maanantai 9. toukokuuta 2011

Laita äiti asialle

Minun äitini ei juurikaan tule hevosen lähelle, mutta muistaa aina säännöllisesti kysyä, saako Tintti vitamiinia. "Pysyy karva parempana." Äitini tietää yleisesti ottaen mukavasti maatilojen elukoista, erityisesti lehmistä, joiden lähelle minä en mene. Minusta lehmät haisevat ja ovat pelottavia. Äitini tuumaa hevosista samaa.

Pääkaupunkiseudulla ei ole lehmiä, ja siksi täällä myydään monia tuiki tavallisia isojen elukoiden rehutuotteita vain (ratsu)hevosille. Hevosrehun hinta voidaan moninkertaistaa verrattuna tuotantoeläinten vastaavaan. Ja tämän lisäksi  hevostavaraa myydään jostain kumman syystä marsuannoksina, jolloin niitä saa olla koko ajan hakemassa lisää. Useampia tuotteita kuitenkin saa suhteellisen järkeviin pönttöihin pakattuna Vermosta, mutta kun se ei minulle ole minkään reitin varrella!

Äidilleni olen jo pitkään vastannut, että syötän Tintille monivitamiinia, jonka lisäksi tarvitsee antaa vain kalkkia. Koska en ole saanut itseäni järjestettyä aikoihin Vermoon ostoksille (on niin kiire) ja olen tästä syystä joutunut turvautumaan kalliisiin piiiperryskalkkipurkkeihin, pyysin viime viikolla, että äitini kävisi ostamassa minulle Lappeenrannasta maatalousmyymälästä vähän isomman satsin rehukalkkia. Kalkki tulisi sitten autossamme kätevästi Espooseen eikä minun tarvitsisi tehdä ylimääräistä kalkkimatkaa Pinken kanssa.

Kun äitini sitten kertoi iloisesti ostaneensa halvan kalkin, hän myös kysyi, minkä kokoisissa paketeissa olen sitä tähän mennessä ostanut: "Kun ei ollut pönttöjä, oli vain säkkejä." Sanoin, että 900g siinä pikkupurkissa on ja parin kilon pönttöä olin ajatellut. "No tätä on nyt sitten vähän enemmän. Ei ihan heti lopu."

No ei lopu, ei. Minulla on nyt 40 kg rehukalkkia. Ottaen huomioon Tintin päiväannoksen, mikä on 25g, voisi pessimistikin todeta, että kalkkia on nyt riittävästi. Ei tarvitse minun miettiä enää vuosikausiin, mistä arkisesta mutkasta löytäisin sopivan hetken puikahtaa kalkkiostoksille. Seuraavan kerran se on ajankohtaista vuonna 2016.

Kyllä äiti tietää, totean minä, ja laitan jalkaani jouluna 1990 lahjaksi saadut mokkanahkachapsit. Niihin kun ostettiin vähän kasvunvaraa.

2 kommenttia:

  1. Heh, aika hauska :D
    Meillä anoppi vertas aina hevosia lehmiin - tosi rasittavaa.. Esim. "ethän sä voi pimeällä ratsastaa/tarhata, eihän lehmiäkään ulos viedä pimeällä"

    No, nyt ne lehmät on meidän, niin ei tarvi kuunnella viisasteluja ;D
    Niin, ja kyllä ne vähän haisee, mutta ei ne kyl pelottavia ole ;D *pakko olla olematta, ei niiden välissä muuten tohdi kyykkiä!*

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...