Hyppäämisen makua

Ensimmäiset estetreenit puolentoista vuoden hyppytauon jälkeen meni kaahaamiseksi. Tintti karkasi joko ennen tai jälkeen esteen ja minä olin ihan hukassa. Kuljin puoli viikkoa niskat jumissa. Anssi ja Pinke olivat katsomassa ja Pinke taputti tyytyväisenä, kun sain ohjeita siitä, miltä käsieni ei pitäisi näyttää. Toisissa estetreeneissä päästiin kiinni hallitun menemisen makuun ja usko omiin taitoihin alkoi palautua. Vappuaattona pääsimme viimein ulos hyppäämään.

On tässä taas tekemistä. Tintti hyppää tämänhetkiset pienet esteet aivan valtavalla varalla ja minulla on tekemistä tasapainon kanssa.  Pian saadaan työskennellä laukan sovittamisen kanssa; Tintillä on matkaavoittava laukka, jolla toden totta pystyy etenemään.

Olen hyvin tyytyväinen näihin pieniin esteisiin, jotka - uskokaa tai älkää - tuntuvat selästä käsin valtavilta. Toistaiseksi ei pelko ei ole pujahtanut turvaliivin alle, mistä minua ennen Pinken syntymä varoiteltiin. Itse asiassa on hyvin vapauttavaa olla hevosen selässä yksin eikä raskaana.

Verrattuna ikivanhaan Pessoan flättäriin, tämä nykyinen Kiefferin penkki tekee kyllä tasapainolle ihmeitä. Uusi satula tuli hankittua siinä vaiheessa raskautta, etten enää hypännyt, joten olen päässyt testaamaan sitä vasta nyt.