Kiellettyä rakkautta
Lapsen haluaminen on biologiaamme sisäänrakennettu itsekäs tarve lisääntyä. Lapsia tulee toisille helposti ja toisille vaikeasti tai ei koskaan. Se on kohtalon ivaa. Sekin on kohtalon ivaa, että vauvakuumeisen hormonit heittävät hänet sen luokse, joilla on jo lapsia kysymättä laisinkaan, haluaako tämä mahdollisesti lisää lapsia.
Tämä tuli pakostakin mieleen, kun kuulin Tintin ja tallimme arabioriin luvattomasta kohtaamisesta viime viikolla. Nuoripari sattuu olemaan vanhoja tallituttuja, joten he ovat tottuneet toistensa läsnäoloon. Jopa niinkin hyvin, että joskus pääsee unohtumaan, että toinen todellakin on tamma ja toinen ori. Liekö heille lähentyminen aikaisemmin tullut mieleenkään
Tintti on kohta 16, ja neitsyt. Itsekkäästi olemme ajatelleet sen koskemattomana pitääkin. Keväisin Tintti ei paljoa anna arvoa sille, että olemme päättäneet olla haluamatta sille vauvaa. Toisin sanoen hevoseni on kolmevitosen lapseton nainen, jonka biologinen kello ei tikitä, vaan hakkaa ja kumisee. Sulhaskandidaatti on jo päässyt 19 vuoden ikään ja se toden totta tietää, mitä tammojen kanssa pitäisi tehdä. Jälkeläisiäkin on siunaantunut kuusi kappaletta, kaikki eri rouville. Ihmisen iässä tällä keski-ikäisellä miehellä ei välttämättä ole minkäänlainen kiire lapsenteon suhteen varsinkin, kun lapsia on jo siunaantunut ennestään. Ja juu, minun mielestäni kyseessä on aivan väärä mies!
Vaan esileikkiin se sitten jäikin, luojan (Lauran) kiitos! Joku voisi tuumata, että jos ihan tosissaan jotain tahtoo, niin kannattaisiko tehdä heti eikä jäädä turhia tunnelmoimaan? Herrasmies jää helposti tuulikaappiin seisomaan, aamu valkenee ja on tilattava taksi.
Tinttiä ei tästä voi kyllä syyttää, sillä se ihan oikeasti yritti. Minä huokaisin silti helpotuksesta. Ei lisää lapsia meidän perheeseen ihan vielä. Ei ainakaan suunnittelematta.

Viime viikolla tämä Single white male kauhuksemme tavattiin seurustelemasta aidan yli Tintin kanssa, joka jo innokkaasti tarjoili takapäätään haisteltavaksi ja vilautteli varustustaan. Joku hätäisempi yksilö olisi varmasti siirtynyt asioimaan nopeammin, mutta tämä herrasmiesori päätti ensin vähän lämmitellä aidan yli. Sillä kyllähän se tiedetään, että ”hätäsesti tekemällä ei tuu ku kus´päisiä mukuloita.”
Vaan esileikkiin se sitten jäikin, luojan (Lauran) kiitos! Joku voisi tuumata, että jos ihan tosissaan jotain tahtoo, niin kannattaisiko tehdä heti eikä jäädä turhia tunnelmoimaan? Herrasmies jää helposti tuulikaappiin seisomaan, aamu valkenee ja on tilattava taksi.
Tinttiä ei tästä voi kyllä syyttää, sillä se ihan oikeasti yritti. Minä huokaisin silti helpotuksesta. Ei lisää lapsia meidän perheeseen ihan vielä. Ei ainakaan suunnittelematta.
Olipas hauska postaus! :D Eihän nyt rakkautta voi koskaan kieltää...? ;)
VastaaPoistaNe on vekkuleita otuksia nuo hevoset, kun haluavat sitä rakkautta ;) Yhdellä puolitutulla russiruuna astui lämminveritamman - tamma seisoi ojassa, niin russi yletti astumaan!
VastaaPoistaHätä keinot keksii?