tiistai 22. maaliskuuta 2011

Pehmeä sydän ja pehmeät kädet

Ratsastajan olisi oltava kädestä vahva, mutta joustava. Käden pitää seurata hevosta eikä jäädä kiskomaan. Se on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Iso osa ratsastajista joko myötää tai vetää liikaa.

Joskus tarvitaan ohjeita sekä maasta että selästä, jotta hevonen keksii, mitä pyydetään.
Kevään valmennusrupeama on takana ja tavoitteet tähän asti toteutuivat. Olen melko tyytyväinen itseeni. Olen päässyt hyvään alkuun sisäistettyäni, että käteni saavat liikkua oikeastaan kaikkiin muihin suuntiin, paitsi taakse. (tämä siis on hyvin helppo lukea kirjasta, mutta tehdä silti toisin. Itse asiassa hyvin usein tulee vedettyä taakse, vaikka kuinka hokee itselleen, että "ei")  Ensimmäinen oivallus tästä tuli, kun aloin kuvitella sisäkättäni kapellimestarin kädeksi, joka asetuksessa liikkuu sivulle ja siitä takaisin omalle paikalleen ulkokäden viereen. 

Vaikeaa se kuitenkin on. Olen oikeakätinen, ja ainakin minulla oikea käsi on vaikeampi saada tottelemaan. Kirjoituskädessäni kyynärpää ajautuu jatkuvasti sivulle: kirjoittaessa, autoa ajaessa. Vasen käsi on helpompi pitää kropassa kiinni. Kun minun täytyy johtaa oikealla ohjalla, käsi lähtee herkästi pakenemaan kyynärpää edellä ja vetää ohjasta taakse. Ei hyvä. (kokeilkaa, onko toista kättä helpompi pitää kyynärpään kohdalta kropassa kiinni ja liikutta sivulle ranne edellä)

Alkutalvesta vasen käsi ei saanut pidettyä pysyvää tuntumaa. Samalla oikea käsi jäi herkästi kuolaimeen kiinni. Nyt tilanne alkaa parantua. Tässä vasenkin kyynärpää on kropasta irti, oikeaa sojottaa sivulle.
Tästä viimeisin oivallus tuli maastolenkillä, jonka aikana sitkeästi kuolainrengasta tuijottamalla aloin hakea käden ja katseen yhteistyötä siinä, että käteni joustaisi, mutta ei antaisi Tintille ohjaa pois. Lopputulos oli onnistunut. Nyt alan jo tuntea sopivan paineen määrän kädessäni ja pystyn palauttamaan tunteen. Iso vaikutus oli myös sillä, että vaihdoin kumiohjat pykäläohjiin, jonka jälkeen Tintti ei ole yhtä helposti saanut hivutettua ulko-ohjaan pituutta.

Olen siis saanut Tintin irti kuolaimesta, johon se aikaisemmin on pureutunut kiinni. Hyviä merkkejä liikkuvasta kädestä on tietysti niskan pyöreys, mutta myös syljen erityksen lisääntyminen. Itse asiassa Tintti alkaa jo hakeutua eteen- alas heti ohjien ottamisen jälkeen. Seuraava etappi on saada se pysymään siellä senkin jälkeen, kun sen muotoa  entisestään aletaan lyhentää. Olen sitä paitsi saanut Tintin peruuttamaan yhden askeleen niska pyöreänä. Se voi olla pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel meille!

Tintin käynti on parantunut ja liike on pyöristynyt. Ja oikea kyynärpää sojottaa sivulle...
Raipan hyödyllinen käyttö on myös vaatinut opettelua. Ajoitus on siinäkin tärkein, sillä liian myöhään tulevat napautukset ovat yhtä hyödyttömiä kuin liian myöhään tulevat kiitokset. Luulen, että kaltaiseni tavallinen ratsastaja saa koko ikänsä harjoitella sitä, että olisi riittävän nopea, muttei koskaan hätäinen, ja toisaalta että olisi rauhallinen, muttei koskaan hidas. Se on sekunnin sadasosa, minkä aikana hevonen lähtee tulemaan pois siitä muodosta, mihin olet sen saanut. Minä taistelen koko ajan sen kanssa, että jään turhaan fiilistelemään aikaansaamaani reaktiota Tintissä ja pam - kaikki on taas levällään! Ja nyt ihan oikeasti puhutaan sekunnin sadasosien aikana tapahtuvasta fiilistelystä.

Tintillä on ollut totuttelemista siihen, että minä todellakin olen ohjan päässä silloinkin, kun en sieltä vedä. Jonkun verran se on nyt vienyt minua kentällä, mutta se on ollut pieni harmi verrattuna keveyteen, jota käteni ovat sen liikkeessä saaneet aikaiseksi. Ja pakko edelleen muistaa, että suurin ja aikaa vievin osio ratsastuksessani tehtiin vuosien 2008-2009 aikana, jolloin keskityimme yksinomaan istuntani vakauttamiseen; ei temppuihin eikä kommervenkkeihin. Se on perustyö, jonka pohjalle kaikki muu on rakennettu ja mistä nyt raskauden jälkeen olemme päässeet jatkamaan. Perusteellisesta työskentelystä en voi kylliksi kiittää silloista opettajaani Reetta Raiviota.

Sitten vain aletaan lyhentää... Tässä kädet ovat suht ok.
Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Olen saanut ratsastaa alkutalven Tippa Teräväisen ohjauksessa. Valmennussuhde päättyy nyt, kun Tintti muuttaa Kirkkonummen väliaikaistallilta takaisin "kotiin" ensi viikolla.

Kisakalenteriinkin on jo merkattu yksi koulurataharjoitus, yhden koulukisat ja kolmet estekisat. Olen ollut viimeeksi koulukisoissa vuonna 1991. Ohjelmaksi aion ottaa saman Helpon C:n. Nyt tavoitteena on, ettei peruutus mene vinoon eikä lisätty ravi laukaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...