Tosirakkaus antoi odottaa!
"Kaikki puhuivat Sinusta. Olin kuullut nimesi mainittavan kaikkialla. Joskus tuntui, että mihin ikinä meninkin, olit kaikkien huulilla.
Tallin kestojulkkis? Ehkäpä. Välillä käytiin kiivaitakin keskusteluja siitä, kuka Sinut tuntee oikeasti. Kaikki teinit tuntuivat tietenkin tietävän Sinusta kaiken. Välillä vähän kiukutti, kun en pystynyt osallistumaan keskusteluihin Sinusta. Olisin halunnut kertoa omista kokemuksistani, mutta vaikea minun oli sanoa mitään. Minä tunsin Sinut vain siten, mitä Sinusta oli kirjoitettu, vaikka toki olisin halunnut asian olevan toisin..
Kaikki sanoivat, että minun pitäisi tavata Sinut. Moni luulikin meidän jo tavanneen. Aika usein yritin lähestyä Sinua. Satunnaisista keskusteluyrityksistä ei tuntunut kuitenkaan tulevan mitään, vaikka miten yritin. Useammankin kerran luovutin ja lähdin metsään kävelylle. Joskus tuli muutama kyynelkin; joudunko ikuisesti elämään yksin? En tajunnut, mikä meni pieleen. En tajunnut, miksi en saanut muodostettua Sinuun minkäänlaista kestävää suhdetta.
Kunnes eilen. Eilen me tapasimme ihan oikeasti. Meille oli tietämättäni järjestetty treffit. Ja miten nopeasti se sitten kävikään. Kuului "klik" ja kaikki tuntui olevan päivänselvää. Rakas Puolipidäte, minä rakastan Sinua!
Jos en olisi ymmärtänyt, että Sinussa on oikeasti kysymys lappeellaan olevan lipputangon nostamisesta kymmenisen senttiä korkeammalle tasolle, en tiedä, missä olisin. Yrittäisin ehkä edelleen vain tiivistää istuntaani ja käyttää ulko-ohjaa, mutta niin en pääsisi koskaan puheillesi. Nyt kun näytit minulle todelliset kasvosi, kaikki tapahtui niin helposti. Pystyin kietoutumaan hevoseeni aivan uudella tavalla. Kiitos Sinun, minun ei tarvitse enää vain lukea Sinusta. Minä tunnen Sinut ja opin Sinusta koko ajan lisää.
Tämä rakkaus tulee kestämään ikuisesti. Voi olla, että joskus tiemme hiukan erkanevat ja meille tulee pahoja päiviä, mutta Rakkaani: myötä- ja vastamäessä, Sinä olet Minun. Yhdessä me pystymme mihin vain."
P.S. Jokaisella on oikeus Puolipidätteeseen! Toivottavasti joku järkkää teillekin treffit.

http://tunnehevonen.blogspot.fi/2014/06/puolipidate-vs-puolipohje.html?m=1
VastaaPoistaTää on hyvä. Paljon kuulemma keskustelua herättänyt :)