Miksi vauvan pitäisi ratsastaa?
Vauvauinnille, vauvamuskarille ja vauvajumpalle on kyllä paikkansa, mutta suokaa anteeksi: kuka keksi vauvaratsastuksen? Uusimmassa Vauva- lehdessä (3/11) on aiheesta artikkeli. Kyseessä on siis 1-3 -vuotiaille suunnatusta ratsastuksesta, jota useat tallit Suomessa tarjoavat.
Olen oikeasti pöyristynyt! On varmasti totta, että ratsastuksen voi aloittaa, kun osaa istua. Varmasti ratsastus kehittää vauvojenkin tasapainoa. Mutta kaikkien näiden erilaisten kehitysteorioiden keskellä ei kukaan mainitse vauvaratsastuksen perimmäistä ja todellista syytä: on vanhempia, jotka haluavat laittaa lapsensa hevosen selkään niin pian kuin mahdollista. Ei tässä ole kysymys lapsen tahdosta! Lapsi tahtoo myös syödä hiekkaa, paperia, hyönteisiä ja pelkkää jäätelöä!
Vanhemmat tekevät paljon valintoja lastensa puolesta. Mekin olemme valinneet Pinkelle uskonnon, johon hänet on kastettu, asuinalueen, vaatteet ja lelut. Käytämme häntä vauvauinnissa pitämässä yllä hengityksen pidättämisen taitoa, koska katsomme vedessä selviämisen olevan hänelle henkivakuutus. Kasvatamme hänet osaksi perhettämme ja opetamme hänelle asioita, jotka tuntuvat meistä tärkeiltä. Joskus hän saattaa tehdä toisenlaiset valinnat näiden asioiden suhteen. Hän on nähnyt hevosen läheltä ja kaukaa. Tuttavien koirat ovat hänen naamaansa nuolaisseet. En silti koe tarvetta laittaa häntä hevosen selkään.
En nimittäin usko, että Pinke saisi vauvaratsastuksesta mitään sellaista, mikä tukisi hänen kehitystään enemmän kuin joku muu perinteinen asia. Vaikka ohjatusta talutusratsastuksesta ei varmasti ole lapselle haittaa, mielestäni on tärkeämpää esittää kysymys: onko siitä hyötyä? Pitäisikö lapseni ratsastaa vain, koska se on minusta söpöä?
"Ratsastus kehittää lasten tasapainoa. Kun ikää karttuu niin paljon, että he voivat osallistua ratsastuksenopetukseen, he kehittyvät nopeasti. Lapset hyppäävät sen vaiheen ohi, missä totutellaan hevoseen ja pelätään putoamista", jutussa vakuutellaan. Kertokaahan, miksi ihmeessä näiden vaiheiden yli pitäisi hypätä? Miksi ratsastajan pitäisi olla pelkäämättä putoamista? Järkevä putoamisen pelkääminenhän on hevosen selässä pysymisen elinehto! Hevonen on suuri eläin, johon toden totta pitää totutella. Kertokaa, onko pienillä lapsilla muutenkaan liikaa itsesuojeluvaistoa missään asioissa? Vielähän teini-ikäinenkin kokee olevansa kuolematon.
Söpösti jutussa myös kerrotaan, miten kolmevuotias ratsastajapoika oli kerran niin väsynyt, että nukahti ponin viereen heinille. Käsittämätöntä! Kenenkään ei pitäisi ajatella, että ponin vieressä nukkuminen olisi missään määrin turvallinen asia. Näin tottunut hevosiin ei saisi olla kukaan!
Uusimmassa Hevoset ja Ratsastus -lehdessä (2/11) Cajus Aminoff sanoo asiasta paljon fiksummin. Hänen mukaansa vasta 12-vuotias on riittävän kypsä ottamaan vastaan ratsastuksenopetusta, ja että vanhempien tahdosta ratsastuksen aloittava lopettaa harrastuksen viimeistään teini-iässä. Jokainen voi tältä väliltä itse valita kantansa. Varmaa on, että kenestä tahansa ei tule ratsastajaa, vaikka vanhemmat kuinka tahtoisivat.
Pinke pääsee hevosen selkään sitten, jos hän sanoo maagisen lauseen "äiti minä tahdon ratsastaa" sekä sanoa oikein melkoisen vaikean suomen kielen sanan "ratsastus". Ja näiden lisäksi on muitakin ehtoja. Aika pitkään lapselle kuitenkin on ihan se ja sama, istuuko hän keinuhevosen selässä, isän polvella vai hyppykiikussa.
Olen oikeasti pöyristynyt! On varmasti totta, että ratsastuksen voi aloittaa, kun osaa istua. Varmasti ratsastus kehittää vauvojenkin tasapainoa. Mutta kaikkien näiden erilaisten kehitysteorioiden keskellä ei kukaan mainitse vauvaratsastuksen perimmäistä ja todellista syytä: on vanhempia, jotka haluavat laittaa lapsensa hevosen selkään niin pian kuin mahdollista. Ei tässä ole kysymys lapsen tahdosta! Lapsi tahtoo myös syödä hiekkaa, paperia, hyönteisiä ja pelkkää jäätelöä!
Vanhemmat tekevät paljon valintoja lastensa puolesta. Mekin olemme valinneet Pinkelle uskonnon, johon hänet on kastettu, asuinalueen, vaatteet ja lelut. Käytämme häntä vauvauinnissa pitämässä yllä hengityksen pidättämisen taitoa, koska katsomme vedessä selviämisen olevan hänelle henkivakuutus. Kasvatamme hänet osaksi perhettämme ja opetamme hänelle asioita, jotka tuntuvat meistä tärkeiltä. Joskus hän saattaa tehdä toisenlaiset valinnat näiden asioiden suhteen. Hän on nähnyt hevosen läheltä ja kaukaa. Tuttavien koirat ovat hänen naamaansa nuolaisseet. En silti koe tarvetta laittaa häntä hevosen selkään.
En nimittäin usko, että Pinke saisi vauvaratsastuksesta mitään sellaista, mikä tukisi hänen kehitystään enemmän kuin joku muu perinteinen asia. Vaikka ohjatusta talutusratsastuksesta ei varmasti ole lapselle haittaa, mielestäni on tärkeämpää esittää kysymys: onko siitä hyötyä? Pitäisikö lapseni ratsastaa vain, koska se on minusta söpöä?
"Ratsastus kehittää lasten tasapainoa. Kun ikää karttuu niin paljon, että he voivat osallistua ratsastuksenopetukseen, he kehittyvät nopeasti. Lapset hyppäävät sen vaiheen ohi, missä totutellaan hevoseen ja pelätään putoamista", jutussa vakuutellaan. Kertokaahan, miksi ihmeessä näiden vaiheiden yli pitäisi hypätä? Miksi ratsastajan pitäisi olla pelkäämättä putoamista? Järkevä putoamisen pelkääminenhän on hevosen selässä pysymisen elinehto! Hevonen on suuri eläin, johon toden totta pitää totutella. Kertokaa, onko pienillä lapsilla muutenkaan liikaa itsesuojeluvaistoa missään asioissa? Vielähän teini-ikäinenkin kokee olevansa kuolematon.
Söpösti jutussa myös kerrotaan, miten kolmevuotias ratsastajapoika oli kerran niin väsynyt, että nukahti ponin viereen heinille. Käsittämätöntä! Kenenkään ei pitäisi ajatella, että ponin vieressä nukkuminen olisi missään määrin turvallinen asia. Näin tottunut hevosiin ei saisi olla kukaan!
Uusimmassa Hevoset ja Ratsastus -lehdessä (2/11) Cajus Aminoff sanoo asiasta paljon fiksummin. Hänen mukaansa vasta 12-vuotias on riittävän kypsä ottamaan vastaan ratsastuksenopetusta, ja että vanhempien tahdosta ratsastuksen aloittava lopettaa harrastuksen viimeistään teini-iässä. Jokainen voi tältä väliltä itse valita kantansa. Varmaa on, että kenestä tahansa ei tule ratsastajaa, vaikka vanhemmat kuinka tahtoisivat.
Pinke pääsee hevosen selkään sitten, jos hän sanoo maagisen lauseen "äiti minä tahdon ratsastaa" sekä sanoa oikein melkoisen vaikean suomen kielen sanan "ratsastus". Ja näiden lisäksi on muitakin ehtoja. Aika pitkään lapselle kuitenkin on ihan se ja sama, istuuko hän keinuhevosen selässä, isän polvella vai hyppykiikussa.
 |
| Tästä kuvasta ei vielä kannata vetää johtopäätöstä, että yhdeksän kuukauden ikäinen lapseni kiinnostui vauvaratsastuksesta luettuaan sitä koskevan artikkelin lehdestä. |
Tuli tästä kirjoituksesta välittömästi mieleen mun pikkuveli, vuoden ja neljä kuukautta, joka on varsin selvästi ilmaissut haluavansa ratsastamaan. Hevoset on kaikista kiinnostavinta mitä eläinkirjoista voi löytyä, ja kun telkkarista tuli olympiaratsastusta, veli juoksi ympäri olohuonetta "iaa iaa iaa". Ihan itse hän keksi myös istua alimmalla portaalla ja hyppiä siinä hokien "iaa"ta. Samaa tekee myös päälläistuttavan leikkiauton kyydissä ja välillä lattiallakin istuessa, ja on niin hurjan innoissaan. :D Ei me olla kuitenkaan vielä viety häntä talutusratsastukseen, ehkä ensi kesänä sitten jos hän on vieläkin sitä mieltä, että ratsastus on noin hauskaa. Mutta varsinaista ratsastusharrastusta ei meillä ole kukaan aloittanut ennen kolmosluokkaa. Saa nähdä vieläkö veli on siinä vaiheessa kiinnostunut, ja että onko tuo mahdoton heppahulluus pysyvää :)
VastaaPoista