perjantai 18. helmikuuta 2011

Heppamutsivaroitus!

Kun hevoshullu äiti saa tyttären, ilmassa on kaikki vaaran merkit. Anssi antoi minulle mahdollisuuden varustautua tulevaan ostamalla minulle joululahjaksi yksin kansiin kootun kokoelman Horse& Hound -lehdessä julkaistuja kolumneja stereotyyppisistä hevosihmisistä. Kieli poskessa kirjoitetut tekstit antavat mahdollisuuden vähän vilkaista peiliin. Jos uskallamme.


Stereotyyppinen heppamutsi on vitsi briteissä siinä missä lätkäfaijat ovat vitsi täällä. Silti heitä (meitä?) löytyy eivätkä he (me?) välitä muiden vitsailusta. Kun oma lapsi on silminnähden lahjakas ja kehityskelpoinen, on aivan sivuseikka, miten muut asiat näkevät. Että voisivatko ne lakata soittelemasta sieltä koululta, koska menestyksekkään kilpaurheilemisen kannalta jotkut naurettavat asiat, kuten äidinkielen esseet, derivointi tai muuten poissaolojen takia keskeneräiset työt ovat täysin mitättömiä pikku asioita. Että luulisi koululta nyt vähän löytyvän joustoa, puhisee sekin äiti, joka on helvetillinen ainakin koulun näkökulmasta (Mother from Hell).

Tyttären kiinnostus ja lahjakkuus lajiin huomattiin jo muutaman kuukauden iässä, jolloin hän oli äidin mukana kisoissa. Niin tyytyväisenä hän jokelteli vaunuissa äidin ratsastaessa. Ja nuorena se on vitsa väännettävä. Kisavauva (The Eventing Baby) on imenyt jo äidinmaidossa kaiken, mitä lajia rakastaakseen tarvitsee omaksua! Voi tosin olla, että kisavauva olisi arvostanut myös rauhallisia kotiviikonloppuja, joita hän on kyllä saaanut viettää isän kanssa. Yhtäkkiä aviomies (Beleagured Husband) on huomannut harrastavansa vain kotona lapsenhoidon lomassa tehtäviä asioita ja hän kiroaa sen päivän, jolloin rakastui kisavaatteissa keikistelevään vaimoonsa, joka on vuosien saatossa hieman, noh... muuttunut. Ja jotenkin kaikki miehen rahat vain valuvat hevosiin, joihin hän ei halua edes koskea.

Lupaavalle junnulle on tietenkin ostettu hevonen, jossa on mukavasti kasvunvaraa (The Over Horsed Amateur). Asiasta hienovaraisesti vihjaava valmentaja vaihdetaan toiseen, sillä on silkkaa kateutta väittää, ettei äidillä ja tyttärellä olisi nyt käsissään menestyksen avaimia. Konseptin muuten kruunaa äidin mieltymys täydelliseen groomaukseen (The Coloured Fanatic). Ja johonkinhan se aika on käytettävä, kun ei enää itse ehdi ratsastaa.

Voi myös olla, ettei hevonen ole varsinainen opetusmestari (The Not- So- First- Horse). Heppamutsi kuitenkin uskoo kovasti siihen, miten yhteistyö aina on aina aluksi vähän hankalaa, mutta "kulta koko ajan mennään eteenpäin". Tytär rukoilee, että hevonen ei menisi eteenpäin - ainakaan näin lujaa tehdäkseen sitten taas täyden stopin esteen edessä!


Periaatteessa tyttären mielestä on ollut ihan mukavaa, että äiti on kiinnostunut. Joskus hän silti toivoisi, että äiti olisi vähän vähemmän kiinnostunut. Estekentän laidalla omalla sekuntikellolla aikaa ottava ja ohjeita jakeleva äiti on myös jokseenkin nolo ilmestys (The Show Jumping Mum). Mutta tytär tietää, miten paljon äiti panostaa harrastukseen rahallisesti ja ajallisesti (äiti kyllä muistuttaa). Hänen on syytä olla kiitollinen, kaikki äidit eivät tee niin (äiti kyllä muistuttaa).

Jossain vaiheessa tytär ei ole enää varma, kenelle hänen ratsastamisensa todella on tärkeää. Äidin kunnianhimo (The Ambitious Mum) saa aikaan sen, että lukioikäisen tyttären mielestä kouluun onkin panostettava enemmän eikä tallille voi lähteä ihan joka ilta. Ja voisihan sitä joskus tehdä muutakin, kuin hevosia, äiti hei. Niinpä heppamutsi huomaa hoitavansa heppaa ihan yksikseen ja kiroilevansa, miten kiittämätön jälkikasvu noin vain lakkasi kiinnostumasta upeasta lajista. "Jos minulla olisi ollut tämä mahdollisuus tuossa iässä..." Mikä itse asiassa on ajatus, jota täytyisi toden totta nyt tarkastella.

Sen sijaan lajista luopuneen ratsastajan hevoselle koittaa onnenpäivät, kun opiskeluikään tullut tytär muuttaa opiskelemaan. Äidin yllätykseksi tytär haluaa opiskelemaan aika kauas kotoa. Lupaava kisahevonen on siis myytävä. Joskus myymisestä ei kuitenkaan päästä yksimieleisyyteen. Mutta mikä olisikaan hevosesta ihanampaa, kuin päästä vuorotteluvapaalle lukukausien ajaksi (The University Surplus). Tosin kisakunto on meidän leveysasteillamme sitten jotain muuta. Ja eikös opiskelijat aina tule viikonlopuksi kotiin? Tai ainakin kerran kuussa, heppamutsi päättelee toiveikkaana.

Vaan seuraava piirre ei taida olla briteille tuttu: eikö saarivaltiossa elä yhtään Ylisuojelevaa äitiratsastajaa, joka rukoilee iltaisin, että lapsi ei koskaan kiinnostuisi hevosista? Äitiratsastaja ei nimittäin millään kestäisi katsoa, että oma lapsi ratsastaa. Koska hän on itse joskus ollut uhkarohkea ja kokenut monta "läheltä piti" -tilannetta, hän on ihan varma, ettei ratsastusharrastuksesta seuraa mitään hyvää. Siksi hän toivoo lapselle turvallista urheilulajia, kuten 4H- kerhoa tai lukemista tai vaikka ikätovereiden kanssa notkumista ostoskeskuksessa. Ettei tämä halvaantuisi, saisi aivovammaa tai muuten vain jättäisi kouluja kesken.

Sitä paitsi Ylisuojelevalla äitiratsastajalla on sen verran kiloja raskauksistaan, ettei shetlanninponin ostaminen lapselle ja tuon ponin järjellinen ratsastaminen kotikonstein tulisi kysymykseen. Ja mistä sitä paitsi löytyisi aikaa kuljettaa lasta ratsastuskouluun.

Itsekkäästi Ylisuojeleva äiti myös pelkää, että joutuisi huomaamaan lapsensa olevan silminnähden lahjakas ja kehityskelpoinen juniori, jolloin hänelle tulisi suuri kiusaus ostaa toinen hevonen. Mutta milloin äiti sitten enää itse ratsastaa? Kokopäivägroomaus ei tunnu hänestä houkuttelevalta harrastukselta. Kahden hevosen ylläpito maksaa ihan liikaa. Ei, ei. Partio ja baletti ovat hyviä harrastuksia, niissä oppii sitä paitsi sosiaaliseksi. Harrastuspaikasta lähdettäessäkin on mahdollisuus tuoksua hyvälle. Sitten löytyy hyvä poikaystävä, ei niitä talleilla ole.

*******************************

P.S. Ja sitten jos 10 vuoden kuluttua olen laihduttanut itseni riimunnarun paksuiseksi ja talutan tallinpihaan söpön ponin vaaleanpunaisissa suitsissaan, älkää sanoko mitään. Onhan se mahdollista, että juuri MINUN lapseni on silminnähden lahjakas ja kehityskelpinen ja minä haluan tarjota hänelle mahdollisuuden, jota MINULLA ei koskaan ollut. En voi vannoa muuta kuin sen, että pyrin noudattamaan omien vanhempieni kasvatusmetodia: lapsen ei tarvitse miellyttää vanhempiaan eikä suorittaa mitään vanhempiaan varten.

Lue ihmeessä: Stable Stereotypes. Equestrian Eccentrics From Horse&Hound. Kenilworth Press, UK 2010

2 kommenttia:

  1. Aika hyviä stereotypioita, siellä oli kyllä vahva totuuden siemen!
    Minä taas olen yrittänyt perustella, että meidän 9 kk vanhalle tytölle täytyy ottaa jo shettis kasvamaan, viimeistään ensi talvena ;) Aivan niinku äitin arabi ja tinkeri ei riittäisi??

    VastaaPoista
  2. Hah, osui ja upposi ;D
    terveisin kaksi tytärtä omaava heppamutsi, jolta löytyy myös mainittu The not-so-first-horse ;)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...