastus pääsi alkuun vähän yli kolmikymppisenä. Nyt yli nelikymppisenä oman hevosen kanssa saa rauhassa hattuilla :)
VastaaPoistaHeh. Tuo on ihanaa, kun ei ole lapsuudenrohkeuden paineita!
Poista