Laiska, tyhmä ja saamaton

Minä haluaisin olla hurjapää. Haluaisin olla se uhkarohkea ponityttö, joka jatkaa pelottomasti ratsastamista, vaikka tippuisi viidesti yksissä treeneissä. Sellainen muistan joskus olleeni. Haluaisin, että joku ihailisi ratsastustani ja ajattelisi, että kylläpä tuo osaa ratsastaa tuota hurjaa hevostaan upeasti. Vaan aika vähäinen on näiden fanieni määrä.

Huomaan, että haluan sanoa, miten Tintti osaa olla hankala. Haluan muistuttaa, että kyllä se osaa pukittaa ja lähteä käsistä. Juuri nyt tykkään kertoa sitä, miten Tintti toissaviikon valmennuksessa muutaman kerran keinahti takajaloilleen. Se nimittäin kyllästyi siihen, että teki kaiken pyydetyn kiltisti ja me kurjat vieläkin vaadimme siltä lisää. On se hurja! En halua kenenkään ajattelevan, että se on laiska ja haluton. Sanon kaikille, että te ette vain ymmärrä sitä. Silti nautin siitä, ettei minua nykyisin pelota sen selässä eikä ole mitään, mitä en voisi sen kanssa tehdä. Se ei juuri hermostu, vaan on yhteistyöhaluinen.

Tänä päivänä on oltava pirteä, reipas, energinen ja ennen kaikkea persoonallinen. Persoonallisuus on jotain, mikä on äänekästä, fiksua ja jää kaikkien mieleen. Ja sellainen tyyppi saa olla hankalakin, kun on muuten riittävän lahjakas. Kiltti tyttö on kirosana. Kympin tyttö on suorastaan isku vasten kasvoja. Pitää erottua tapetista; ei saa olla kolmas vasemmalta. Jos lapsi saa nimekseen "Hanna", hänestä ei voi tulla mitään suurta. Ei erotu. Tulee tavis. Kamalaa olisi sellainen.

Hankalan lapsen vanhempia on lohdutettava sanomalla, että lapsessanne on persoonaa. Kun lapsi ei nuku öitään ajatellaan, että onpa hyvä, kun on omaa tahtoa. Aivan samasta syystä vesipisarat hääpäivänä tietävät hyvää onnea. Negatiivinen on käännettävä positiiviseksi, heikkous voimavaraksi. Toisaalta se menee toisinkin päin. Tyttäreni on nukkunut viisikuisesta asti täysiä öitä. Tämä auvo saa valtaosan ihmisitä spontaanisti muistuttamaan, miten "kohta se voi muuttua, odotappa vain!"

Pinke tosiaan on tyytyväinen lapsi. Kaikki sanovat, että hän on helppo. Tyytyväinen ja hymyilevä. Olen oppinut automaattisesti lisäämään tähän, että "tähän asti". Jos en sitä tee, joku muu maalaa pirut seinille. Jos joku sanoo lastani kiltiksi, helpoksi ja muistuttaa miten "helpolla olemme päässeet", minusta silti tuntuu hiukan samalta, kuin joku sanoisi häntä tyhmäksi. Ikään kuin hänellä ei olisi tahtoa olla hankala, vaatia enemmän. Sillä sitähän tänä päivänä pitää tehdä: vaatia, saavuttaa, näkyä, kuulua, vaatia, vaatia, vaatia. Muuten ei mitään saa ja jää jalkoihin.

Vaikka minusta on ihanaa, että hevoseni on maastovarma ja kiltti, niskakarvani nousevat aina vähän pystyyn silloinkin, kun kuulen jonkun muun sanovan niin. Tulee tunne, että siinä ne sanovat, että se on laiska. Eikä maailmassa ole hyvä olla laiska! Pitää olla energinen ja tehdä huippusuorituksia! Sitten voi olla hankala: kieltää ja pukitella aina välillä. Kaiken saa anteeksi, kun on energinen ja tekee huippusuorituksen. On persoonaa. Fiilistä, tunnetta ja tappuraa.

Mutta rehellisesti sanoen, kuka meistä kaipaa ihan loputtomiin vaikeuksia? Ja nyt puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja lakataan leikkimästä, että kaikki asiat ovat vain haasteita, jotka on tehty voitettaviksi. Vaikka kiltillä on lässy kaiku, kiltteys tekee elämästä paljon mukavampaa ja mutkattomampaa. Miten niin vaikeudet jalostavat? Vaikeudet on ihan paskoja!

Jos mukavan elämän kaipuumme ei jostain syystä tule täytetyksi niissä puitteissa, jotka olemme elämällemme rakentaneet, meidän on löydettävä sadepilvestä kultareunus. Ainoastaan siten saamme perusteltua itsellemme, miksi jatkamme pään hakkaamista seinään. Miten lopussa kiitos seisoo. Vaikeuksien kautta mennään voittoon. Esteet on tehty ylitettäviksi; vaikeudet voitettaviksi.

Tänään kun ratsastus ei kentällä sujunut, menimme maastoon laukkaamaan. Olimme Tintin kanssa työnteon suhteen ehkä vähän laiskoja ja saamattomia, mutta mielenvirkistyksen päälle ymmärsimme kyllä. Emme me ole tyhmiä: elämähän on ihan helppoa, kun siitä ei tee turhan vaikeaa! Mietitään niitä vaikeita juttuja paremmalla ajalla. Ei ole ollenkaan vaikeaa olla helppo!

Kommentit

  1. Helppo elämä menee samaan kategoriaan kuin Varakas ihminen Suomessa. Sinähän suorastaan pröystäilet, jos sanot ääneen jonkin asian olevan helppoa ja mukavaa. Kovan elämänkoulun kokeneena on euforista myöntää, että on ihanaa kun elämä on helppoa. Voi jopa hyvällä omalla tunnolla jättää lisäämättä "tähän asti" ;) Lisään blogin linkkilistalleni, on miellyttävää lukemista, kerrankin. - 30v lapseton ja hevoseton hevostelija

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit