perjantai 18. maaliskuuta 2011

Hevosholisti

Olen Anniina ja olen hevosholisti.

Olin pitkään pelkästään viihdekäyttäjä. Välillä olin kuivilla lähes 15 vuotta, kunnes aloitin uudelleen. Sillä kertaa se lähti aivan täysin käsistä. Aluksi tein sitä joka toinen viikko, vuoden kuluttua siitä jo päivittäin. Hevosten seurauksena jätin tupakanpolton ja vähensin alkoholinkäyttöä. Hevoset pistivät prioritettini uusiksi.

Kaikki alkoi kun olin 5-vuotias ja perheen kanssa lomamatkalla Kolmårdenin eläintarhassa Ruotsissa. Sain ratsastaa pienellä valkoisella ponilla kierroksen. Valokuvissa minulla on vaaleansininen rimpsumekko ja hiuksissani on ranskalainen letti. Hymyilen.

Vanhempani olivat periaatteessa hevosmyönteisiä. Hevosharrastukseni pysyi kurissa, koska vanhempani eivät kustantaneet enempää kuin yhden ratsastustunnin viikossa. Loput ajasta käytin hevosia hoitaen. Ainoastaan vanhempani pystyivät laittamaan rajat sille, etten olisi ollut tallilla koko ajan. Mutta minä olin. Koulukin siitä kärsi.

13- vuotiaana tajusin, etten saisi koskaan tarpeekseni. Lopetin koko lajin. Oli helpompaa olla kokonaan ilman, kuin yrittää taipua kohtuukäyttäjäksi. Vuosikaudet aikani meni muihin asioihin ja harrastuksiin. Silti hevoset olivat mielessäni koko ajan. Tiesin, ettei lopettaminen ollut lopullista.

Kun olin valmistumassa yliopistosta, tuleva aviomieheni erehtyi kannustamaan minua ratsastustunneille. Varoitin, että se voi lähteä käsistä. Emme ehkä kumpikaan tajunneet, millaisella asialla leikimme.

Ensin tulivat viikonlopun mittaiset ratsastusreissut Viroon, Ruilaan. Niiden jälkeen leijuin tunnelmissa seuraavat viikot. Sitten jatkettiin jokaviikkoisilla ratsastustunneilla, kunnes löytyi vuokrahevonen ja ratsastuskoulun tunnit vaihtuivat yksityistunteihin vuokrahevosella. Kesälomalla viimeistän oli tunnustettava, että jos minun ei olisi ollut pakko käydä töissä, olisin viettänyt tallilla 24/7. Mutta dilemmani oli sama kuin muilla: riippuvuuteni oli rahoitettava jotenkin, joten minun oli pakko pystyä käymään töissä.

Muutaman vuoden kuluttua vuokrahevosestani tuli oma hevonen. Kun tulin raskaaksi, ratsastamista oli pakko vähentää. Neuvolassa täti kyseli kerta toisensa jälkeen, joko olen lopettanut ratsastamisen. Vähensin ja kevensin ratsastamista kyllä, mutta en voinut lopettaa ennen kuin oli pakko. Tämä tapahtui vähän raskauden puolivälin jälkeen. Olin kyllä luvannut itselleni kunnollisen toipumisajan, mutta palasin hevosen selkään kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Tunsin jälleen olevani oma itseni.

En käytä rahaa juurikaan mihinkään muuhun eikä sitä mihinkään muuhun jääkään. Ja vaikka jäisi, riippuvuuteni on niin aikaavievää, ettei minulla edes olisi aikaa, jolloin tuhlaisin rahaa. Käytännössä vanhat ystäväni ovat jääneet, ja vietän aikaani pitkälti toisten hevosriippuvaisten kanssa. Pystyn vain harvoin viettämään iltaa puhumatta hevosista, sillä lähes jokaisesta illanvietosta löytyy joku, joka ottaa asian esille. Eiväthän he tiedä rippuvuuteni tasoa, sillä ovat viihdekäyttäjiä. Silti katson heistä jokaista ajatellen, että tämä sama voisi käydä sinullekin.

Kun pääsen hevosen selkään, tunnen olevani vapaa. Muutamassa päivässä saan vieroitusoireet. Kun olimme  häämatkalla, sain mieheni houkuteltua hevosen selkään kahdesti tuona aikana. Kun palasimme kotiin, nukuin aikaeron pois ja lähdin ratsastamaan. Palasin äitiyslomalta töihin nopeasti, koska minulla ei riippuvuuteni takia ollut mahdollista jäädä hoitovapaalle. Vaikka kovasti nautinkin ratsastamisesta lapseni päiväunien aikaan, hoitovapaalta maksettavaa rahaa ei kai ole tarkoitettu hevoseen tallimaksuihin.

Lapseni myötä olen saanut vedettyä riippuvuudelleni jonkunlaista rajaa, ja vuokraajien avulla pystyn olemaan useamman illan kotona perheeni kanssa. Edelleen tasapainottelu perheen ja riippuvuuden välillä vaatii järjestelyä. On silti selvää, että kunhan vain saan ratsastaa, jätän suosiolla itseni jonossa viimeiseksi, kun hankintoja tehdään. Kuukausi sitten ostin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen itselleni vaatteita, jotka eivät liity ratsastukseen. Lapsellani ja hevosellani sen sijaan on vaikka  mitä uutta. Mieheltäni tämä vaatii kärsivällisyyttä, mutta hän sanoo hyväksyneensa riippuvuuteni ja tukee minua tässä. Perheeni pitää minut maan tasalla ja on pelastukseni. Nykyisin en enää lähde ratsastamaan, jos minulla on kuumetta. Turvallisuus on muutenkin entistä tärkeämpää.

Hevosriippuvaisen elämässä tulee vielä haasteita, vaikka pahimmat riippuvuuden hallintaan liittyvät asiat ovatkin historiaa ja käsiteltyjä lapsensaamisen myötä. Seuraavan vitsin pelkään silti muuttuvan joskus kuolettavan todeksi, vaikka mieheni on luvannut pitää huolta ettei niin käy: "Horses are like potato chips- you can´t have just one."

8 kommenttia:

  1. Niin totta, niin totta! Naurattaa lukea - mutta pelottavan todellisia ajatuksia, jopa tuo viimeinenkin:)

    VastaaPoista
  2. Hieno tarina, tai siis eihän tämä mikään tarina ollut, vaan täyttä faktaa!!
    Sulla oikeastaan on vain yksi päämäärä enää ;) Nimittäin oman talon hommaaminen, jonne vois sit viedä sen hevosen ja hommata toisen ja.... ;)

    Sama meininki täälläkin, hevosille ja lapselle voi ostaa kaikkea uutta kivaa, itselle tosi nihkeästi. Sitäpaitsi kaikki vaatteet tuntuu niin kalliille!!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kirjoitus! Oon aivan yhtä riippuvainen, eikä rahaa tai aikaa millekään muulle juuri ole. Hyvä näin :D

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kirjoituksia sinulla! Löysin blogisi tänään ja en voi lopettaa lukemista. Pidän kirjoitustyylistäsi. Se saa välillä nauramaan ääneen, vaikka kyseessä on ihan vakavat asiat eikä vitsit, esimerkkinä nyt vaikka tämä hevosriippuvuus. Vakavaa hommaa, itse 10 vuoden tauon jälkeen uskaltauduin vuokraamaan hevosta, ja HUPS, kuukausi siitä ostamaan kyseisen hevosen ja nyt himottaa jo toinen ja oma talli ja kaikki hevosiin liittyvä (mihin ei tietenkään ole varaa..). Ei auta kuin lotota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, minä ostin vuokrahevoseni vasta lähes kahden vuoden harkinnan jälkeen! Nainen, sinä olet ripeä! :D
      EIkä me lottovoittoa tarvita, ainoastaan sulaa hulluutta!

      Poista
  5. Mä olen astunut jo sen "viimeisen" askeleen. Hankin kesällä sen omakotitalon, jonka pihassa oma talli ja kenttä. Talli kunnossa, talo ihan rempallaan, täys remontti päällä. Hevosia on pihassa neljä. Tärkein on se oma ykkönen, joka on jalkavaivan takia eläkkeellä, mutta ansaitsee oman eläkeparatiisin, koska on aikoinaan "pelastanut" minut tavalliselta elämältä. Sitten on seuralaisia pelastettuja sieltä täältä. Yksi niistä on se nykyinen ratsu, joka on se pikkuisen vaarallisempi paketti. Kun pitäähän sitä olla hiukan tavoitetta kehittyä hevoskouluttajana. Sen matkustuskaveriksi piti ostaa shettis ja vaihtaa yhden hepan koppi kahden hepan koppiin. Ja sitten on vielä yksi seuraeläkeheppa, entinen ratsikouluputte. No arvaahan sen, että kyllä se mies siinä sivussa meni. Onneksi tontilla oli kaksi taloa, kummallekin oma, niin noiden lasten elämä sujuu ok. Ja se viimeinen askel on että nyt on se oma tilausvarsa tulossa!!! Ja pieni vaara on että se voi olla tamma, jolloin sekin on lisääntymiskykyinen... Terkuin vaan samassa sukellusveneessä ollaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehehe! Voi taivahan vallat, millaiset mullistukset teillä! Tsemppiä ihan hurjasti!

      Poista
  6. Vaihtoehtona tarinalle olisi ehkä seuraava: Kun 13-vuotiaana tajuaa tarvitsevansa hevosia elämäänsä 24/7, saa uhkailtua, kiristettyä ja lahjottua vanhemmiltaan oman hevosen omaan pihaan siihen mennessä kun täyttää 14-v. Lämminverisen tietysti ja ex-ravurin, mahdollisimman vähän ratsastetun, koska nehän ovat käytännössä ilmaisia. Vuoden verran vauhdikasta ja usein hengenvaarallista ratsastusta harrastettua on pakko luovuttaa. Hevonen myydään pois. Mutta uusi on saatava tilalle! Joku rauhallinen; suomenhevonen. Vuorenkokoinen, omapäisyyttä uhkuva ruuna ottaa loputkin luulot pois heppatytöltä ja tarjoaa lähes kymmenen vuotta kestävän oppikoulun. Vuosien kuluessa riippuvaisuus pahenee kunnes on saatava lisää, tällä kertaa tamma. Nuorten hevosten karkelot tulevat tutuiksi tamman kanssa, joten siitä alkaa itää ajatus; varsa!! Oman varsan kasvattaminen tuntuu ajatuksena kiehtovalta. Elämän kiertokulkukin toteutuu, kun vanha ruuna tulee vaivaiseksi ja päästetään taivaslaitumille.

    Tuo varsa on nyt 9-v. Emänsä elelee siitostamman elämää toisaalla ja sen tilalla on 3-v. tyttärensä kasvamassa, tietysti siis tamma, että voidaan taas joskus saada uusi varsa. ;) Itsellä ei ole ollut aikaa saati rahaa hankkia lapsia. Koulusta valmistuminenkin on viivästynyt, koska on ollut pakko käydä töissä rahoittaakseen hevostensa mani-pedit, hierojat, varusteet, ratsutukset... Mies nyt vielä keikkuu matkassa, vaikka kyllä on hänenkin uskoaan koeteltu useampaan otteeseen. Ei siis pidä vitsailla vakavilla asioilla, kuten tällä riippuvuuksista vaarallisimmalla.

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...